Elämälle!

Metafysiikasta

Yleensä ajattelu lähtee siitä, että metafysiikka on lähtökohtaisesti
ympäristöpainotteinen, kulttuuri-ilmiö. Nyt ajattelu lähtee siitä, että
metafysiikka ei lähtökohtaisesti ole kulttuuri-ilmiö, vaan biologinen
ilmiö, joka pohjautuu yksilön evoluutiopohjaisiin eloonjäämis- ja
suvunjatkamistoimintoihin, jotka ohjaavat olion väistämättä
suhteuttamaan itsensä ympäristöönsä, menneeseen ja tulevaan ja siten
avaavat väylän metafyysiselle katsannolle, taipumukselle tarinoida
todellisuutta yli olion välittömän sen hetkisen arkirealiteetin.
Metafysiikka on siis tarinaa todellisuudesta, tarinaa todellisuuden
luonteesta.
Tutuimpia metafysiikan ilmentymiä ovat historiallisen kristinuskon sekä
uudemman tulokkaan, transhumanismin, todellisuutta rakentavat tarinat.

Nyt käsiteltävä satanistinen metafysiikka eroaa selkeästi kristinuskosta
ja transhumanismista siten, että se ei sisällä toimijaa, kuten
kristinuskossa jumala tai transhumanismissa ohjelmoija, ”tekoäly”; se ei sisällä
lainkaan luojaa tai toimeenpanijaa sanan tavanomaisessa merkityksessä.
Kaikki meissä on olemassa biologisessa perustassamme. Evolutiivisesti
muokkautuneet toimintataipumuksemme ovat fundamentaalisten viettiemme,
eloonjäämis- ja suvunjatkamisviettimme, suoranaisia ilmentymiä tai
niiden kulttuuristuneita ilmenemismuotoja.
Satanistinen metafysiikka eroaa kristinuskosta ja transhumanismista myös
siten, että se ei ole selkeästi ihmiskeskeinen, ihmiskeskeisestä
näkökulmasta todellisuutta rakentava. Satanistinen metafysiikka
pikemminkin katsoo ihmisen olevan osa ihmistä laajempaa systeemiä,
luonnonlakien ohjaamaa elollista systeemiä. Se ei kiellä luonnonlakien
ensisijaisuutta eikä tunnusta luonnonlaista irtaantuvaa olevaista,
yliluonnollista.
Satanistinen metafysiikkka poikkeavaisuuksistaan huolimatta kuitenkin,
samoin kuin kristinusko ja transhumanismi, ottaa kantaa meitä
askaruttaviin peruskysymyksiin, kuten käsitteisiin syntymä, kuolema ja
kuolemattomuus- and you better believe, juuri nämä ovat niitä elämämme
peruskysymyksiä.

Satanistinen metafysiikka

Meille jokaiselle on olemassa ajan alku ja ajan loppu, yksilöllinen
olemassaolomme.
Aika loppuu, kun keskeisin osa biologista systeemiamme ei enää ole
riittävän elinvoimainen vastatakseen eloonjäämisen alituisiin haasteisiin.

Biologinen systeemimme kuitenkin, ollessaan voimissaan, on
mahdollistanut sen, että meille jokaiselle eloonjäämis- ja
suvunjatkamistoimintoihin liittyen on kehittynyt perspekstiivi
kuolemattomuuteen, näkemykseen, että yksilön ajan loppu ei ole
näkemyskenttäämme rajaava ilmiö ja voimme kuvitella kuolemattomuuden
ilmiötä. Voimme yhdistää yksilön ajan alun ja ajan lopun, elämän
jatkumisen, kuolemattomuuden, luontevasti toisiinsa.

Elämä, kuolema ja niiden kutoutuminen toisiinsa

Millainen on elämä? Laajeneva, dynamiikaltaan rajattomuuteen
taipuvainen, taipumus laajeta yli esteiden, yli kaiken.
Entä kuolema, millainen on kuolema? Dynamiikaltaan rajattomuutta leikkaava.
Yksilön aika alkaa ja yksilön aika loppuu- mutta elämä, elämä koukkaa
silmukan ja sitoo sen verkkoonsa, silmukka on osa jatkuvasti kutoutuvaa
verkkoa, elämän ja kuoleman kutomaa- olemme siis nyt siirtyneet
metafysiikan maailmaan.
Elämä ja kuolema muodostavat toisiaan täydentävän parin, entiteetit
tasapainottavat toisiaan. Kumpaakaan ei voi asettaa arvojärjestyksessä
yli toisen, kuoleman paikka kuitenkin on elämän palveluksessa ja täten
kuolemattomuus on osa luonnollista elämän olemusta; elämä ei siis
rajoitu yksilön ajalliseen rajallisuuteen eikä lopu kuoleman leikkaavaan
vaikutukseen.

Meillä ajallisesti rajallisina yksilöinä on siis mahdollisuus päästä
käsiksi kuolemattomuuteen sen kautta, että perusviettiemme avulla olemme
kykeneväisiä ja taipuvaisia luomaan metafyysisen käsityksen
kuolemattomuudesta.
Mutta onko kuolemattomuus satanistisessa metafysiikassa meille yksilöinä
ikuisesti taattu ominaisuus? Ei, kaikki on ihmisessä olemassa
biologisessa perustassamme. Meillä on perusvietit, eloonjäämis- ja
suvunjatkamisvietti, mutta ihminen on velkaa elämälle sen, että ymmärtää
oman olemuksensa: eläimenä, niin biologisenä kuin kulttuurisena.
Jos eläin ihmisessä hiipuu, vietit vaimenevat tai vääristyvät, heikkenee
kyky jäädä eloon ja ennen kaikkea heikkenee kyky jatkaa sukua ja samalla
heikkenee yksilön kyky nähdä kuolemattomuutta, kyky suuntautua kohti
kuolemattomuutta, ikuista elämää. Yksilöiden perspektiivi kapenee niin
ajallisesti kuin ympäristön hahmottamisen osaltakin. Miten
kuolemattomuus voisi tässä todellisuudessa merkitä riittävästi ollakseen
olemassa missään merkittävässä mittakaavassa?
Jos ihminen ei ymmärrä elää luonnollisen olemuksensa mukaisesti, jos
elollisen systeemin kuolemattomuuden hahmottamisen ja saavuttamisen
mahdollistavat luonnonlait on käytännössä hylätty, alkaa viikate heilua
todenteolla.
Voikin sanoa, että käsite kuolemattomuus ja ihmiselämän jatkuminen on
linkitetty toisiinsa. Mielenkiintoista kyllä, metafysiikalla ja
reaalielämällä on kosketuspinta toisiinsa.

Hautansa kukittajat

Kun minä kuljin valossa, valossa valkoisessa,
valkoisten silmien katseessa- kauheassa, kauheassa unessa.
Kun minä näin enkä nähnyt, silmiini uskonut en,
näin enkä kuitenkaan nähnyt, mutta nyt näen kirkkaana sen:
Nuo verensä laskeneet eläimet, ihmiskasvoiset koneet,
uutteerat kuoleman lähettiläät, kuoleman kumartajat.
Kaiken he itselleen katsoo, kaiken he itselleen tahtoo.
Portit on avoinna heille, toisin kuin suljettu meille.

Tuulesta, viimasta taivaani täyttyy, mantereen ylle käy routajää.
Kaipaa en lämpöä kultaisen loiston, etsi en suojaa poutasään.
On aika aavalle katseeni luoda ja antaa jäätävän puhua,
tuulien, tuiskujen piiskata antaa ja nostaa taivaalle tulia.
On aika Helvetin rautaisten porttien ruosteiset salpansa avata-
aika on sodan jumalten vetää tuomioherransa tupesta.

Pelko on aseeni

Luonnollisestikin miellämme sotimisen sotilaallisena toimintana, mutta sotilaallinen toiminta ei aina ole se älykkäin sodankäynnin tapa. Se sodankäynnin tapa, jolla on odotettavissa vähiten kustannuksia ja eniten voittoja, luonnollisestikin on preferoitavin. Ajattele sodankäynnin tapaa, joka mitä todennäköisemmin mahdollistaa valtiovallan haltuunoton ilman sotilaallista toimintaa, etkö itse valitsisi juuri tätä?
Ei-sotilaallinen valtiovallan haltuunotto sodankäynnin tapana ei todellakaan ole sotastrategeille vieras, päinvastoin, se on ikivanha. Jo 500 eaa. Sun Tzu viittasi siihen kirjassaan Sodankäynnin taito. Se on ollut myös lännessä julkitietona vielä toisen maailmansodan jälkeen, mutta näyttää siltä, että viimeaikoina ei moisesta valtioon kohdistuvasta uhasta ole juurikaan puhuttu. Tämä on jokseenkin luonnollista, sillä hallitsevassa globalistisessa kulttuurissamme valtiovallan ei-sotilaallinen haltuunotto on se toimivin ja myös käytössä oleva menetelmä.
Tästä näkökulmasta Länsi-Eurooppa kuten myös Amerikka ovat käsitteellisesti rauhanajassa, mutta tosiasiallisesti sotatilassa. Länsi-Euroopassa ja eritoten Amerikassa on havaittavissa valtiovallan ei-sotilaalliselle haltuunotolle ominaisia piirteitä.

Valtiovallan ei-sotilaallinen haltuunottoprosessi

Haltuunottoprosessi voidaan hahmottaa 4-5 osaprosessina: yhteiskunnan atomisoimisena, yhteiskunnan jäsenten subvertoimisena, aggressorin hallinnollisena kontrollina, valtiovallan haltuunottona ja sen koordinaationa sekä haltuunotetun valtion assimilaationa.
Ei-sotilaallisessa haltuunotossa, jota voidaan kutsua epäsuoraksi tai välilliseksi aggressioksi tai kontrolloiduksi vallankumoukseksi, osaprosessit yleensä seuraavat toisiaan. Luonnollisestikin prosessit limittyvät toisiinsa. Yhteiskunnan atomisoiminen ja siihen luontevasti limittyvä jäsenten subvertoiminen muodostavat pohjan muille vaiheille, niillä on siis ratkaiseva merkitys koko prosessin onnistumiselle.

Yhteiskunnan atomisoimista luonnehtii haltuunoton kohteeksi joutuneen yhteiskunnan sosiaalisen rakenteen hajottaminen pisteeseen, jossa yhteiskunnan toimintakyky heikkenee voimakkaasti ja yhteiskunta on kykenemätön vastustamaan siihen kohdistuvaa lisäaggressiota.
Yhteiskunta, sen kantavat instituutiot, ovat toimintakykyisiä vain, jos väestön ristiriidat voidaan pitää kohtuullisella tasolla joko esim. demokraattisten toimijoiden riittävän yhteistyöhaluisuuden tai poliisivaltiokontrollin keinoin. Jos yhteiskuntaan saadaan lietsottua poliittinen ilmapiiri, jossa eri väestöryhmien, rodullisten, ideologisten ymv. näkemykset poikkevat siinä määrin toisistaan, että yhteistyö heidän välillään muuttuu käytännössä mahdottomaksi, avataan jakautumisen muodossa ovi valtion toimintakyvyn voimakkaalle heikkenemiselle.
Heikkenemiseen tähtäävää atomisaatiota viedään eteenpäin käyttämällä sekä psykologisia että sosiaalisia tekniikoita. Yhteiskunnassa jo luonnostaan ilmenevien eturyhmien välisiä konflikteja voidaan aggressorin myötävaikutuksella lietsoa, mutta tämän lisäksi yhteiskunnallisesti merkittävään asemaan voidaan nostaa ulkopuolisia vaikuttajia edesauttamaan ilmapiirin kärjistymistä.
Poliittinen propaganda ja sen elintärkeä liittolainen poliittinen väkivalta, terrori, toimivat keinoina saada eritavalla ajattelevat ihmiset ja ryhmät asettumaan raivokkaasti toisiaan vastaan. Ideologisen vihollisen pelkääminen ja halveksuminen ja oman ryhmän sympatiseeraaminen ja glorifioiminen takaavat alati kiihtyvän yhteiskunnan jakautumisen.
Tulee siis huomata, että poliittisen propagandan ja terrorin pääasiallinen tarkoitus ei ole edesauttaa välittömien poliittisten päämäärien saavuuttamista, esim. jonkin poliittisen päätöksen aikaansaamista.

Yhteiskunnan jäsenten subvertoimista luonnehtii massojen esikuvana toimivien, yhteiskunnallisesti merkittävien poliittisten ja sosiaalisten toimijoiden lojaliteetin tuhoaminen, jota seuraa heidän epäpatrioottinen kiinnittymisensä aggressorin symboleihin ja instituutioihin. Keinona toimii ideologinen käännyttäminen.
Subvertoiminen voidaan kohdistaa myös väestöryhmiin, jotka valitaan huolellisesti. Esim. eri tavoin alistetut ryhmät tai tälläisiksi helposti miellettävät ryhmät voidaan valita kohteiksi. Subvertoiminen voi onnistua niin hyvin, että subvertoidut näkevät aggressorin vapauttajanaan.

Aggressorin hallinnollista kontrollia luonnehtii aggression kohteeksi joutuneen valtion poliittinen ohjaus, poliittisesti merkittävien toimien kontrolli. Ideana on, että valtio joko tekee aggressoria hyödyttäviä linjauksia tai ei ainakaan tee aggressoria haittaavia linjauksia.
Kontrollikeinovalikoimaan kuuluu yhteiskunnan perusinstituutioiden haltuunotto miehittämällä ne subvertoiduilla toimijoilla tai omilla aktivisteilla tai ohjaten instituutioiden vaikutusvaltaisia toimijoita lahjoen, painostaen, pelotellen, uhaten tai kiristäen.
Mitkä instituutiot ovat merkittäviä kontrollin kohteita ja miksi?
Valtavirtamedia, kulttuuri- ja uskonnolliset instituutiot, koska ne vastaavat yleisestä indoktrinaatiosta, sivistys- ja koulutusinstituutiot, koska eritoten ne vastaavat tulevan sukupolven indoktrinaatiosta.
Sotilaallisesta voimankäytöstä vastaavien instituutioiden kontrolli on merkityksellistä niiden ehdottoman pakottamiskyvyn vuoksi, jolla on tarkoitus tukea indoktrinaatioon taipumista. Valtapuolueiden johdon kontrolli on luonnollisestikin tärkeää, koska sen myötä poliittista kenttää saadaan indoktrinoitua ja vastaavasti ammattiliittojohdon kontrollin myötä työläisten kenttää saadaan indoktrinoitua- kala kun mätänee päästä häntään päin.
Kontrollia voidaan tukea antamalla yhteiskunnallista valtaa aggressorille myötämielisille toimijaverkostoille. Aggressorille haitallisia, spontaanisti nousevia, vastustajia voidaan hiljentää.
Keinovalikoimaan kuuluu myös valtioon kohdistuva sosiaalinen, poliittinen, taloudellinen, sotilaallinen sabotaasi tai sen uhka, sekä ilmeinen että vähemmän ilmeinen, jolla siis pyritään heikentämään valtiota aggressorin vaikutusvallan vahvistamiseksi.

Aggressorin hallinnollinen kontrolli yleensä, mutta ei välttämättä, johtaa valtiovallan haltuunottoon, muodoltaan joko ilmeiseen tai vähemmän ilmeiseen.
Koordinaatiota luonnehtii haltuunottoon liittyvien operaatioiden ja niiden ajoituksen kokonaisuus. Mitä tehdään ja milloin, milloin on haltuunotettavan valtion sisäisen tilanteen, kuten myös kansainvälisen tilanteen, huomioon ottaen mielekkäin aika toimia.
Yhteiskunnan tulee olla riittävän atomisoitunut. Merkittävien taloudellisten, sotilaallisten, poliisi- ja paramilitaarien voimien, ideologisten ja etnisten vaikuttajien tulee olla riittävästi subvertoituneita. Tulee arvioida aggressorin saaman tuen todennäköisyys haltuunotettavassa yhteiskunnassa.
Tulee valita sopiva aika haltuunoton aloittamiselle. On hyödyksi, jos masinoitu haltuunottoprosessi saadaan näyttämään spontaanilta kansannousulta tmv. hyvinkin legitiimiltä poliittiselta liikehdinnältä.
Tulee suunnitella valtiollisesti merkittävien instituutioiden haltuunottotapa. Miten varmistaa asevoimien, poliisin, median, puoluejohto-organisaatioiden, hallinnollisten organisaatioiden haltuunotto. Keitä yhteiskunnallisesti merkittäviä toimijoita tullaan vangitsemaan tai syrjäyttämään. Poliittinen väkivalta sallitaan, missä muodossa?
Kun suunnittelu on viety huolellisesti loppuun, salassa, haltuunottoprosessi aloitetaan. Sitä ei ole syytä pitää vastaavasti salassa, se voidaan nostaa hyvinkin julkiseksi tapahtumaksi poliittisena voimannäyttönä.

Assimilaatio on jälkioperatorinen vaihe, jossa haltuunotettu valtio yhdistetään aggressorin valtapiiriin. Tämä voi tapahtua esimerkiksi yhteistyön varjolla tapahtuvan liittouttamisen kautta, jolloin yhteiskunta itse mukauttaa koko rakenteensa aggressorille sopivaksi. Väkivaltaankin voidaan tarvittaessa käyttää, ei-sotilaallinen haltuunotto ei tarkoita ei-väkivaltaista haltuunottoa.

Prosessin luonteesta tarkemmin, mihin prosessi keskittyy?

Prosessi keskittyy sisältä käsin tuhoamaan valtion tomintakyvyn manipuloimalla sen väestön psykologisia ja sosiaalisia elementtejä sekä yhteiskunnan perusinstituutioita.
Aggressorin valtaan taipuva väestö on avoin manipulaatiolle, toisin sanoen, väestöä ei voi väkisin manipuloida. Tähän kannattaa pysähtyä, siis, väestöä ei voi väkisin manipuloida. Miten väestö saadaan kaivamaan omaa hautaansa?
Väestöä tulee riittävästi demoralisoida ja sen todellisuuskäsitystä tulee muokata, tahtoo sanoa se tulee tuhota, jotta yhteiskunta saadaan riittävästi taipumaan aggressorin valtaan.
Väestön demoralisaatio tapahtuu asteittain. Sen läpivieminen ottaa aikaa, vähintään sukupolven. Tänä aikana väestön moraalinen selkäranka, integriteetti, kyseenalaistetaan. Ihmiset tulee saada epäilemään omaa arvoaan. Tätä varten tarvitaan eritoten nuoriin kohdistuvaa vaikuttamista. Tiedonvälityksestä ja kulttuurivaikuttamisesta vastaavien instituutioiden sekä sivistys- ja koulutusinstituutioiden tulee ideologisesti ohjata kasvavia sukupolvia epäilemään omia perinteisiä käsityksiään, omia arvojaan, omaa arvoaan ja tulemaan avoimeksi vieraille vaikutteille.
Instituutiot tulee ottaa riittävästi haltuun, aggressorin ideologian sisäistäneet henkilöt hakeutuvat niihin töihin ja kykenevät tätä kautta vaikuttamaan laajalti.
Samalla kun nuorempi sukupolvi manipulaation alla lähtee omaksumaan perinteisistä arvoista rajusti poikkeavia arvoja, vanhempi sukupolvi menettää vaikutusvaltaansa jo pelkästään vanhenemisensa kautta.

Propagandan ja sensuurin merkitystä väestön psykososiaalisessa ohjaamisessa ei voi yliarvioida.
Tosiseikoilla ei ole enää merkitystä, vaikutelmien luominen mielikuvien avulla on ensiarvoisen tärkeää. Korvaamalla tosiasiat puhtaalla käsitetodellisuudella ihmisten todellisuuskäsitystä voidaan muokata rajustikin, ihmiset voidaan ohjata näkemään musta valkoisena pelkästään määrittelemällä musta valkoiseksi, ja valkoinen mustaksi. Käytännössä todellisuuskäsitys voidaan vääristää palautumattomaksi.
Luonnollisestikin jokapäiväisestä tiedonvälityksestä vastaava media korvautuu aggressorin propagada- ja sensuurikoneistolla.
Tulevaa sukupolvea voidaan kasvattaa aggressorin ideologiaan, mutta varttuneenpaa, perinteisesti ajattelevaa väestöä tulee kyetä kontrolloimaan mahdollisimman tehokkaasti korostamalla propagandakoneiston yhteiskunnallista painoarvoa väkivallalla tai sen uhalla. Politisoituneen poliisivoiman ja oikeusinstituution sekä katutason terrorin uhalla voidaan optimaalisesti suitsia poliittisesta keskustelusta vääriä mielipiteitä.
Väkivallan uhasta voimansa saavan poliittisen propagandan käyttö on ehdottoman tärkeää, propaganda toimii väkivallan korvikkeena psykososiaalisen vaikutusvallan saamiseksi aggression kohteeksi joutuneessa väestössä.
Yhteiskuntaan ammutaan massiivinen määrä propagandaa. Kansalaisia manipuloidaan, jotta he epäilisivät itseään, omaa arvostelukykyään, ja avaisivat oven ajatukselle, että tosiasiassa aggressorille mieluisat poliittiset linjaukset ovat kansalaisille itselleen hyväksi silloinkin, kun he eivät itse niitä valitsisi.
Poliittinen propaganda luonnollisestikin yhdistyy poliittiseen sensuuriin.

Väestö, avoimuutensa vuoksi, ei kykene tunnistamaan siihen kohdistuvaa demoralisaatiota. Eritoten länsimaiset demokraattiset yhteiskunnat ovat hyvin avoimia vieraille vaikutteille. Vaikka demoralisaatio on luonteeltaan tuhoisaa, aggressiivista toimintaa, se ei ole yleensä laitonta eikä edes jotain, joka välttämättä nähtäisiin yhteiskunnan tavanomaisesta kehityskulusta poikkeavana. Demoralisaatioprosessi voidaan mieltää luonnollisena kulttuurikehityksenä, ihmiset ja ajat muuttuvat.
Siinä vaiheessa, kun demoralisaatioprosessin ilmeinen valtapoliittinen tarkoitusperä tulee esille, prosessi on jo aikaa sitten viety läpi. Voisikin sanoa, että demoralisaation päästäminen yhteiskuntaan avaa portit haltuunottoprosessin jatkolle, jatko rullaa ikään kuin luonnostaan.

Vähitellen, ajan myötä, yhteiskunnan perusinstituutioita heikennetään, jotta ne eivät enää kykene suorittamaan tehtäväänsä. Esim. perheinstituutio ei kykene tuottamaan toimintakykyisiä jälkeläisiä yhtä varmasti kuin ennen. Media ei kykene välittämään riittävästi asiasisältöjä, joiden avulla voisi saada käsityksen todellisuudesta. Uskonnolliset instituutiot eivät kykene ohjaamaan kansalaisia kohti perinteisiä moraalisia arvoja, koulutus- ja sivistysinstituutiot eivät kykene opettamaan tulevalle sukupolvelle käytännöllisiä, arjen kannalta merkityksellisiä oppisisältöjä. Instituutioiden välittämät sisällöt kääntyvät jopa päälaellen tai vesittyvät käytännön kannalta jonninjoutuviksi.
Tällaisessa todellisuuskäsityksessä eläville mikä tahansa idea tai toimintamuoto voi näyttäytyä yhteiskunnallisesti merkityksellisenä, koska kulttuurissa vallitsee äärirelativistinen henki. Kukaan ei voi sanoa, mikä on oikein, mikä väärin, mikä on totta, mikä ei. Joka ikisellä on oikeus omaan totuuteensa.
Kun kaikki on lähtökohtaisesti mahdollista, kaikkien sota kaikkia vastaan on myös mahdollinen; tarkoittaen, yhteiskunnassa joka ikinen eturyhmä voi lähtökohtaisesti asettaa omia ehdottomia vaatimuksiaan yhteiskunnalle.
Avaamalla kritiikittömästi ovet vieraille vaikutteille, edesauttamalla äärirelativistista kulttuurikehitystä edesautetaan yhteiskunnan atomisaatioprosessia. Edesauttamalla eri eturyhmien välisten konfliktien kärjistymistä ajaudutaan jokseenkin luonnollisesti tilanteeseen, jossa yhteiskunnan toimivuuden kannalta elintärkeää yhteisymmärrystä tai kompromissivalmiutta ei enää kyetä riittävästi saavuttamaan. Yhteiskunta on silloin atomisoitunut.

Yhteiskunnan jäsenten subversio on jokseenkin helposti ymmärrettävä prosessi, luonnollisestikin yksittäisten toimijoiden tai ryhmien ideologinen käännynnäisyys edesauttaa aggressorin linjausten hyväksymistä ja jopa niiden näkemistä ehdottoman positiivisina. Kannattaa kuitenkin huomioida, että tosiasiassa tässäkin toiminnassa kyse on valtioon kohdistuvasta aggressiosta, vaikkakin vähemmän ilmeisestä.

Millä väestö sitten saadaan hyväksymään aggressorin hallinnollinen kontrolli, mitä ihmisten mielessä liikkuu? Kontrollia voidaan tukea esim. propagoimalla vaikutelma yhteiskunnallisesta konsensuksesta, vaikutelma ihmisten halusta tehdä aggressorille mieleinen poliittinen linjaus. Perusinstituutioissa toimivat aggressorille myötämieliset yhteiskuntavaikuttajat levittävät propaganda- ja sensuurikoneiston välityksellä julkisuuteen perusteluja sille, miksi juuri tietyntyyppinen linjaus on tarpeen tehdä ja samaan aikaan erityyppiset aggressorin tukemat ruohonjuuritason toimijat esittävät joukkona samaa. Tässä tilanteessa tavallinen, jokseenkin epäpoliittinen, kansalainen katsoo ylös, katso alas ja näkee, että hyvin laaja joukko kannattaa linjausta, joten sille täytyy olla peruste ja hänenkin tulee tehdä näin. Kyseessä on klassinen psykososiaalinen manipulaatio, evolutiivisesti laumaeläimenä ihmisillä on taipumus toimia kuten muutkin, ottaa mallia heistä, kuten myös lauman johtajasta.
Siinäkin tapauksessa, että linjaus kummastuttaisi kansalaista, se olisi maalaisjärjelle vieras, paine sen hyväksymiseen on suuri, sillä kansalaisen silmissä se tulisi demokratian mukaisesti hyväksyä enemmistön tahtona. Kansalainen kun ei tiedä, että tosiasiassa enemmistö kummastelee linjausta tismalleen kuten hänkin.
Manipuloimalla kansalaisten käsitystä yleisestä mielipiteestä ja käyttämällä hyväksi demokratian nauttimaa kunnioitusta aggressori saa itselleen yleisesti hyväksyttyä hallinnollista kontrollia.
Demokratiassa yhteiskunnan toimintaa ohjataan lainsäädännöllä ja juuri lakien sisältöön aggressori pyrkii vallankumouksellisen demokratia- strategiansa keinoin vaikuttamaan.

Millä väestö saadaan hyväksymään aggressorin suorittama valtiovallan haltuunotto? Yhteiskunnan atomisaatiota seuraavassa kriisissä yhteiskunnan kantokyky pettää. Yhteiskunta ajautuu psykososiaaliseen kaaokseen, jonka vanavedessä väestössä syntyy odotus tilanteen rauhoittajasta, rauhan ja järjestyksen palauttajasta. Tämä avaa aggressorille mahdollisuuden tarjota väestölle sen kipeästi kaipaama vakauttaja.
Ihminen on taipuvainen valitsemaan arkielämään muutosta vaativan ratkaisun sijaan arkielämän jatkuvuutta tukevan ratkaisun, joten vastarintaa ei helposti synny. Väestössä voidaan nähdä, että halttuunottaja tuo arkeen vakautta, joten sen mukanaan tuomat kielteiset vaikutukset jäävät vähemmälle huomiolle, eikä väestössä synny insentiiviä vastustaa merkittävässä määrin aggressoria.

Entäpä haltuunotetun valtion assimilaatio, miksi se hyväksytään? Koska aggressorin tulee mahdollistaa haltuunotetun valtion hyödyntäminen, valtio puhdistetaan sen yhteiskuntarauhaa tuhonneista vaikutteista. Toki valtio assimiloituu osaksi aggressorin valtapiiriä, menettää hallinnan omaan kohtaloonsa, mutta yhteiskunnassa vallitsee riittävä vakaus. Levottomuuteen ja turvattomuuteen väsyneet ihmiset huokaavat helpotuksesta.
Koston pelossa aggressorin linjauksia vastustaneet hiljenevät ja tämä hiljeneminen voi alkaa jo siinä vaiheessa, kun he alkavat ennakoida joutuvansa hallinnan alle.

Katse Amerikkaan, koska sitä tarkasteltaessa on melkoisen helposti havaittavissa ei-sotilaallisen valtiovallan haltuunottoprosessin elementtejä.

Väestön demoralisoiminen

1930-luvulla Frankfurtin koulukunta lähti vaikuttamaan ​​Columbian yliopistossa New Yorkissa.
Frankfurtin koulukunta oli Saksasta Amerikkaan rantautunut marxilaistaustainen ajatushautomo, johon kuuluivat mm. Max Horkheimer, Theodor Adorno, Herbert Marcuse ja Erich Fromm.
Frankfurtilaiset julkaisivat runsaasti pseudotieteellistä materiaalia. Freudilaista psykoanalyysiä ja marxilaisuutta toisiinsa yhdistäneen näkökulman kautta he määrittelivät amerikkalaista kulttuuria, he, luonnollisestikin, pitivät tätä kulttuurin tutkimisena. Käytännössä koulukuntalaiset tuottivat runsaasti länsivastaista kirjallisuutta.
Frankfurtin koulukuntalaiset käyttivät amerikkalaisen kulttuurin määrittelyssä kriittistä teoriaa.
Metodi oli yksinkertainen: Kritisoi itsekriittisyyteen taipuvaisen länsimaisen kulttuurin kaikkia peruspilareita. Kritisoi amerikkalaista perhe-elämää, oikeuskäsitystä, poliittisia instituutuiota, sananvapautta, viihde- ja kulutuskulttuuria.
Mitä ilmeisemminkin kriittistä teoriaa käyttämällä tarkoitus oli herättää amerikkalaisissa epäilyä heidän omaa arvoaan ja omia perusinstituutioitaan kohtaan ja tätä kautta luoda painetta niiden subvertoitumiseen.
1950 Theodor Adornon kasvoilla julkaistiin kirja The Authoritarian Personality, joka antoi ymmärtää, että amerikkalaisesta yhteiskunnasta löytyy huolestuttavissa määrin esifasistisia elementtejä. Amerikassa asui autoritaarisia persoonallisuuksia, jotka ovat taipuvaisia kannattamaan fasistista yhteiskuntaa. Autoritaarisia persoonallisuuksia löytyi eritoten valkoisten patriarkaattisten patrioottisten amerikkalaisten keskuudesta. Kirjassa määriteltiin perinteiset amerikkalaiset näkemykset perheestä, sukupuolirooleista ja seksuaalisista tavoista ennakkoluuloisiksi. Tavallisille amerikkalaisille alettiin luoda kuvaa heidän persoonapatologiastaan, kuten myös heidän perheidensä psykososiaalisesta patologiasta.
Koska autoritaariset persoonallisuudet suosivat fasistisen poliittisen systeemin valtaannousua, kyseistä persoonapatologiaa tuli vähentää yhteiskunnasta vaikuttamalla väestön psykososiaaliseen kehitykseen.
Toisen maailmansodan päättyessä Max Horkheimer ja Theodor Adorno palasivat Saksaan, ajatushautomon poliittisesti merkittävin toimija Herbert Marcuse sen sijaan jäi Amerikkaan. Vuonna 1955 Marcuse julkaisi teoksen Eros and Civilization, jonka myötä viestittiin, että yhteiskuntaan tarvittiin perinteiset normit selkeästi rikkova käsitys eroottisesta vapautumisesta. Ajattelutapa vaikutti radikalisoivasti 1960-luvun perinteisiä amerikkalaisia kristillisiä kulttuuriarvoja haastaneeseen seksuaaliseen vapautumis-liikehdintään.
Vuonna 1965 Marcuse julkaisi kirjoitelman Repressive Tolerance, jossa käsiteltiin sortavan suvaitsevaisuuden aiheuttamia yhteiskunnallisia ongelmia. Marcuse katsoi, että suvaitsevaisuus kaikkia arvoja ja ajatuksia kohtaan merkitsi tosiasiassa sisällöltään tosien ja rakentavien ajatusten sortamista; esimerkiksi Hitlerin esittämien ajatusten hyväksyminen suvaitsevaisuuden nimissä ei mitenkään voisi olla oikeutettua niiden ilmiselvän, kaikkien terveiden ihmisten ymmärtämän, valheellisuuden ja tuhoavuuden vuoksi. Käytännössä vain frankfurtilaisille sopivat ideat tuli suvaita, niitä sopi jopa kritisoidakin, kunhan kritiikki tapahtui uusvasemmistolaisen viitekehyksen sisällä frankfurtilaisia ideoita kehittäen.
Ajattelutapa vaikutti yleiseen keskusteluilmapiiriin sananvapautta rajaavasti, koska ihmisten mieliin saatiin kylvettyä epäilyä hiedän omien mielipiteidensä oikeutuksesta. Ajattelutapa suosi poliittisen korrektiuden leviämistä poliittiseen kuten myös yleisempäänkin tapakulttuuriin. Tämä taas puolestaan alusti nykyisin havaittavaa, toisinajattelijat yhteiskunnasta poissulkevaa, cancel culture-ilmapiiriä.
Marcusen poliittisessa strategiassa Amerikassa syrjityiksi itsensä kokevat, eritoten mustat ja naiset, voisivat korvata sorretun työväenluokan marxilaisen vallankumouksen joukkovoimana.
1960-luvun sosiaaliset liikkeet, Black Power, radikaalifeminismi, homoseksuaalien vapautumisliike ja seksuaalista vapautumista ajava liikehdintä, tarjosivat frankfurtilaisille kanavan syöttää ​​näkemyksiään valtavirtaan. Frankfurtin koulukunnan uusvasemmistolaiset ihanteet radikalisoivat eritoten opiskelijoita ympäri Yhdysvaltojen yliopistoja.
Marcuse näki, että amerikkalaista yhteiskuntaa ei voinut ottaa haltuun perinteisin marxilaisin keinoin, proletariaatin vallankumouksen avulla, vaan se tuli ottaa haltuun vaikuttamalla ihmisten ajattelu ja toimintatapaan. Psykososiaalista kontrollia voitiin saavuttaa miehittämällä frankfurtilaisilla viranhaltioilla ja muilla toimijoilla yhteiskunnan perusinstituutioita, jota kautta sitten voitaisiin ohjata ihmisiä ajattelemaan ja toimimaan halutulla tavalla.

1950-luvulta mustan väestönosan yhteiskunnallisia oikeuksia ajava kansalaisoikeusliike, Martin Luther King Jr. johdolla, käytti strategianaan manipulaatiota, jossa myötämielisen median kautta luotiin laajalle leviävä vaikutelma Amerikan sietämättömästä rasismista: valkoiset rasistit käyvät aggressiivisesti rasismia vastustavien, kansalaisoikeuksiaan rauhanomaisesti ajavien, mustien mielenosoittajien kimppuun kerta toisensa perään. Median välittämän vaikutelman säädyllisissä valkoisissa ihmisissä herättämää myötätuntoa käytettiin kansalaisoikeusliikkeen esittämien vaatimusten legitimointiin. Ihmiset ohjattiin kokemaan, että on vain reilua ja oikeudenmukaista, että amerikkalainen yhteiskunta tarjoaa mustalle väestönosalle heidän pyytämiään oikeuksia, suostuu heidän vaatimuksiinsa, korvauksena valkoisen väestönosan rasismista.
Samalla kun kansalaisoikeusliike kykeni saamaan lisää yhteiskunnallisia voittoja, se kykeni herättämään ihmisissä myötätuntoa mustaa väestönosaa kohtaan, vastenmielisyyttä rasismia kohtaan. Näin kansalaisoikeusliike kykeni voittamaan puolelleen lisää mustia ja valkoisia liberaaleja ja tätä kautta kasvattamaan omaa poliittista vaikutusvaltaansa.
Samalla kun kansalaisoikeusliike hyötyi valkoisissa amerikkalaisissa heränneestä syyllisyydestä ja myötähäpeästä, amerikkalaisuudelle vihamieliset ideologiset toimijat hyötyivät valkoisten kokemasta häpeästä ja oman arvon epäilystä, asteittaisesta subversiosta kohti epäamerikkalaisuutta.

Feminismi ja homoseksuaalien vapautumista ajava liike haastoivat ydinperhemallia ja niiden nouseminen merkittäviksi yhteiskunnallisiksi vaikuttajiksi demoralisoi niin perheinstituutiota kuin miehen ja naisen välistä suhdemallia. Eritoten radikaalifeminismin nousu 1960- luvulla lietsoi miesvihamielistä maailmankuvaa.
Vapautusliikehdintä on demoralisoinut myös uskonnollisia instituutioita, joilla on ollut Amerikassa merkittävä asema.

Uusvasemmistolaisesta perinteestä vaikutteita ottanut kriittinen rotuteoria-liike lähti leviämään yhteiskuntaan 1980-luvulta yliopistomaailmasta käsin.
Sen äänellä on äänekkäästi vaadittu valkoisia ihmisiä irtaantumaan rasismistaan, fasismistaan, valkoisesta ylivallastaan. Irtaantumisen lisäksi valkoisen ylivallan edustajien tulee hyvittää vähemmistöihin kohdistuva sorto, esim. mustan väestön kokemat orjahistorian kärsimykset. Eritoten valkoinen mies on nähty aggressorina. Valkoiset liberaalit naiset ovat liittyneet värillisten rintamaan vastustamaan valkoista ylivaltaa ja naisvihamielisyyttä.

Vuoden 2020 rasismin vastaisen liikehdinnän yhteydessä nähtiin manipulaatiota, joka muistutti Martin Luther King Jr. kansalaisoikeusliikkeessä käyttämää. Liikehdinnälle suosiollinen valtavirtamedia loi vaikutelman, että rasistinen valkoinen poliisi käy aggressiivisesti mustien kimppuun kerta toisensa perään, usein kohtalokkain seurauksin.
Valtavirtamedia loi myös vaikutelman, että tavalliset amerikkalaiset ihmiset ovat huomanneet mustiin kohdistuvan systemaattisen rasismin, kyllästyneet siihen ja nousseet nyt sankoin joukoin mieltään osoittamalla vastustamaan sitä. Koko Amerikka on tosiasiassa liikehdinnän kanssa samaa mieltä amerikkalaisen yhteiskunnan häpeästä, systemaattisesta rasismista.
Ihmisille viestittiin, kuinka jokaisen amerikkalaisen on nyt aika hylätä valkoisen orjanomistajan arvot ja normit ja ilmaista katumuksensa julkisesti. Kansalaisoikeusliikehdinnästä poiketen kriittisen rotuteorian inspiroima liikehdintä on ollut valkoista ylivaltaa kohtaan väkivaltaista, luonteeltaan käskevää, ei vetoavaa.

Amerikassa on systemaattisesti kasvatettu ja koulutettu valkoista väestönosaa irtaantumaan fasismistaan, rasismistaan, antisemitismistään ja muista ennakkoluuloistaan. Opettajia on koulutettu toimeensa kriittisen rotuteorian hengessä. Teoria on päässyt sisään kasvatusinstituutioihin jokseenkin huomaamattomasti, mutta sisään päästyään kehittynyt huomattavaksi kasvatusta määrittäväksi linjaukseksi.
Yliopistot ovat toimineet niin olevien kuin tulevienkin sukupolvien kasvatuksesta ja opetuksesta vastaavien ohjaajina. Mihin tämä on johtanut? Nykypäivän intersektionaalisesti hallinnoidussa yliopistossa etusijaa ei anneta älykkäimmälle, kyvykkäimmälle, itsenäiseen, luovaan ajatteluun kykenevälle opiskelijalle, etusija annetaan suojeltavaan vähemmistöryhmään kuuluvalle, intersektionaaliset arvot ja toimintatavat omaavalle, yhteistyöhenkiselle opiskelijalle. Meriittipohjainen yliopisto on muuttunut kiintiöpohjaiseksi, sosiaalisten verkostojen yliopistoksi. Tällaisesta yliopistosta valmistuu hyvin todennäköisesti juurikin intersektionaalisia aktivisteja tai myötäilijöitä.

Intersektionalismin määrittelemät yhteiskunnalliset epäkohdat halutaan alati tiukkenevalla kriteeristöllä kitkeä toimintakulttuurista ja yhteiskunnan perusinstituutioista, jotka määrittelevät perhettä, kasvatus- ja sivistustoimea, työ- ja elinkeinoelämää, lakia ja järjestystä, sotavoimia, talouselämää ja mediaa. Valkoisen ylivallan perinne tulee hävittää ja korvata moninaisuuden huomioivalla kulttuurilla, moniäänisyydellä, jossa näkyvä erityisasema on ollut mustan väestön äänellä. Viime vuosina valkoisesta ylivallasta kärsivien sorrettujen listalle ovat näkyvästi nousseet myös seksuaalivähemmistöt ja sukupuolivähemmistöiksi itsensä mieltävät henkilöt. Näyttää siltä, että myös pedofiilit, minor attracted persons, tulevat nauttimaan väärinymmärretyn vähemmistöryhmän asemasta.

Huomaavaisuuskoulutuksella on opetettu valkoisia, esimerkiksi työpaikoillaan, tulemaan tietoisiksi asenteistaan ja käyttäytymisestään muita ihmisiä kohtaan, niitä, jotka eroavat heistä rotunsa, sukupuolensa, seksuaalisen suuntautumisensa tai uskontonsa osalta ja opetettu kuinka olla kunnioittava heitä kohtaan.

Viime vuosina valkoista väestöä on avoimesti peloteltu cancel culture- keinoin. Rasisti, antisemitisti tai naisvihaaja ei ole tervetullut joukkoon, ei kasvatus- ja koulutuspalvelujen piiriin, ei työpaikoille, ei keskusteluareenoille, kyseessähän on valkoisen ylivallan kannattaja.
Valkoisiin on myös kohdistettu psykososiaalista terroria: Valkoisen ylivallan kannattajien on kerrottu tekevän muita ryhmiä enemmän viharikoksia, eritoten mustia kohtaan, joten he ovat vihollisia. Ylivallan kannattajia on doxattu, käytännössä asetettu alttiiksi väkivallalle. Jopa epäpoliittiset valkoiset ihmiset ovat joutuneet omilla asuinalueillaan uhkailun kohteeksi. Agitoituneet massat ovat liikkuneet ihmisten pihapiireissä heitä uhkaillen ja jotkut ihmisistä ovat yrittäneet suojautua ilmaisemalla massoille tukevansa rasismia vastustavaa liikettä.
Kahtia haljenneesssa ilmapiirissä vain intersektionaalisuuden kannattajat voivat elää rauhassa, muut saavat pelätä perusoikeuksiensa katoavan.

Demoralisointi on jatkunut vuosikymmeniä, useat sukupolvet on kasvatettu näkeämään etnosentrinen valkoinen kulttuuri, sen instituutiot ja valkoinen väestönosa, vähintäänkin arvellutavana, ei suinkaan reiluna ja oikeudenmukaisena.
Onko prosessi vaikuttanut heidän todellisuudentajuunsa? Eikö sellaisen valkoisen ihmisen todellisuudentaju ole pettänyt, joka rasistiksi tai antisemitistiksi leimautumisen pelossa katsoo, että hänen tulee ottaa huomioon rasismi- tai antisemitistikortilla pelaavan vastustajan mielipide, vastustajan, joka lähtökohtaisesti katsoo, että rasismi tai antisemitismi se on, joka valkoisia ihmisiä motivoi? Irrationaalisuudestaan huolimatta nämä leimat näyttävät toimivan passivoivina pelotteina.

Demoralisaatiolla Amerikan perusinstituutioiden kykyä suorittaa tehtäväänsä on asteittain, vuosikymmenten varrella heikennetty. Mitä tästä on seurannut? Muutama esimerkki: LGBT- vähemmistöjen oikeudet ovat haastanneet ydinperheen aseman ainoana varteen otettavana parisuhde- ja perhemallina, joten ydinperhe ei enää kykene perinteiseen tapaan tarjoamaan toimivaa suvunjatkamismallia tulevalle sukupolvelle eikä edes suojelemaan jälkeläisiään. Kasvatus- ja koulutusinstituutio ei enää perinteiseen tapaan kykene tarjoamaan tulevalle sukupolvelle arkielämän kannalta mielekkäitä eväitä, tietoja, taitoja ja moraalista selkärankaa, koska se on valjastettu perinteistä kasvatus- ja koulutusinstituutiota tuhoavan intersektionaalisen psykososiaalisen manipulaation palvelukseen.
Kuinka lienee armeijan laita? Amerikan armeijassa ei tule olla mitään esteitä naisten osallistumiselle ja uralla etenemiselle, heillä tulee olla pääsy palvelukseen raskaana olessaan ja heillä tulee olla pääsy taistelujoukkoihin. Intersektionaalinen linjaus on aiheuttanut patrioottisissa amerikkalaisissa huolta, armeijan kykyä vastata Kiinan haasteeseen on alettu epäillä.

Yhteiskunnan atomisoiminen

Jo 1900-luvun alkupuolella marxilaisessa liikkeessä nähtiin tärkeäksi herättää mustan väestönosan tietoisuus sorron kohteeksi joutumisesta ja tätä kautta liittää heidät osaksi sorretut vapauttavaa eli käytännössä yhteiskuntaa atomisoivaa liikehdintää. Roturistiriidan lietsominen mustien parissa nähtiin hedelmällisenä strategiana, koska mustan ja valkoisen väestönosan välien tiedettiin olevan helposti tulehdusalttiita ja täten roturistiriidasta voidaan muodostaa yhteiskuntaa atomisoiva voima. Rotutaistelu nähtiin toissijaisena taloudelliselle taistelulle, sen oli siis tarkoitus alustaa marxilaista luokkataistelua.

Mielenkiintoista kyllä, jo 1900-luvun alussa teollisuusvaikuttaja Henry Ford huomasi Amerikassa tapahtuvan muutoksen. Ford nosti julkisuuteen huolensa amerikkalaisen toimintakulttuurin muuttumisesta epäkunnialliseksi. Liike-elämässä yleistyi toimintakulttuuri, jossa voitontavoittelu, keinolla millä hyvänsä, oli hyväksyttävää. Amerikkalaisuutta kuitenkin ilmensi perinteinen, tuotteen ja palvelun laatua kunnioittava, make money-kulttuuri, ei get money-kulttuuri.
Liike kohti get money-toimintakulttuuria on helpottanut sellaisen ajattelutavan leviämistä, jossa oletetaan työnantajan ja työntekijän välillä olevan jatkuvaa luokkaristiriitaan perustuvaa kismaa. Tämä puolestaan on lisännyt alttiutta työnantajan ja työntekijän välisten ristiriitojen puhkeamiseen ja kärjistymiseen. Juurikin marxilaisesti virittyneet ammattiliittovaikuttajat ovat levittäneet jäsenistössään tällaista atomisoitumista edesauttavaa ajatustapaa.

1900-luvun alkupuolelta akatemiasta käsin vaikuttaneet frankfurtilaiset toimijat edesauttoivat yhteiskunnan atomisoitumista tukemalla vähemmistöjen oikeuksia elää valtakulttuurista poikkeavasti, myös sen vastaisesti.

1950-luvulla mustien kansalaisoikeusliikkeen johtohahmon Martin Luther King Jr. radikaalit yhteistyökumppanit herättivät Amerikassa huolta siitä, subvertoidaanko Martin Luther King Jr. marxilaisuuteen, käytetäänkö kansalaisoikeus-liikehdintää ristiriitojen synnyttämiseen ja tätä kautta yhteiskunnan atomisoimiseen.

1960-luvulla frankfurtilainen liikehdintä puolestaan edesauttoi valtakulttuurin atomisaatiota käännyttämällä nuoria, eritoten yliopisto-opiskelijoita, uusvasemmistolaisuuteen ja radikalisoimalla vastakulttuureja.

1960-luvulla konservativismi alkoi irtaantua ideologisista juuristaan, liberaalit näkemykset lähtivät hajottamaan amerikkalaista konservativismia kuten myös republikaanista liikettä. Uusikonservatismi syntyi 1970-luvulla niiden liberaalien keskuudessa, jotka eivät hyväksyneet kommunismia eivätkä 1960-luvun poliittisesti radikaalia ja perinteistä kulttuuria jyrkästi vastustavaa uusvasemmistolaisuutta.
Taustaa: 1960-luvun lopulla Demokraattinen puolue radikalisoitui uusvasemmistolaisuuden vaikutuksesta. Osa puolueen kannattajista siirtyi Republikaaniseen puolueeseen. Miksi? Merkittävä osa siirtyjistä oli juutalaisia jotka katsoivat, että keskiluokkaan kuuluvina heillä oli yhteisiä etuja myös Amerikan keskiluokan kanssa, joten heille saattaisi tulla ongelmia radikalisoituneesta uusvasemmistosta, joka hyökkäsi voimakkaasti keskiluokan etuja vastaan tai, että siitä huolimatta, että he tukivatkin mustien oikeuksia ajavaa ​​kansalaisoikeusliikkettä, mustien ja juutalaisten poliittiset intressit eivät aina olleet yhteneväisiä. Myös uusvasemmistolaisten avoimen kielteinen suhtautuminen Israeliin huolestutti heitä.
Uuskonservatiivit saivat merkittävää poliittista vaikutusvaltaa 1980-luvulla Ronald Reaganin presidenttikaudella kuten myös 2001-2009 George W. Bushin presidenttikaudella. Heillä oli vaikutusvaltaa erityisesti ulko- ja sotapolitiikaa koskevissa linjauksessa. He katsoivat, että sotilaallista voimaa tulee käyttää ympäri maailmaa edistämään amerikkalaisten etuja ja niitä edistetään edistämällä demokratiaa, edistämällä demokraattisten hallintojen valtaan nousua ulkomailla. Uuskonservatiivit ovat ajaneet demokratian edistämistä esim. Lähi-idässä.
Konservatiivinen liike on liberalisoitunut vuosikymmenten varrella. Tämä näkyy sosiaalisissa normeissa, esim. sallivana suhtautumisena pornografiaan, LGBT-arvojen esille nostamisena, avoimuutta suosivana siirtolaispolitiikkana, julkisena irtisanoutumisena rasismista ja antisemitimsistä.
Konservatiivisessa liikkeessä on halkeamaa, osa konservatiiveista ajaa voimakkaasti perinteisiä, länsimaiseen kulttuuriin nojaavia, amerikkalaisia arvoja ja osa edistyksellistä, monikulttuuriin perustuvaa, globalisaatiota.

Liberaalinen liike on vuosikymmenten saatossa hajonnut aaltomaisesti.
Ennen 1930-lukua vasemmistoradikaalit pysyttelivät erossa valtavirtaisesta Demokraattisesta puolueesta, sen katsottiin edustavan etelässä valkoista ylivaltaa ja pohjoisessa korruptiota.
1930-luvulla tilanne muuttui. Radikaalit siirtyivät toimimaan myös valtavirrassa, he lähtivät viemään eteenpäin presidentti Franklin D. Rooseveltin New Deal-politiikkaa. Toiminnallaan he ohjasivat demokraatteja vasemmalle.
1930-luvulla radikaalit saivat puolueessa vaikutusvaltaa, 1940-luvulla he menettivät sitä maltillisille.
1960-luvulla radikaalit pysyttelivät jälleen erossa puolueesta. He toimivat katutasolla, kansalaisoikeuksia ajavien, Black Power-liikettä tukevien, feministien, ympäristönsuojelua ajavien ja Vietnamin sotaa vastustavien parissa, poliittista kulttuuria radikalisoiden.
1970-luvulla radikaalit alkoivat jälleen siirtyä puolueeseen. He ovat olleet mukana pitkälti paikallistason kampanjoissa.
Viime vuosina radikaalit ovat saaneet vaikutusvaltaa puolueessa myös liittovaltiotasolla. 2020 presidentin vaalikanpanjoinnissa radikaalit ovat olleet näkyvästi esillä vastustamassa istuvaa presidenttiä.
Vaikka Demokraattinen puolue ei ole ollutkaan sisäisesti yhtenäinen, se on viimeaikoina kyennyt yhdistämään rivinsä ajaakseen intersektionaalista politiikkaa.

1980-luvulta sosiaalisen rakenteen hajoamista ja halkeamista ovat edesauttaneet, voisi sanoa, jopa ajaneet, niin kriittinen rotuteoria-liike kuin sen laajennuskin intersektionaalinen liike.

Viimevuotisten tapahtumien valossa näyttää siltä, että valtavirtaisessa poliittisessa liikehdinnässä fasismia, antisemitismiä ja rasismia vastustavat, feministit, marxilaiset, vihreää vallankumousta ja kestävää kehitystä ajavat, LGBT-ryhmän etuja ajavat sekä avointa maahanmuuttopolitiikkaa ja talous- sekä sotilaspoliittista globalismia ajavat poliittiset intressit ovat yhdistyneet yhdeksi, valkoista ylivaltaa vastustavaksi, voimaksi.
Yhteiskunnan halkaiseva jakolinja ei siis kulje rebuplikaanien ja demokraattien välillä vaan pikemminkin globalistien ja nationalistien välillä, sillä globalisteja löytyy runsain mitoin republikaanien leiristä.

Amerikka on vuoden 1965 jälkeen, progressiivisten ajatusten siivittämänä, avattu lukuisille eri etnisyyden omaaville siirtolaisille, joten maan sisäinen etninen aines on hyvin moninaista verrattuna tätä edeltäneeseen aikaan.
Viimevuosina eritoten radikaalivasemmisto on äänekkäästi vaatinnut maahan humaania siirtolaispolitiikkaa, keinotekoisten rajaesteiden purkamista, joka toteutuessaan luonnollisestikin lisää entisestään moninaisuutta. Siirtolaisuuden myötä yhteiskunta on täyttynyt alakulttuureilla.
Amerikassa elävien siirtolaisten etninen tausta on siis usein kantaväestön taustasta selkeästi poikkeava ja luonnollisestikin he pitävät omaa taustaansa kantaväestön taustaa suuremmassa arvossa. Näyttää siltä, että he ovat ensisijaisesti oman etnisyytensä puolestapuhujia ja vasta toissijaisesti amerikkalaisia, he uudelleen määrittelevät amerikkalaisuudenkin pitkälti oman etnisyytensä pohjalta.
Toisin on valkoisen kantaväestön kohdalla. Valkoisten lojaliteetti omaa ryhmäänsä kohtaan on jo aikaa ollut muita väestönosia heikompaa, he ovat olleet vähemmän etnosetrisiä. Tätä selittää todennäköisesti sekä länsimaisten ihmisten geneettinen alttius että heihin jo vuosikymmenien ajan kohdistettu demoralisointi, jolla on saatu kantaväestö epäilemään rotunsa arvoa.

Yhteiskunnan jäsenten subvertoiminen

Mitkä ryhmät Amerikassa ovat olleet otollisia kohteita?

Musta väestönosa on valittu subvertoimisen kohteeksi mitä ilmeisemmin siksi, että mustien on ollut muita vaikeampi menestyä Amerikassa ja heidän keskuudessaan vakava rikollisuus on ollut muihin väestönosiin nähden yleisempää. Tällaiselle väestönosalle on ollut melkoisen helppoa luoda vaikutelma rasistisesta valkoisesta ihmisestä ja yhteiskunnasta, joka on vastuussa elämässä koetuista epäonnistumisista.

Valkoiset liberaalihenkiset yliopisto-opiskelijat on valittu subvertoimisen kohteeksi mitä ilmeisemmin siksi, että heidän etnosentrisyytensä ei ole voimakasta, heillä on usein hieman yli keskitason älykkyyteen liittyen halua ja kykyä toimia sosiaalisesti, organisoitua, kuten myös halua kehittää heille yliopistossa esitettyä maailmankuvaa, viedä sitä entistä pidemmälle.
He eivät useinkaan ole liian älykkäitä ja luonteeltaan epäsosiaalisia osatakseen suhteuttaa akateemisten auktoriteettien ja sosiaalisen ympäristön heille välittämää maailmankuvaa yliopiston ulkopuoliseen todellisuuteen. He haluavat menestyä sosiaalisesti ja heidän älykyytensä ohjautuu varmistamaan tämän heille.
Eritoten naiset on valittu subvertoimisen kohteeksi mitä ilmeisemmin siksi, että he ovat miehiä todennäköisemmin juuri tuolla hieman yli keskiverron älykkyydellä varustettuja, epäitsenäisempiä, riippuvaisempia sosiaalisen ympäristön heille asettamista vaatimuksista, sosiaalisesti taitavampia organisoitumaan kuten myös sympaattisempia. Heistä muodostuu luontevasti yliopistomaailman subvertoinnin myötä intersektionaalinen sotilasjoukko. Amerikassa intersektionaalisesta aktivistista käytetty termi social justice warrior on todellakin psykologisesti kuvaava.

Viime aikoina aasialaisia on lähdetty näkyvästi subvertoimaan. Aasialaisten ja mustien välille on lähdetty rakentamaan liittolaisuutta, heitä kumpaakin uhkaa yhteiskunnassa alati raaistuva valkoinen ylivalta, joka ilmenee väkivaltana myös aasialaisia kohtaan.
Ilmeisesti aasialaisia pyritään subvertoimaan valkoisvastaisuuteen mahdollisimman laajan yhteisrintaman muodostamiseksi valkoista väestöä vastaan, joka on ainoa potentiaalinen uhka intersektionalisteille. Tuleeko valkoisvastainen subvertio onnistumaan? Aasialaiset ovat todennäköisemmin Demokraattisen puolueen kannattajia kuin Republikaanisen, joten tätä kautta se on mahdollista. Aasialaiset naiset saattavat olla taipuvaisia omaksumaan intersektionalistisia näkemyksiä, sillä se auttaa heitä saamaan naisille tyypillisesti elintärkeää sosiaalista hyväksyntää. Toisaalta, aasialaisten arkikokemukset eivät tue väitettä väkivaltaisesta valkoisesta ylivallasta, väkivalta on todennäköisempää mustien ja aasialaisten yhteenottojen yhteydessä kuin valkoisten ja aasialaisten.

Aggressorin hallinnollinen kontrolli

Hallinnollisen kontrollin kannalta elintärkeitä yhteiskunnan perusinstituutioita on saatu pitkälti toimimaan uusvasemmistolaisen ja sittemmin intersektionaalisen maailmankuvan pohjalta miehittämällä niitä aktivisteilla ja myötäilijöillä.
Eritoten kasvatus- ja koulutusinstituutioita on miehitetty. Ihmiset ovat olleet taipuvaisia mukautumaan instituutioiden vaatimuksiin, sillä niillä on ollut huomattavaa valtaa. Ne ovat mahdollistaneet työnsaannin ja urakehityksen, eritoten yliopistojen merkitys uralla etenemisessä on ollut suuri.
Valtavirtamedia sekä Hollywood ovat olleet merkittäviä kontrollivälineitä, internetin aikakaudella sosiaalisen median alustat ovat ohittaneet perinteisen median.
Amerikan perustuslain takaamaa poliittista mielipiteenvapautta on kierretty antamalla lainsäädännöllisesti yksityiselle sosiaaliselle media-alustalle liekaa sen määrittelyssä, missä menee sallittun ja kielletyn mielipiteen ilmaisun raja. Sosiaalisesta mediasta on muodostunut merkittävä poliittista valtaa käyttävä propaganda- ja sensuurikoneisto. Eritoten Youtube, Twitter ja Facebook ovat rajanneet omilla, tarpeen mukaan muuttuvilla, kriteereillään poliittisen mielipiteen ilmaisua.

Valkoiseen kantaväestöön kohdistuva intersektionaalinen kontrolli on kiristynyt vuosi vuodelta siitä lähtien, kun se alkoi saada yleistä hyväksyttävyyttä 2010-luvulla.
Kontrollia on lisätty poliittisin ja juridisin linjauksin, joiden julkilausuttu tarkoitus on ollut naisiin, etnisiin ja LGBT- vähemmistöihin kohdistuvan syrjinnän kitkeminen positiivisen syrjinnän, affirmative action, keinoin. Tällä on ilmaistu olevan pyrkimys parantaa suojeltavien ryhmien työ- ja koulutusmahdollisuuksia. Toiminta on alkanut hallituksen korjaustoimenpiteenä, on siis pyritty korjaamaan syrjittyjen ryhmien pitkäaikaisen syrjinnän negatiivisia vaikutuksia. Kyse on ollut ohjelmista ja menettelyistä, joissa vähemmistöille ja naisille on määrätty etusija työnhaussa, korkeakouluihin pääsyssä, valtion kanssa tehtävissä työsopimuksissa ja sosiaalisissa etuuksissa.
Käsite affirmative action on jo 1960-luvulta Kennedyn presidenttikaudelta. Hallituksen sopimuspuolien tuli toteuttaa myönteisiä toimia varmistaakseen, että työpaikkoja myönnetään hakijoille ja työntekijöitä kohdellaan oikeudenmukaisesti työsuhteen aikana heidän rodustaan, uskontunnustuksestaan tai kansallisesta alkuperästään riippumatta.
Positiivisella syrjinnällä on voitu ohjata yhteiskunnan toimintakulttuuria yksinomaan vähemmistöryhmiin kuuluvia hyödyttäväksi kuten myös heidän yhteiskunnallista vaikutusvaltaansa vahvistavaksi.
Lainsäädännöllinen kehitys on siis suosinut vähemmistöjä, katutason kansalaisoikeusliikeen ja valtamedian yhteistyö julkisen mielipiteen manipuloimiseksi on tuottanut ajan myötä runsasta satoa.

Viharikos-termin käytön yleistyminen on tarjonnut intersektionalisteille kontrollivälineen, jolla suojeltujen vähemmistöryhmien oikeuksia on voitu vahvistaa samalla kun ei-suojellun enemmistön oikeuksia heikentää.
Termiä viharikos alettiin laajemmin käyttää rikosoikeuden parissa toimivien ja tutkijoiden keskuudessa 1980-luvulla. 2000-luvun alussa lähes kaikista osavaltioista löytyi jonkinlainen viharikoksia koskeva laki. Rikoksen määritelmät ovat vaihdelleet. FBI on käyttänyt 1990-luvulla ilmiöstä kuvausta: Kyseessä on henkilöä, omaisuutta tai yhteiskuntaa vastaan ​​tehty rikos, jota on kokonaan tai osittain motivoinut rikoksentekijän puolueellisuus rotua, uskontoa, vammaisuutta, seksuaalista suuntautumista tai etnisyyttä kohtaan.

2020 valkoisen ylivallan ja rasismin vastaisten mellakoiden seurauksena intersektionalistien kontrollivaltaa vahvistettiin entisestään vähentämällä järjestyksen valvontaan suunnattuja resursseja. Tällä kertaa katutason toimijat valtamedian avustuksella manipuloivat julkista mielipidettä rasistisen poliisivoiman resurssien vähentämistä tukevaksi, jopa rahoituksen lakkauttamista tukevaksi.
Entäpä valkoisen amerikkalaisen katuturvallisuus? Perusteluna turvallisuuden heikkenemisen hyväksyttävyydelle aktivistit kertoivat, ettei rasisteilla ole oikeutta vaatia itselleen poliisisuojelua, kun kerran sen toteuttaminen mahdollistaa rasistisen poliisivoiman ylläpidon. Suojelun vaatiminen on merkki valkoisesta etuoikeudesta.

Taloudellisista ja poliittisista syistä on tuettu massasiirtolaisuutta, sekä laillista että laitonta. Työvoiman keinotekoinen lisääminen heikentää kantaväestön työnsaantimahdollisuuksia ja ansiotasoa. Massasiirtolaisuuden taloudelliset kustannukset lankeavat kantaväestön harteille. Ulkoeurooppalaiset siirtolaiset, selkeästi poikkeavan etnisen taustansa kautta, vähentävät yhteiskunnan koheesiota, lisäävät epäluottamusta ja tämän lisäksi vaikuttavat poliittisiin valtasuhteisiin valkoisen kantaväestön valtaa heikentävästi, sillä juuri he usein tukevat globalismia suosivaa Demokraattista puoluetta tai Republikaanisen puolueen uuskonservatiivista siipeä.
Vuoden 1965 Immigration and Naturalization Act, maahanmuutto- ja kansalaistamislaki, kumosi kansalliseen alkuperään perustuvan kiintiöjärjestelmän. 1920-luvulta voimassa olleessa järjestelmässä kullekin kansalaisuudelle oli myönnetty maahantulokiintiö sen edustuksen perusteella aiemmassa väestönlaskennassa. Kansalaisoikeusliikkeen keskittyminen tasa-arvoisen kohtelun ensisijaisuuteen, tasa-arvoon rodusta tai kansallisuudesta riippumatta, saattoi kiintiöjärjestelmän kyseenalaiseksi, sitä alettiin pitää syrjivänä. Presidentti Lyndon B. Johnsonin allekirjoitettua maahanmuuttolain 1965 Amerikassa otettiin käyttöön maahanmuuttopolitiikka, joka suosi maahanmuuttajaperheiden yhdistämistä ja ammattitaitoisen työvoiman houkuttelemista. Laki muutti merkittävästi Amerikan väestökehitystä. Maahan alkoi saapua yhä enemmän aasialaisia, afrikalaisia ja latinalaisamerikalaisia, ei niinkään eurooppalaisia.

Toimintakulttuurissa on otettu käyttöön vallankumouksellinen demokratia-strategia. Kontrolloimalla lakia säätäviä, tulkitsevia, kuten myös toimeenpanevia instituutioita, kansalaisia voidaan kontrolloida laajalti.
Byrokratiaa on vahvistettu ja byrokraateille on avautunut entistä helpommin mahdollisuus kontrolloida kansalaisia jopa perustuslain ohittaen. Ongelma linkittyy myös itse oikeuslaitokseen. Byrokraattinen, perustuslaillisia kysymyksiä linjaava korkein oikeus on ottanut toimialansa ylittävää valtaa linjatessaan hyvin tulenarkoja maailmankatsomuksellisia kysymyksiä esim. aborttioikeuteen liittyen.

Maa on sekoitus laillisuusvalvontaa, byrokraattivalvontaa ja avointa laittomuutta.
Amerikassa on organisaatioita, joille on annettu poliittista vaikutusvaltaa määritellä, mikä on yhteiskunnallisesti hyväksyttävää ja mikä ei. Pahamaineisin näistä järjestöistä on Anti-Defamation League, joka mustamaalaa valkoisia nationalisteja, doxaa heitä ja painostaa yhteiskunnallisia toimijoita kitkemään Amerikasta joka puolella rehottavaa antisemitismiä ja valkoista ylivaltaa. ADL esimerkiksi painostaa sosiaalisen median yhtiöitä sensuroimaan sopimattomia mielipiteitä.
Valkoista ylivaltaa vastustava Black Lives Matter on noussut ajoittain merkittäväksi mielipidevaikuttajaksi yhteistyökumppaninsa Antifan kanssa. Osa amerikkalaisista näkee järjestöissä toimijat kansalaisoikeusaktivisteina, osa terroristeina, osa toivottaa katuaktivismin tervetulleeksi, osa toivoo, että väkivaltaiset vandaalit eivät ilmesty polttamaan tai muuten vain tuhoamaan liiketiloja, varastamaan omaisuutta tai pahoinpitelemään, jopa murhaamaan, ihmisiä.
Kummatkin organisaatiot ovat marxilaisia, länsivastaisia katutason toimijoita. Antifa on perinteisesti antifasistinen, Black Lives Matter ei, se pohjaa toimintansa amerikkalaiseen yhteiskuntaan sovellettuun, rotusodan avulla poliittiseen dominassiin tähtäävään, strategiaan.
Amerikassa on myös väljempää aktivistiliikehdintää, jolle on annettu tilaa määritellä, mikä on hyväksyttävää ja mikä ei. Esim. kriittiseen rotuteoriaan intohimoisesti suhtautuvat opettajat ovat joukolla vastustaneet lastensa ideologiseen käännyttämiseen kielteisesti suhtautuvia vanhempia, tarkoitus on ollut mm. doxata heitä ja heidän perheitään. Vastaavan tyyppisesti lapsia on otettu tarkkailun kohteeksi, heiltä on tiedusteltu miten voimakkaasti valkoista ylivaltaa kannattavaksi he itsensä määrittelevät.

Amerikkaa on sitoutettu kauppasopimuksiin, joilla tuetaan tuotannon siirtymistä Amerikan ulkopuolelle siitä huolimatta, että tästä on tiedetty seuraavan keskiluokan taloudellisen aseman heikkenemistä.

Amerikkalaisten sotavoimien resursseja on käytetty amerikkalaisia hyödyttämättömiin operaatioihin.
Armeijaa on myös heikennetty tuomalla toimintakulttuuriin femiinisiä, maskuliinista voimaa ja sodankäynnin logiikkaa vähätteleviä, elementtejä naisten ja transsukupuolisiksi itsensä katsovien merkitystä korostamalla.

Valtiovallan haltuunotto ja sen koordinaatio

Amerikassa on viime vuosina ollut havaittavissa yhteiskunnan poliittinen halkeaminen presidentti Donald Trump kannattajineen vastaan Demokraattinen puolue ja RINO-republikaanit, republican in name only. Nationalismia ja perinteistä amerikkalaista kulttuuria vastustava valtavirtamedia ja sosiaalinen media on käynyt informaatiosotaa presidentti Trumpia vastaan. Esim. heti vaalien 2016 jälkeen demokraatit yrittivät saada presidentin viralta väittämällä perusteettomasti, että Trump oli liittoutunut amerikkalaista yhteiskuntaa haittaavasti Venäjän kanssa ja että Venäjä sekaantui presidentin vaaleihin Trumpia hyödyttävällä tavalla ja valtavirtamedia tuki demokraatteja tässä kolme vuotta jatkuneessa lokakamppanjassa.
Osapuolet eivät näe amerikkalaista yhteiskuntaa riittävän samankaltaisesti, jotta kykenisivät toimimaan sitä rakentaen. Kompromissihalukkuus on tyystin kadonnut, riita on päivän sana.
Atomisoituneessa yhteiskunnassa ongelmien käsittelyvalmius ja lisäaggression kantokyky heikkenee.

Alkuvuodesta 2020 Amerikkassa alettiin huolestua vaarallisesta viruksesta, ihmisten sairastumisesta tautiin COVID-19. Kyseessä oli epidemia.
Epidemian hallinnassa suosittiin, eritoten demokraatti-johtoisissa osavaltioissa, keskiluokalle taloudellisesti erittäin raskaita elinkeinotoimintaa rajoittavia sulkutiloja. Konservatiiveistä löytyi vastustajia, jotka katsoivat niiden olevan merkityksettömiä kokonaiskuolleisuuden kannalta sekä niitä, jotka katsoivat, että kaikille ikäryhmille vaarallisesta viruksesta ei ollut todisteita. Vastustajat myös painottivat rajoitusten tuhoisia vaikutuksia keskiluokan taloudelle.
Myös sosiaalisesti raskaita liikkumis- ja kokoontumisrajoituksia vastustettiin, niiden katsottiin aiheuttavan sosiaalista ja terveydellistä haittaa, jota rajoitusten kannattajat eivät ota huomioon. Rajoitusten katsottiin myös olevan epäloogisia, esim. intersektionalisteille mieluisat Black Lives Matter- kokoontumiset sallittiin siinä kuin konservatiiveille mieluisia uskonnollisia kokoontumisia ei sallittu.
Kasvosuojan käyttövelvotteen, jota demokraatit lukemattomia kuolemia estävänä puolsivat, monet konservatiivit kokivat viruksen torjunnan kannalta turhana, terveydelle haitallisena, pitkälti pelkästään ideologisena kontrollikeinona.
Todennäköisesti viruksesta rummuttaminen lietsoi huomattavasti poliittista levottomuutta ja aggressiota yhteiskuntaan juurikin sen kautta, että tilanteesta ei kyetty kuin olemaan jyrkästi eri mieltä ja demokraattileiri toistuvasti syytti istuvaa presidenttiä Amerikkaa kohdanneista lukemattomista turhista kuolemista.

Toukokuussa 2020 käynnistyivät Black Lives Matter- ja Antifa-mellakat mustan rikollisen menehdyttyä pidätystilanteessa, jossa pidätystä oli tekemässä valkoinen poliisi. Valkoinen poliisi murhasi jälleen kerran mustan miehen, George Floyd antoi kasvot systemaattisen rasismin uhreille.
Myös muiden mustien pidätystilanteessa menehtymiseen johtaneiden tapahtumien jälkeen käynnistyi rasismin vastaisia mellakoita. Menehtymiset tulkittiin jälleen laajalti ja yksiselitteisesti valkoisen ylivallan, systemaattisen rasismin ilmentymiksi.
Intersektionaalinen propaganda- ja sensuuriverkosto, katutason organisaatio, valtavirtamedia ja merkittävä sosiaalinen media, YouTube, Facebook ja Twitter, takasivat Black Lives Matter-liikehdinnälle massiivisen näkyvyyden ja jatkuvuuden. Myös liikehdinnälle myöntämieliset poliitikot ja talouselämän edustajat joukolla tukivat tulkintaa, jossa rasismi aiheuttaa amerikkalaisessa yhteiskunnassa sietämättömän ongelman.
Rasistinen laki- ja oikeusinstituutio tuli ajaa alas; Black lives matter, defund the police! Poliisivoimat joutuivat vastustuksen kohteeksi, heidän työturvallisuutensa heikkeni, poliisien toiminta vaikeutui, heidän työmotivaationsa laski ja yhteiskunnallinen järjestyksenpito heikkeni.
Yhteiskuntaan kehittyi huomattavaa levottomuutta, turvattomuutta ja pitkälti valkoisiin kohdistuvaa väkivaltaa, joka republikaaniestablismentissä tulkittiin konservatiiveihin kohdistuvaksi poliittiseksi terroriksi. Presidentti Trumpia Black Lives Matter-liikehdintään osallistuneet kuvasivat rasistiksi, valkoisen ylivallan kannattajaksi, autoritaariseksi, myös Hitleriksi.
Valtavirtamedia tuki väkivaltaisia mellakoita luomalla niistä kuvaa legitiimeinä, enimmäkseen rauhanomaisina, joskin tulisina, mielenosoituksina, joita istuvan presidentin fasistinen hallinto yritti voimakeinoin tukauduttaa. Sosiaalinen media mahdollisti BLM- ja Antifa- aktivisteille mellakoiden organisoimiseen ja osallistujajoukkojen värväämiseen tarvittavan alustan. Media viestitti Antifan olevan vain ideologia, ei suinkaan ryhmä, jota voitaisiin käsitellä terroristiorganisaationa. Media tuki mellakoivien ja julkisia paikkoja, jopa yksityisalueita, vandalisoivien BLM/Antifa joukkojen oikeutta poliittiseen mielipiteenilmaisuun samanaikaisesti kun varoitti amerikkalaista yhteiskuntaa valkoisen ylivallan aiheuttamasta turvallisuusuhasta.
Mellakoiden yhteydessä paikallinen intersektionaalinen syyttäjä vapautti mellakoitsijoita, joita poliisi otti kiinni syyttämistä varten.
Demokraattinen intersektionaalisuutta tukeva eliitti niin paikallisella kuin kansallisellakin tasolla tuki näyttävästi Black Lives Matter-liikehdintää. Myös osa republikaanipoliitikoista osoitti julkisesti ymmärrystä systemaattisen rasismin uhreja kohtaan.
Istuvaa presidenttiä vastustava laaja, intersektionalismia ajava tai siitä hyötyvä, verkosto ajoi vastustajaansa nurkkaan ja yhteiskuntaa syvemmälle kriisiin.

Kriisiytymisen myötä Amerikassa avautui ovi perustuslain ohittavalle yhteiskunnan haltuunottoyritykselle.

2020 lopulla käytiin presidentin vaalit.
Kannatuksen mittauksessa haluttiin suosia laajaa postiäänestystä. Perusteluna postiäänestyksen suosimiselle demokraattileiristä kerrottiin vaarallisen epidemian jylläämisen, epidemia tekee henkilökohtaisesta äänestystavasta ylettömän turvattoman tai mahdottoman vaikean ajoittaa ja täten se tosiasiassa on demokratiaa estävä.
Postiäänestys tiedetään epäluotettavaksi, tästä syystä sitä ei juuri koskaan valita käyttää. Sen epäluotettavuudesta väiteltiin julkisesti ennen vaaleja. Presidentti Trump varoitti vaalihuijauksen mahdollisuudesta ja ohjeisti äänestäjiään äänestämään perinteiseen tapaan henkilökohtaisesti. Demokraattipuoli, lehdistön ja sosiaalisen median äänellä, kertoi vaalihuijauksen olevan käytönnässä mahdotonta.

Vaaliaattona myöhäisen vaaliseurannan kautta oli nähtävissä, että presidentti Trump jatkaa toiselle kaudelle, johtopaikka vaalitulosten kannalta merkittävissä vaa’ankieliosavaltioissa näytti tilastollisesti tarkasteltuna sen verran selvältä, että presidentti julisti voittavansa vaalit. Seuraavana päivänä tilanne oli jyrkästi muuttunut, vaa’ankieliosavaltioiden vaalitulokset tukivat haastaja Bidenin johtoasemaa.
Valtavirtalehdistö totesi Bidenin voittaneen vaalit, presidentti oli siis valittu.
Presidentti Trump kannattajineen lähti puolustamaan Trumpin voittoa ja näki vaalivilpin tapahtuneen. Bidenin tukijat selittivät vaa’anakieliosavaltioissa tapahtunutta yllättävää muutosta sillä, että Bideniä suosiva postiäänestys tuottaa vaali-iltana Red Miragen, jonka mukaan Trump näyttää voittavan, koska myöhäisempiä Bidenia suosivia ääniä ei ole vielä saatu laskettua. Trumpin kannattajat katsoivat, että tämä ei selitä Bidenia suosivaa selkeää tilastollista anomaliaa.
Äänten laskentaan liittyvästä vilpistä ja vaaleihin liittyvistä hallinnollisista järjestelyistä, jotka heikensivät ratkaisevasti vaaliturvallisuutta ja/tai olivat itsessään perustuslain vastaisia, alkoi tulla yhä runsaammin näyttöä julkisuuteen varsinkin osavaltioissa suoritettujen julkisten kuulemisten yhteydessä, joissa vaalien järjestämiseen osallistuneet valaehtoisesti todistivat vaalitulosten laskennassa havaitsemistaan epäkohdista ja laittomuuksista.
Presidentti Trump ja hänen kannattajansa näkivät, että kyseessä on massiivinen vaalipetos.
Demokraatit ja eritoten valtavirtamedia, kuten myös sosiaalinen media, katsoivat, että presidentti on valittu, asia on loppuunkäsitelty. Esim. YouTube kielsi demokratiaa haittaavana sellaisen materiaalin levittämisen, jossa epäiltiin vaalien legitimiteettiä. Twitter sensuroi monia presidentin twiittejä, joissa kommentoitiin vaalipetosta. Twitter aktiivisesti kertoi käyttäjilleen alaviitteellä, että vaalipetosväitteet ovat perusteettomia, väitteet ovat kiistettyjä, ja vaikeutti twiittien jakamista.

Vaalipetoksesta suivaantuneet tahot veivät asiaansa sekä osavaltio- että liittovaltiotasolla oikeusistuinten päätettäväksi, mutta oikeudet eivät juurikaan ottaneet tapausten sisältöjä käsiteltäväkseen vedoten muotoseikkoihin. Erittäin merkittävää oli, että perustuslakia tulkitseva Yhdysvaltojen korkein oikeus ei ottanut käsiteltäväkseen laajaa tukea saanutta Texasin vetämää kannetta.

Republikaaniestablismentti ei juurikaan lähtenyt tukemaan presidentti Trumpia, he eivät tukeneet häntä edes 2016 vaaleissa. Osa heistä on julkisesti Trump-vastaisia, Never Trumpereita.
Trumpin tukijat syyttivätkin juuri saamattomia, haluttomia, omasta vallastaan kiinnostuneita RINO-republikaaneja vaalipetoksen sallimisesta ja siinä jopa avustamisesta. Republikaanitaustaiset virkamiehet ja lainsäätäjät vaa’ankieliosavaltioissa eivät olleet tehneet työtään, hoitaneet velvollisuuksiaan. Jos he olisivat jälkitarkastaneet epäilyttävien ääntenlaskentojen tulokset asiallisesti ja ajallaan, vaalipetos olisi tullut kaikkien tietoon. Jos he olisivat olleet rehellisiä, he eivät olisi lähteneet vahvistamaan Bidenille suosiollista tarkistamatonta vaalitulosta varsinkaan, kun vaalien järjestämiseen osallistuneet olivat tulleet joukolla kuulemisiin ja kertoneet valaehtoisesti havainneensa vaalipaikoilla äänten laskennassa vilppiä, puutteellista hallinnointia, arvelluttavia, petoksen mahdollistavia käytäntöjä, riittämätöntä vaalitarkkailua, vaalitarkkailun häirintää, jopa salailua ja samanaikaisesti tilastolliset analyysit selkeästi tukivat tulkintaa Trumpin voitokkuudesta. Trump toistuvasti totesi, että jos lasketaan lailliset äänet, hän on voittaja.
Trumppilaiset katsoivat että jos konservatiivitaustaiset tuomarit olisivat tehneet työnsä, he eivät olisi ohittaneet vaalipetoskanteita muotoseikkoihin vedoten, vaan ottaneet niiden sisällöt käsiteltävikseen.
He syyttivät myös Trump-vastaista, näennäiskonservatiivista mediaa liittoutumisesta Biden-leirin kanssa.
Presidentti Trump sai kannattajiltaan näyttävää katutason tukea. Mielenosoittajat vaativat vaalien varastamisen lopettamista.

Bidenin kannattajaleiri valmisteli tulevaa hallintoa ja painosti presidentti Trumpia luovuttamaan demokratian nimissä. Trumpin katsottiin yrittävän vallankaappausta.
Valtavirtalehdistö ei edes aina julkaissut kokonaisuudessaan istuvan presidentin puheita.
Republikaanieliitti, eritoten Never Trump- leiri, jopa suoranaisesti tuki Bidenin tulevan hallinnon valmistelua siitäkin huolimatta, että merkittävä enemmistö konservatiiviäänestäjistä katsoi, ettei Biden ole voittaja.

Presidentin valintaprosessin ollessa loppusuoralla Trumpin jatkokausi näytti hyvin epätodennäköiseltä, valtion haltuunottoprosessi ei ollut kohdannut yhtään merkittävää poliittista tai juridista estettä.

Tammikuun 6. 2021 kongressi kokoontui valitsemaan presidenttiä. Presidentti kutsui kannattajansa Washington D.C.. Hän kehotti tukijoitaan rauhanomaisesti mieltään osoittamalla ohjaamaan kongressin jäseniä toimimaan laillisesti ja estämään vaalipetoksen etenemisen. Mielenosoituksen yhteydessä joukko piiritti Capitol Buildingin ja osa joukosta meni sisään rakennukseen. Teon voi katsoa olleen symbolinen ilmaus kansanvallasta, joka haluaa häätää kansalle kuuluvalta valtapaikalta korruptoituneen, kansasta eriytyneen eliitin, joka varastaa vaalit.
Välittömästi tapahtumien kärjistymisen jälkeen presidentti Trump kehoitti kannattajiaan menemään kotiinsa. Laki ja järjestys tuli pitää yllä.
Capitol Building tyhjennettiin mielenosoittajista.
Capitol Buildingin piiritystä alettiin valtiohallinnon, poliittisen establismentin ja valtavirtamedian kannanotoissa pitää kuolemia vaatineena vallankaappauksen yrityksenä, terrorismina, josta tuli seurata ankara rangaistus. FBI tuli viivyttelemättä suorittaa velvollisuutensa. Piiritys nähtiin valkoisen ylivallan ilmentymänä.
Kuitenkin, ainoa kuolemaan johtanut teko tapahtuman yhteydessä oli aseettoman patrioottisen mielenosoittajan ampuminen, jonka suoritti poliisi tai vastaava turvahenkilö, ampujaa ei ole virallisesti identifioitu.

Tapahtumien jälkeen merkittävät sosiaaliset mediat poistivat kommunikaatiomahdollisuuden useilta Trumpin näkyvimmiltä kannattajilta sekä presidentiltä itseltään. Viestintäkontrollia perusteltiin sillä, että Trumpin ja kannattajien puheet voivat johtaa väkivaltaan.
Viestintäkontrolli siirtyi siis hyvin pitkälti valtiovallan haltuunottoa avittaneille tahoille, Twitterille, Facebookille, YouTubelle, Instagrammille ja valtavirtamedialle.

Washington D.C. ilmestyi lähemmäksi kolmeakymmentä tuhatta kansalliskaartin sotilasta. Sotilaiden läsnäolon, asetettujen liikkumisrajoitusten ja raskaiden valvontakeinojen valossa kaupunki näytti olevan poikeustilassa.
Presidentti Trump poistui julkisuudesta. Biden-hallintakausi teki näkyvästi tuloaan.

Demokraattileirissä Capitol Building-tapahtumat nähtiin demokratiaa uhkaavana, väkivaltaisena vallankaappausyrityksenä. Presidentti Trumpin nähtiin puheellaan kiihottaneen kannattajiaan väkivaltaiseen kapinaan. Presidentti tuli saattaa viralta ja varmistaa, ettei hän enää voi olla ehdolla liittovaltion virkoihin. Osa republikaaneista lähti tukemaan demokraatteja.

Amerikkalaisille näytti koittaneen aika siirtyä fantasiatodellisuuteen, jossa käsitteitä ja tarinoita käyttäen luodaan todellisuutta aina sen mukaan mikä sopii kyseisellä hetkellä Bidenin lähipiirin tarpeisiin. Koko valtiovallan haltuunottoprosessin ajan propaganda- ja sensuurikoneisto teki työtään väestön todellisuudentajun muokkaamiseksi, mutta presidentin valintaprosessin loppusuoralla sen ponnistelut kiihtyivät toiseen potenssiin. Yhteiskunnan ongelmaksi nostettiin valkoinen, kristillisnationalistinen terrori ja epädemokraattisesta vallankäytöstä vihjailevat salaliittoteoreetikot.

Bidenin virkaannostajaisten jälkeen aikakausilehti Time julkaisi artikkelin The Secret History of the Shadow Campaign That Saved the 2020 Election. Artikkelissa kuvaillaan kuinka laaja demokraateista ja uuskonservatiiveista koostuva toimijajoukko yhteisvoimin suunnitteli ja toteutti salaisen operaation, jolla turvattiin, että demokratia pääsee toteutumaan, että vaalit ovat reilut ja oikeudenmukaiset. Presidentti Trump muodosti uhan demokratian toteutumiselle, joten hänen epädemokraattiset toimintatapansa vaalien voittamiseksi tuli ennakoida ja estää.
Toimijajoukkoon kuului mm. ihmisoikeus- ja kansalaisoikeusjärjestöjä, eritoten Black Lives Matter nousi esille, vaalikampanja-organisaatio, työntekijöiden ja liike-elämän etujärjestöjen vaikuttajia, osavaltiotason politisoituneita virkamiehiä, sosiaalisen median ja valtavirtalehdistön vaikuttajia.
Operaatioon osallistujien tuli hankkia toimilleen riittävä rahoitus, postiäänestyksen turvallisuudesta ja merkittävyydestä demokratian toteutumiselle tuli kertoa julkisuudessa ja vakuuttaa eritoten Bidenin kannattajia. Äänestysaktiivisuutta rajoittavien ja äänestysturvallisuutta säätelevien ohjeistusten höllentäminen, siitäkin huolimatta, että ne tehtiin lainvastaisesti, nähtiin tärkeiksi kuten myös laittomia höllennyksiä vastustavien kanteiden torjuminen. Äänestäjiä tuli tiedottaa helpotetuista äänestystavoista. Tuli asettaa epävirallisia ääntenkeruulaatikoita Bidenin kannattaja-alueille, jotta voitaisiin turvata äänestäjien äänen kuuluminen. Tuli kouluttaa ääntenlaskentaan osallistuvia käsittelemään hankalia sosiaalisia tilanteita, joita voisi syntyä konservatiivisten vaalitarkkailijoiden toimesta ääntenlaskennan yhteydessä. Mielipidemuokkausta tuli tehdä hyvissä ajoin ennen vaaleja sen puolesta, että vaalipäivänä odotetaan syntyvän Red Mirage ja uskotaan ääntenlaskennan myöhästymisen olevan luonnollinen ilmiö epidemian ja postiäänestyksen yhteydessä. Mielipidemittaukset olivat tärkeä osa mielipidemuokkausprosessia. Vaalien legitimiteettiä kritisoivien hiljentäminen oli tärkeää koko vaaliprosessin ajan, sillä istuva presidentti yrittäisi mitätöidä vaalitulosta väittämällä vaalivilpin tapahtuneen.

Valtion haltuunottopresessissa kyse ei ollut demokraattien hyökkäyksestä republikaaneja vastaan vaan globalistien hyökkäyksestä nationalisteja vastaan tai, toisin sanoen, eliitin hyökkäyksestä kansaa vastaan. Voi myös sanoa, että kyse on ollut hyökkäyksestä valkoista eurooppalaista ihmistä ja hänen luomaa kulttuuriaan vastaan, rotutekijällä on ollut merkitystä tässä konfliktissa.

Haltuunotetun valtion assimilaatio

Bidenin tuleva hallinto näytti lähes heti vaalipäivän jälkeen sen verran selvältä, että jo vaalipäivän jälkeisen ajanjakson voi katsoa olleen siirtymää assimilaatioon.

Mitä patrioottien mielessä liikkui?

Poliittinen todellisuus näyttää haljenneen kahtia ja mitä todennäköisemmin voimakas pettymys yhteiskunnan instutituutioiden kykyyn hoitaa tehtävänsä vastuullisesti laukaisi osassa kantaväestöä katutason aggressiota, joka kohdistui Black Lives Matter- liikehdintään ja eritoten tunkeileviin Antafa-aktivisteihin. Valkoinen kantaväestö ei ala helposti kadulla tappelemaan poliittisen vastustajansa kanssa, sen on tapana ilmaista itseään rauhanomaisemmin pitkälti äänekkäällä läsnäolollaan.

Osa patriooteista katsoi, että yhteiskunta tulee muuttumaan heitä kohtaan avoimen vihamieliseksi, sen perusinstituutiot tulevat toimimaan heitä vastaan, joten on syytä tehdä suunnitelmia oman turvallisuuden takaamiseksi, jos ja kun Biden nostetaan presidentin virkaan ja hänen lähipiirinsä tulee muodostamaan hallinnon.

Osa katsoi, että demokraattisen prosessin ja oikeuslaitoksen ilmiselvän korruptoituneisuuden vuoksi presidentin pitäisi käyttää valtaoikeuksiaan ja julistaa maahan poikkeustila, jonka aikana vaalipetos ja korruptio voitaisiin tuoda julkisuuteen ja Bidenin laiton toiminta estää. Maahan oli jo sodassa, joten poikkeustilan julistaminen ei olisi tilanteen huomioon ottaen radikaali toimi. Bidenia kun ei tunnisteta legitiimiksi johtajaksi ja tämän lisäksi hänet on yhdistetty pahamaineiseen Kiinan kommunistisen puolueen eliittiin.

Vaikka osa Trumpin kannattajista kehotti presidenttiä julistamaan maahan väliaikaisen poikkeustilan, osa piti tätä vaihtoehtoa lähes mahdottomana jo siksi, että vallattomana presidentti ei kykenisi ohjaamaan sotilaallista voimankäyttöä.

Osa kommentoijista katsoi, että mitään ei ole poliittisesti tehtävissä, amerikkalainen yhteiskunta on lakannut olemasta, ja heidän on nyt syytä löytää turvasatama itselleen ja samanmielisille paikallisen yhteistyön avulla.

Pitkälti nuorista konservatiiveista koostuva America First- liike katsoi, että käytännössä Bidenia vaalipetoksessa avustanut globalistinen, uuskorservatiivinen republikaaniestablismentti tulee tuhota ja korvata patriooteilla.
Amerikassa oli tehty värivallankumous, prosessin luonne ei siis ollut minkään moinen salaisuus.

Osa katsoi, että tosiasiassa Trump on pitkälti yleisen terveydellisen hätätilan julistamisen ja näkyvän rokotemarkkinoinnoin myötä alustanut uusmarxilaista kontrollia. Kontrolli tulee juurikin rakentumaan viruksen ympärille. Trump on siloittanut tietä Bidenille, joka, Trumpin tapaan, on uusmarxilaisen sotateollisuuskompeksin ja siihen linkittyvien tiedusteluyhteisöjen yhteistyökumppani. Juuri tämä deep state- osio taloudellisten ja poliittisten liittolaistensa kanssa on jo vuosikymmeniä johtanut Amerikkaa ja tulee jatkossa johtamaan Amerikkaa kohti vuosia sitten visioitua keskitetyn kontrollin yhteiskuntaa. Keskuspankin pankkiirit tulee viemään loppuun taloudellisen vallankaappauksensa, johon sisältyy siirtyminen digitaaliseen valuuttaan.

Patrioottisen tunnekuohun ulkopuolelta tehdyissä arvioineissa tuotiin myös esille, että ihmiset saatavat olla väsyneitä presidentti Trumpin kaudella puhjenneeseen yhteiskunnalliseen levottomuuteen ja tästä syystä saattavat nähdä positiivisessa valossa Bidenin lupauksen olla tulevassa toimessaan koko kansan presidentti. Poliittisesti tällä on merkitystä, sillä tämän kaltaisessa levottomuuden vaiheessa kansassa herkästi herää tarve palata normaalitilaan ja tätä tarvetta on helppo käyttää aggressorin johdon hyväksyttämiseksi levottomuuden poistajana. Ihmisiä voidaan lisäohjata kokemaan aggressori levottomuuden poistajana käyttämällä terroria, niskottelijoiden uhkailua, joka lisää odotusta siirtymisestä normaalitilaan, ja näin tapahtuikin.

Mitä patrioottien mielessä liikkui Capitol Building-episodin jälkeen?

Osa vaati presidenttiä olemaan rohkea ja tekemään velvollisuutensa. Presidentin tuli estää Amerikkaa kohdannut hyökkäys, johon oli osallistunut niin korruptoitunut Deep State, kuin Kiinakin. Maa tuli asettaa poikeustilaan.
Perustuslain vastaista Biden-hallintoa ei tulla hyväksymään. Maata uhkaa sisällissota, jonka presidentti vastuullisella toiminnallaan vielä voisi estää.

Osa kannattajista uskoi viimeiseen asti, että presidentti Trumpilla on suunnitelma saattaa loppupelissä kaikki korruptioon osallistuneet tahot vastuuseen rikoksistaan, nyt presidenti vain hämäsi vastustajiaan näyttelemällä saamatonta.

Osa katsoi, että presidentti Trump ei ole ratkaisevasti poikennut tekojensa tasolla Bidenista, vaan on pikemminkin edeltänyt ja siloittanut tietä globalisteille. Presidentti on ollut osa konservatiivejä passivoivaa operaatiota.
Trump on ollut patrioottinen, nationalistinen symboli, ei tekijä. Onkin kysytty, miksi presidentti julisti väestölle vahingollisen ja vaalipetosta edesauttavan yhteiskunnan hätätilan, tuki taloudellisesti sulkutiloja käyttäviä osavaltioita ja salli postiäänestyksen? On ihmetelty, miksi presidentti pyysi kannattajiaan Capitol Building- tukimielenosoitukseen, vaikka oli ilmiselvää, että se ei tulisi kumoamaan Bidenin virkaannostamista? Presidentti ei puolustanut tukimielenosoituksen jälkeen kannattajiaan vallankaappaus- ja terrorismiyytöksiä vastaan ja kommentoinnissa tuotiinkin julki, kuinka presidentti heitti kannattajansa rekan alle.

Capitol Buildingin tapahtumien jälkeinen laajamittainen Trumpin kannattajajoukon kriminalisointi valtavirtamediassa, sosiaalisessa mediassa, demokraatti- ja republikaaniestablismentissa, kuten myös valtion organisaatioissa, esim. FBI, todisti osalle, että koko Amerikan hallinto on sodassa kansaa vastaan.

Bidenin astuttua virkaan osa patriooteista ilmaisi pettymystään siitä, ettei Biden ollut valmis ojentamaan kättään Trumpin kannattajille vaan kärjisti yhteiskunnan ristiriitoja tukemalla presidentti Trumpin viraltasaattamista.

Mitä Biden-hallinto sitten haluaa Amerikassa tehdä? Millaiseen systeemiin hallinto haluaa Amerikan assimiloida?

America First-vastaiseen, Bidenin globalistisille liittolaisille, finassitalouden keinottelijoille, Big Tech- teknokraateille sekä politisoituneille byrokraateille, valtaa keskittävään korkeateknologiseen tarkkailuyhteiskuntaan.

Build Back Better- hallinto ajaa kestävää kehitystä, tulee turvata tulevien sukupolvien toimintamahdollisuudet ottamalla huomioon ympäristö taloudesta päätettäessä. Tulee vastata ihmisen luomaan ilmastokriisiin, ottaa huomioon ekosysteemin kantokyvyn rajat.
Tulee rakentaa hiilijalanjälkeä jättämätön energiatalousohjelma ja modernisoida infrastruktuuri.
Agenda ei perustu tieteeseen, ei siitäkään huolimatta, että juuri tieteeseen korkeinpana auktoriteettina vedotaan.
Käytännössä yksilöiden mahdollisuus tehdä valinta eri energiatuotantotapojen välillä supistuu yksinomaan ideologisesti hyväksyttyjen tapojen välille. Energiatuotannon kontrolli tulee keskittymään entistä voimakkaammin vihreään energiaan uskovien käsiin, ihmisten, joilla ei ole realistista käsitystä uudistuvan energian käyttömahdollisuuksista eikä teknologisesta toimintavarmuudesta.
Amerikka näyttää luopuvan energiaomavaraisuuden ihanteestaan öljyn ja maakaasun osalta. Linjaus on herättänyt vastustusta osavaltiotasolla, koska energiataloudessa työskentelevät ihmiset ovat vaarassa menettää työpaikkojaan ja liike-elämä mahdollisuuksiaan ja tätä kautta osavaltio itsessään on vaarassa menettää elinvoimaisuuttaan. Uudistuvan energian käyttöön sitoutuminen tulee nostamaan energian hintaa sen lisäksi, että se tulee heikentämään energiahuoltovarmuutta.
Siirtyminen julkisesti tuettuun vihreään energiatuotantoon antaa mahdollisuuden tehdä bisnestä, eritoten keinottelijoille, joten luonnollisestikin vihreä linjaus nauttii heidän piirissään kannatusta.
Amerikkalaisten kontrolli tulee, mitä ilmeisemminkin, entisestäänkin lisääntymään, sillä vihreään elämäntapaan siirtyminen pitää sisällään laajalle arkielämään levittyvän valvonnan: Jokainen on velvollinen varomaan hiilijalanjälkeään, valvomaan tarkalla silmällä kulutustaan ja tekemään vihreää yhteiskuntaa rakentavan byrokraattiverkoston kanssa saumatonta yhteistyötä yhteisen edun nimissä. Tätäkin tärkeämpää on, että vihreä teknologia itsessään tulee sisältämään ihmisten käytöstä valvovia ominaisuuksia.

Hallinto ajaa kestävää kehitystä, jossa tulee turvata tulevien sukupolvien toimintamahdollisuudet ottamalla huomioon ihminen taloudesta päätettäessä. Tulee ottaa huomioon ihmisten tasa-arvoisuus.
Amerikka näyttää käytännössä luopuvan rajavalvonnastaan, joten maahan tulee saapumaan massiivinen määrä siirtolaisia, jotka tulevat lisäämään globalistien poliittista valtaa, sillä tulijat kannattavat globalistista politiikkaa. Maa tulee olemaan entistä monimuotoisempi ja tätä kautta helpommin kontrolloitavissa hajoita ja hallitse- strategialla, koska globalismia vastustamaan kykenevän yhtenäisen opposition muodostuminen on hyvin epätodennäköistä etnisesti tilkkutäkkimäisessä yhteiskunnassa.

Hallinto haluaa poistaa rotutaustaan liittyvän hyvinvointikuilun: tulee tukea, mustiin, latino- ja intiaaniyrittäjiin ja yhteisöihin liittyviä investointeja, kohtuuhintaisten asuntojen saatavuutta, poliisi- ja rikosoikeudellisia uudistuksia sekä koulutusmahdollisuuksia.
Hallinto siis haluaa vahvistaa kannattajaryhmiensä yhteiskunnallista asemaa ja vastaavasti heikentää vastustajansa asemaa.

Hallinto haluaa myös taata, että jatkossa varakas väestönosa maksaa veronsa, tarkoittaen sitä, että juurikin keskiluokan verotus tulee entisestäänkin nousemaan, sillä superrikkaat kykenevät järjestämään taloutensa suojaan verotukselta. Amerikka näyttää muuttuvan entistä selvemmin valkoisvastaiseksi, valkoisen keskiluokan resursseja hyväksikäyttäväksi yhteiskunnaksi.
Verotus toimii tehokkaana poliittisena kontrollivälineenä, jolla voidaan tarkkailla, palkita ja rangaista niin ihmisiä kuin toimintatapojakin ideologiaperusteisesti.

Hallinto haluaa tukea naisten ja LGBT-vähemmistöjen tasa-arvoa.
Käytännössä pyritään heikentämään kristittyjen yhteisöjen yhtenäisyyttä, joka on intersektionalisteille merkittävä uhka. Kristityissä yhteisöissä onkin jo menossa ideologinen sota intersektionaalisen ja konservatiivisen siiven välillä ja jotkut katolisen kirkon edustajat ovat ottaneen hyvin jyrkän anglosaksisen kannan.
Transsukupuolisuus puhuttaa: Transnaisiksi itsensä katsovia tulee osata arvostaa, ymmärtää, että transnaiset ovat naisia siinä kuin muutkin. Amerikkalaisten käsitys siitä, mikä määrittelee naispuolista on ollut väärä. Tällaisen näkemyksen omaksuminen on todellisuuden vastaisen omaksumista. Amerikkalaisten tulee siis luopua todellisuudentajunsa arvostamisesta. He voivat itselleen sanoa, että transnaiset eivät ole naisia, mutta he eivät voi julkisesti ilmaista kantaansa; vieläkin suotavampaa on, että he alkavat itsekin uskoa transsukupuolisuuden olevan jotain muuta, kuin ihmisen oma näkemys sukupuolestaan. Alaikäisten, jopa lasten, biologinen käsittely transidentiteetin turvaamiseksi on nostattanut massiivista vastustusta, sitä on pidetty lasten pahoinpitelynä, ei toki uuskonservatiivisessa siivessä, jossa sitä on jopa puolustettu.

Hallinto haluaa vahvistaa työläisten organisoitumista, kollektiivista etujen ajamista.
Tämä normalisoi entisestään keskitetysti johdettua vallankäyttömallia yhteiskunnassa.
Tietenkin organisaatiojohto voi auttaa käytännön politiikassa intersektionalisteja pitämään kiinni vallastaan.

Biden-hallinto katsoo, että COVID-19 epidemian hallintaan saaminen on välttämätöntä yhteiskunnan elpymisen kannalta. Näkemys kaikille ikäryhmille vaarallisesta viruksesta on ollut strategisesti hyvin merkityksellinen koko valtiovallan haltuunottoprosessin ajan. Miksi?
Yhteiskunta saatiin ajettua hätätilan kautta poikkeustilaan.
Jatkuvalla julkisella uhkakuvien luomisella ihmiset saatiin voimakkaan pelon valtaan. He alkoivat tarvita itselleen ja läheisilleen turvaa, yhteiskunnan suojelua. Tätä suojelun tarvetta poliittiset toimijat käyttivät hyväkseen, he, yhteiskunnallisessa roolissaan, tarjoavat suojelua.
Suojelun varjolla kattavat ja jatkuvat sulkutilat rajoituksineen saatiin näyttämään mielekkäiltä. Ne vaativat luonnollisestikin poikkeavia järjestelyjä myös vaalien osalta. Postiäänestys saatiin näyttämään mielekkäältä, vaikka vaalivilpin mahdollisuus tiedettiin kohonneeksi. Myös vaalivilppiin liittynyt myöhästynyt ääntenlaskenta saattiin näyttämään luonnolliselta.
Näkemys vaarallisesta viruksesta on merkityksellinen myös assimilaatiovaiheessa. Miksi?
Sulkutilojen avulla keskiluokan taloutta saatiin heikennettyä. Tästä seurasi monelle amerikkalaiselle ankea arki. Talous ei kukoistanut, työttymyys lisääntyi voimakkaasti, ostovoima heikkeni. Mutta ei hätää! Nyt, Build Back Better- strategialla, voidaan uudelleen rakentaa viruksen hajoittama talous rahoittamalla investointeja, luomalla työpaikkoja ja sen lisäksi voidaan vielä jakaa stimulusrahaakin kulutukseen. Voittajia ovat niin suuryritykset kuin finanssisektorikin.
Virus antaa mahdollisuuden rajoittaa arkitoimintaa. Tämän myötä sosiaalista ja taloudellista kontrollia voidaan edelleen keskittää Big Tech- teknokraateille ja suuryrityksille. Sulkutilat, jotka käytännössä rajaavat luonnollisia kontakteja, ohjaavat ihmiset kommunikoimaan sosiaalisen median alustoilla ja toimittamaan arkiasiansa, eritoten ostoksensa, verkossa ja suuryrityksissä, koska niille on annettu asiakkaita houkuttelevia erivapauksia.
Valtaa keskittyy myös politisoituneille byrokraateille yhteisen turvallisuuden takaamisen nimissä. Mahdollisia viruksenkantajia tulee väsymättä tarkkailla, testata, ja heidän käytöstään tulee kontrolloida.
Jotta yhteiskunta kokonaisuudessaan tulee selviämään laumasuojan myötä, jotta voidaan palata normaaliin, jotta vapaus vihdoinkin koittaa, amerikkalaisten tulee ottaa Food and Drug Administrationin hyväksymä rokote. Biden-hallinnolle kyseisen ohjelman kiirehtiminen on sydämen asia. Vastoin hallinnon viestintää yhdelläkään tarjolla olevista tuotteista ei ole rokotteelta edellytettäviä ominaisuuksia eikä Food and Drug Administrationin myöntämää myyntilupaa, pelkästään hätätilaan perustuva käyttölupa. Tosiasiassa amerikkalaisten tulee ottaa kokeellinen pistos, osallistua ihmiskokeeseen. Heidän tulee myös olla valmiita todistamaan arkielämässään, esim. opiskelu- ja työpaikoillaan tai lentäessään, että ovat ottaneet rokotteen. Näin valvontayhteiskunta luonnollistetaan Amerikassa.
Ylettömän vaarallisen viruksen olemassaolon epäileminen, epätarkkuutensa vuoksi diagnostisesti käyttökelvottomien, pelkoa lietsovien testausten vastustaminen, alati jatkuvien sulkutilojen mielekkyyden, kasvosuojainten hyödyn sekä rokotteen ja todistuksen käyttöönoton kritisoiminen valtavirtaisessa sosiaalisessa mediassa estetään mahdollisimman tehokkaasti ja myös vaihtoehtoisia sosiaalisia alustoja painostetaan.
Luonnollisestikin valtavirtamedia tekee yhteistyötä Biden-hallinnon kanssa.

Biden-hallinto sitoo Amerikan COVID-epidemialla entistä tiukemmin Great Reset-projektiin.
Yhteiskunnan taloudellisen ja sosiaalisen alasajon myötä syntyy tyhjiö, jota voidaan lähteä täyttämään täysin uudentyyppisellä taloudellisella, hallinnollisella ja sosiaalisella mallilla.
Miten globalistit hyötyvät tästä kaikesta? Valtaa voidaan keskittää entistä voimakkaammin globalistisille verkostoille, jotka käyttävät finanssitaloudellista, suuryrityspohjaista sekä kulttuuri-instituutioiden kautta välittyvää kontrollia.
Kansallisvaltioilla ei tässä mallissa ole valtaa, hallitusten tehtävä on toteuttaa arjessa globalistien linjaukset.
Teknokraateista: Great Reset- maailmassa Big Tech- teknokraatit muodostavat näkyvän osan hallitsijapiiriä. Kaikkialle arkielämään tunkeutuvasta korkeateknologiasta täysin riippuvaisen elämäntavan rakentaminen ja teknologian hallinta ovat olennaisia keinoja, joilla pieni joukko kykenee kontroloimaan massiivisia joukkoja ja juuri kontrolliyhteiskunta onkin päämäärä, johon Great Reset-projekti tähtää.
Toki elämä Great Reset Smart City-yhteiskunnassa voi teknologisten sovellutusten myötä olla siellä asujalle vaivatonta, mutta yksityisyyttä ja yksilövapauksia se ei suosi, koska kyse ei ole hajautetusti kontrolloitavan teknologian käytöstä.

Projektia vetää World Economic Forum, jonka edeltäjä oli 1970-luvulla Geneven yliopistosta käsin perustettu European Management Forum. Klaus Schwab on ottanut elämäntehtäväkseen johtaa valtioiden ja yksityisten vaikuttajien muodostamaa globalistista liittoumaa.
Kiina on ollut Klaus Schwabille merkittävä partneri ja Kiinan kommunistisen puolueen korkeateknologiaa hyväksikäyttävä valvontayhteiskunta toimiikin Great Reset- ideologiassa esikuvana kaikille muillekin.

Hypätäänpä läntiseen tulevaisuuteemme

The Great Reset- suunnittelijat katsovat, että meidän kaikkien tulee käyttää hyväksemme neljännen teollisen vallankumouksen innovaatioita yhteisen, yleisen edun vuoksi eritoten vastaamalla terveyttä koskeviin ja sosiaalisiin haasteisiin. COVID-kriisin aikana yritykset, yliopistot ja muut yhteiskunnan toimijat ovat yhdistäneet voimansa mm. infektioiden jäljittämismekanismien luomiseksi, testauskeskusten perustamiseksi, rokotteiden kehittämiseksi ja etähoidon tarjoamiseksi. Kuvittele, mitä kaikkea yhteiskunnassa voidaan saavuttaa, jos samankaltaiset yhteiset ponnistelut toteutetaan kaikilla sen osa-alueilla.

Hallitusten tulee luoda olosuhteet sidosryhmäkapitalismille, taloudelle, jossa yritykset suuntautuvat palvelemaan kaikkien sidosryhmiensä etuja. Keskeisiä ryhmiä ovat asiakkaat, toimittajat, työntekijät, osakkeenomistajat ja paikallisyhteisöt. Yrityksen tarkoituksena on luoda kestävää arvoa, ei maksimoida lyhyen aikavälin voittoja ja lisätä osakkeenomistajien arvoa muiden kustannuksella. Kaikkien sidosryhmien etujen palveleminen on välttämätöntä yritysten pitkän aikavälin menestyksen kannalta sen lisäksi, että se on eettistä.

Taloudellisia investointeja tulee ohjata, varmistaa, että ne edistävät yhteisiä tavoitteita, tasa-arvoa ja kestävyyttä. Monien hallitusten laajat tuki-ohjelmat tuovat merkittävän mahdollisuuden edistyä tässä. Esimerkiksi USA:lla, Kiinalla ja Japanilla on kunnianhimoiset talouden elvytyssuunnitelmat, myös EU-komissio on julkistanut suunnitelmat elvytysrahastosta.
Meidän ei tule käyttää rahastoja, yksityisten toimijoiden ja eläkerahastojen sijoituksia, vanhan viallisen järjestelmän korjaamiseen, vaan uuden, kestävän kehityksen ja oikeudenmukaisemmman järjestelmän luomiseen. Vihreän urbaanin infrastruktuurin rakentaminen ja kannustimien luominen teollisuudelle, jotta se parantaa suoritustaan ympäristön, sosiaalisen kentän ja hallintotapojen saralla, on tulevaisuutta.

Myös markkinoita tulee ohjata. Hallitusten tulee parantaa sääntely-, verotus- ja finanssipolitiikan koordinointia, päivittää kaupankäyntijärjestelyjä. Niiden tulee vihdoinkin toteuttaa uudistukset, jotka edistävät oikeudenmukaisempia tuloksia. Maakohtaisesti muutokset voivat koskea esim. fossiilisten polttoaineiden tukien peruuttamista, varallisuusveroja ja kauppaa ja kilpailua koskevia sääntöjä.

Länsimainen maailmankuvamme on yksilöpainotteinen, Great Reset-maailmankuva sen sijaan on kollektiivinen, se ilmenee esim. verkostojen dominanssina.
Sitä myötä kuin Great Reset- todellisuuteen mukautuvan yksilön vastuu omasta elämästään heikkenee riippuvuus muista kasvaa. Käsite minä korvautuu käsitteellä me.
Ajattelutavan muutoksen myötä yksityisomistuksen suoja heikkenee huomattavasti, kulttuuri irtaantuu kapitalistisesta lähtökohdastaan.
Yhteiskunnan toimintatavat standardisoituvat mahdollisimman pitkälle, toiminta muuttuu kaavamaiseksi, jolloin spontaanit, uutta luovat ja luonnolliseen kysyntään vastaavat toimintatavat menettävät arvoa ja tilaa. Lopputulemana yhteiskunta toimii kuin kone, joka tuottaa yhtä ja samaa, ulkopuolelta johdettua tulosta.
Great Reset on länsimaisen elämäntavan, siis länsimaisen ihmisen elämänhallinnan, poispyyhkimis-projekti, jota markkinoidaan massoille kymmenenä hyvänä ja yhtenätoista ihanana vanhan, kriisejä kestämättömän systeemin korvaajana.
Projektin vetäjät osoittavat toimintansa kautta avointa halveksuntaa itsenäisiä valtioita ja ylipäänsä ihmisiä kohtaan. He lähtevät siitä, että heillä on oikeus määritellä, miten ihmisten elämä ja yhteiskunta tulee rakentaa, määrittelyvaltaa ei edes yritetä perustella.

Tarkastellaanpa Great Reset-projektia hieman tarkemmin

Eurooppalaiset pitävät suuresti kehittämästään teknologiasta, eurooppalainen kulttuuri on ollut luonteeltaan hyvin teknologiapainotteista. Joten, teknologisten sovellutusten käyttöönotto koetaan luontevana.
Kulttuurissamme ei ole käyty vakavaa julkista keskustelua nykyaikaisen, merkittäviltä osin pitkälti keskitetysti kontrolloidun, korkeatasoisen teknologian käytön vaaroista. Tämä siksi, että lännessä on vallinnut pitkälti luottamuskulttuuri, taipumus luottaa muiden ihmisten yhteistyöhaluisuuteen, ja siksi, että internetin pitkälti keskittynyt kontrolli on ollut jokseenkin piilossa. Internet antaa ymmärtää mahdollistavansa kaikille itseilmaisukanavan kuten myös toisistaan erillisesti hallittujen palvelujen käyttömahdollisuuden.
Nykyinen teknologia mahdollistaa tiedon vaivattoman hankkimisen kuten myös kommunikaation tietoverkkosovellutuksia käyttäen, mutta samalla se mahdollistaa keskitetysti kontrolloidun tiedon hankkimisen sovellutusten käyttäjästä.
Siis, Great Reset-projekti pitää sisällään siirtymisen teknologiasta täysin riippuvaiseen elämäntapaan, Smart-City onkin tulevaisuuden kotikaupunkimalli keskitetyn teknologisen kontrollin alla eläville ihmisille.

Upouuden teknologian avulla kerrotaan autettavan maapallon säilymistä ja elinolosuhteiden turvaamista kaikille ihmisille. Meillä on tulevaisuuden selviytymistä uhkaava hiilidioksidipäästöongelma, jonka hallitsemiseksi meidän tulee siirtyä hiilijalanjälkeä jättämättömään elämäntapaan. On päästävä eroon, ja mitä pikemmin, fossiilisista polttoaineista.
Miksi juuri maapallon suojelu on valittu portiksi Great Reset- maailmaan? Uskoisin, että tämä manipulaatiostrategia on valittu syystä, että länsimaisten ihmisten tiedetään pitävän luontoa suuressa arvossa ja täten olevan valmiita suuriin elämäntapamuutoksiin, kuten myös henkilökohtaisiin uhrauksiin, sen suojelemiseksi.
Great Reset-maailmassa energian tuotantotapa otetaan keskitettyyn kontrolliin, kontrolli koskee myös ravinnontuotantoa.
Miksi energiatuotannon kontrolli on tärkeää? Joka ikisen olennon elämän jatkuvuus on riippuvainen energiasta, joten se, joka kontrolloi energiaa, kontrolloi elämää.

Great Reset pitää sisällään myös yksilöiden terveydentilaan keskittyvän osion. Mitään tekemistä tällä ei luonnonsuojelun kanssa ole, yli käydään aasinsiltaa, mutta kontrollin rakentamisen kannalta sillä sen sijaan on tekemistä. Kaikille yhteisen edun vuoksi yksityisyyden suojasta ja muistakin yksilövapauksista tulee luopua minkä tahansa terveysuhaksi määritellyn ilmiön varjolla, kuten vaikkapa tavanomaisten tarttuvien tautien.
Poliittisessa kielenkäytössä terveysuhaksi voidaan toki määrittää myös muita kiellettyjä ilmiöitä, esim. ilmastokatastrofin kyseenalaistaminen tai valkoinen ylivalta.
Tulevaisuuden Smart-City alueilla asuvat vain terveystietonsa keskitettyyn valvontaan luovuttavat henkilöt, jotka hyväksytyn terveysstatuksensa myötä saavat osakseen yhteiskunnallisia palveluja. Tervetuloa terveyspassilla palveluihin!
Tällä tavoin poliittiset vastustajat voidaan eliminoida arjesta sosiaalisesti epäkelpoisina.

Great Reset-kontrolli on luonteeltaan lähtökohtaisesti psykologista, uhkakuvilla luotuun pelkoon ja sitä seuraavaan suojelutarpeeseen perustuvaa. Ympäristökatastrofin ja terveysuhan varjolla ihmisiä voidaan ohjata toimimaan ideologisesti halutulla tavalla, jos heidät saadaan uskomaan, että ohjauksen motiivina toimii suojeluhalu.
Ihmiset ovat valmiita luopumaan yksilöoikeuksistaan turvallisuutensa takaamiseksi. Eikä tässä kaikki. Jotta yksilö voi kokea olonsa turvalliseksi kaikkien muidenkin tulee ymmärtää pelätä ja olla valmiita hyväksymään kontrolli. Kaikki ovat vastuussa kaikkien turvallisuudesta ja syyllisyys sille, joka ei ota muita huomioon.
Myös teknologian hallinta ja kehitys nähdään vaarallisena ilmiönä. Onkin kaikkien edun mukaista, että neljäs teollinen vallankumous otetaan paremmin ihmisyyttä ymmärtävien tahojen kontrolliin. Jo aikaa, vuosikymmeniä, marxilaiset kulttuurikriitikot ovat tuoneet julki huolensa länsimaisen ihmisen teknologisen tiedonintressin vääristyneestä luonteesta.

Tieteeseen vedotaan tuon tuostakin. Great Reset- kriittisyys kertoo, että kritisoija ei ymmärrä tiedettä, mielenlaatu on neandertalilainen.
Tieteeseen vetoaminen on ymmärrettävää, sillä länsimaisten ihmisten tiedetään olevan tiedemyönteisiä ja täten valmiita pitämään tiedettä auktoriteettina, jonain, jota tulee seurata.

Kontrollikyky vaatii jatkuvaa kohteen tarkkailua, joka puolestaan vaatii jatkuvaa kykyä identifioida tarkkailun kohde.
Great Reset maailmankuvassa ihmiset ovat ensisijaisesti identifioitavissa sosiaalisen kelpoisuutenda kautta, eivät meille luontevaan tapaan sukupuolensa, etnisyytensä ja ikänsä kautta.
Kehittynyt, keskitetysti kontrolloitu, teknologia tarjoaa keinon, jolla identifiointi voidaan arjessa toteuttaa. Keino ei kuitenkaan yksistään riitä, identifioinnin hyväksymiseen tarvitaan myös moraalinen oikeutus.
Millainen ideologia tarjoaa hyvin yksilökeskeisen kulttuurimme pois pyyhkivälle identifioinnille oikeutuksen? Syrjintää vastustava, kaikkien ihmisten tasa-arvoa priorisoiva ideologia.
Kaikkien tasa-arvoisuus, siis tasainen arvo, pitää sisällään ajatussiemenen kaikkien samankaltaisuudesta. Yksilöiden väliset erot ovat merkittäviltä osin ohitettavia. Tästä ei ole mahdoton matka ajatusmaailmaan, jossa yksilöiden välisiä eroja ei juurikaan ole.
Millaisiin seikkoihin tasa-arvo ideologialla pyritään saamaan arvon tasaisuutta, mitä seikkoja tasa-arvo vaatimus koskee? Yksilön sukupuolta, etnisyyttä ja ikää. Ei ole olemassa dikotomiaa miespuolinen tai naispuolinen eikä edes dikotomiaa vakiintunut sukupuoli tai vakiintumaton sukupuoli, ei eri rotuja eikä eri ikäryhmiä.
Sukupuolikatogoriat ovat luonteeltaan sosiaalisia kostruktioita, jotka voivat vaihdella ihmiselämän eri vaiheissa, voit olla mies tai nainen tai jotain siltä väliltä tilanteesi mukaan. Erot eri rotuisten ihmisten välillä ovat vain pinnallisia, ne eivät kosketa ihmisen perustavaa laatua koskevia ominaisuuksia, tarkoittaen psykologisia ominaisuuksia. Entäpä ikä? Transsukupuolisten ihmisoikeuksia ajetaan kuumeisesti. Agenda sisältää nuorten ja jopa lasten biologisen käsittelyn, jolla heitä on tarkoitus valmistaa elämään kokemassaan sukupuolessa. Tämä katsotaan moraalisesti perustelluksi, sillä tämänkin ikäiset ovat kykeneviä tekemään loppuelämäänsä koskevia peruuttamattomia päätöksiä aikuisten tapaan. Iällä ei siis tässä ajatusmaailmassa ole merkitystä, jota ei voisi ohittaa. Myös pedofiilien oikeuksia ajetaan. Lapsiin seksuaalista vetoa kokevat henkilöt osaavat toimia eettisesti eivätkä ole uhka lapsille. Tästä ajatusportista avautuu tie pedofilian hyväksymiselle yhtenä seksuaalipreferenssin muotona. Lapsen katsotaan olevan kykeneväinen antamaan suostumuksensa seksuaaliseen kanssakäymiseen aikuisen ihmisen kanssa, joten tässäkään ikä ei ole merkityksellinen siinä mielessä, ettei sitä voisi ohittaa.

Siis, yksilöpainotteisesti identiteettimme rakentuu sukupuolen, etnisyyden ja iän varaan, näiden kautta määrittelemme keitä olemme ja näillä meidät myös yhteiskunnassa identifioidaan. Jos sukupuoleen, etnisyyteen ja ikään perustuva määrittelymme menettää merkityksensä, meitä voidaan identifioida minkä tahansa käyttöön valitun määrittelyn pohjalta.
Jos yksilöpainotteinen määrittelymme menettää merkityksensä, tähän linkittyvä yksilöoikeuksia, yksilövapauksia, painottava arvojärjestelmämme menettää merkityksensä.
Jos haluamme pitää kiinni vapauksistamme, meidän tulee preferoida yksilöpainotteinen määrittelymme. Preferenssin tulee elää psykologisessa todellisuudessamme. Jos niin ei käy, määrittelymme kadottaa käytännön elämässä merkityksensä ja lopulta jopa todellisuudentajussammekin ja meistä tulee helposti minkä tahansa meihin kohdistetun kategoriapohjaisen identifioinnin kautta minkä tahansa toimenpiteen kohde. Muutumme siis subjektista objektiksi. Tämä on sitä, mitä kutsutaan ihmisten dehumanisaatioksi.

Amerikka 2021

Great Reset etenee rokotemarkkinoinnin ja rokotetodistusten käyttöönoton muodossa. Ihmisten identifioimiseen terveysstatuksen perusteella on lähdetty joissain osavaltioissa tarmolla. Sosiaalisesti kelvolliset, rokotepassinsa näyttävät, pääsevät nauttimaan palveluista, jotka passittomilta on kielletty. Joissain osavaltioissa rokotepakkoa ei ole hyväksytty, joissain se on hyväksytty vain osittain, yksityisyritysten oikeutena tehdä päätöksiä asiakkaitaan koskien.
Yhteistä ehdotonta kielteisyyttä ei ole esiintynyt edes konservatiivien parissa. Mielenkiintoista kyllä, presidentti Trump on tullut julkisuuteen kiirehtimään rokotusprojektia, markkinoimaan rokottamista nuiville konservatiiveille.

Tulevaisuus näyttää pitävän sisällään Amerikan siirtymisen pitkälti yksipuoluejärjestelmään. Demokraateista ja republikaaneista löytyy politikkoja, joilla on pitkälti yhteneväisiä tavoitteita. Uuskonservatiivit eivät juurikaan poikkea intersektionaaleista, kyse on lähinnä aste-erosta sen suhteen, miten radikaalisti globalismia viedään eteenpäin.
Amerikan perustuslaki takaa vapaan poliittisen mielipiteen ilmaisun ja tätä on pidetty suuressa arvossa. Tästä huolimatta konservatiivisiä mielipiteitä on näyttävästi sensuroitu sosiaalisessa mediassa. Sensuurin johdosta osa konservatiiveista onkin siirtynyt käyttämään sensuurivapaata alustaa Gab.
Ideologiselle sensuurille on vaadittu kovaäänisesti loppua. Texasin republikaanikuvernööri yhtyi vaatimukseen, mutta tuli sitten julkisuuteen ja julisti, että Texasissa ei ole tilaa antisemitiselle Gab-alustalle, se ei edusta texasilaisuutta, texasilaisuutta edustaa taistelu antisemitismiä vastaan. Samanvapaus on siis kuvernöörin mukaan käytännössä rajattu koskemaan vain uuskonservatiivisiä mielipiteitä ja tämä konservatiivisuuden uuskonservatiivisuuteen vaihtaminen on jokseenkin yleisesti hyväksyttyä.

Rajakontrollin voimakkaan heikkenemisen myötä maa tulee poliittisesti lukkiutumaan demokraattijohtoiseksi, sillä massoina saapuvat siirtolaiset suosivat voimakkaasti juuri Demokraattista puoluetta. Biden onkin todennut, että valkoiset tulevat jäämään vähemmistöön ja se on hyvä asia.

Amerikassa on jaeltu runsaasti Biden-hallinnon käskykirjeitä, jotka määrittelevät, mitä liittovaltiotasolla tulee tehdä. Biden-hallinto on suosinut voimakkaasti käskyn käyttöä ja näyttääkin siltä, että liittovaltiotasolla ollaan siirtymässä keskitetyn kontrollin politiikkaan.

Amerikka saattaa myös olla siirtymässä avoimesti sotilaallisesti sanktioituun kontrolliin. Hallintokeskus Washington D.C. on ollut heti Capitol Building- episodin jälkeen sotilasturvattua aluetta ja sotilaiden läsnäoloa siellä on jatkettu epämääräiseen tulevaisuuteen.

Aseiden omistusta rajaava lainsäädäntö on prosessivaiheessa. Konservatiiviset amerikkalaiset pyritään riisumaan puolustuksestaan ja tätä kautta he saattavat jäädä ideologisesti vihamielisen kontrollin armoille, jolla tarvittaessa on mahdollisuus käyttää aseita. Konservatiivien asemaa ei todellakaan auta se, että armeijaa ollaan puhdistamassa America First-ideologiasta intersektionalismin tieltä. Asemaa ei auta myöskään se, että vakava väkivaltarikollisuus yleistyy suurissa kaupungeissa intersektionalististen järjestystä hölläävien linjausten myötä, jotka vähentävät kenttäpoliisien määrää, heikentävät heidän kykyään toimia tehokkaasti ja mahdollistavat kiinniotettujen rikollisten paluun takaisin kaduille.

Myös kotimaista terrorismia määrittelevä lainsäädäntö on prosessivaiheessa. Valkoinen nationalistinen liikehdintä, myös kristillinen, pyritään määrittelemään vakavaksi yhteiskuntauhaksi. Valkoinen ylivalta nähdään valtavirrassa ongelmana, johon amerikkalaisten erityisesti tulee kiinnittää huomionsa.

Todellisuuden vääristymän kova hinta

Mitä tapahtuu Amerikassa?

Amerikassa ei ole osoitettu mieltä mustiin kohdistuvaa poliisiväkivaltaa vastaan, Black Lives Matter tai Antifa ei ole protestoinut yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta korjatakseen. Black Lives Matter ja Antifa ovat mellakoineet.
Amerikassa on käynnissä rotusota valkoisia ihmisiä vastaan. Käytännössä valkoisiin ihmisiin kohdistuu sekä ruohonjuuritasolla että instituutionaalisella tasolla poliittisesti motivoituja toimia, jotka heikentävät heidän turvallisuuttaan ja mahdollisuuksiaan elää tasapainoista elämää. Valkoinen ihminen voi joutua väkivallan kohteeksi, hänen koulutusmahdollisuutensa voivat takkuuntua, hänen urakehityksensä voi hankaloitua, hänen taloudellinen toimintansa voi vaikeutua, hänen poliittisia oikeuksiaan voidaan loukata perustuslain vastaisesti.
Eurooppalaistaustaisen valkoisen kulttuurin tunnukset halutaan pois näkyvistä, esim. patsaita on häpäisty julkisesti. Jeffersonin ja Washingtonin on aika mennä, Amerikan perustajat halutaan pois ihmisten tietoisuudesta. Häpeällisen historian on aika mennä; rasistinen, kolonialistinen historia ei edusta nykypäivän amerikkalaisuutta.

BLM ja Antifan rotusota-ideologia mukailee kriittisen rotuteorian (CRT) maailmankuvaa: Kysymys rodusta on todellisuuden ytimessä. Käsitys valkoisen ihmisen rasismista määrittää kaiken olennaisen todellisuudesta. Rasismi on kaikki, mitä sinun tulee yhteiskunnallisesta todellisuudesta, siinä kuin henkilökohtaisesta todellisuudestasikin, ymmärtää- tai pikemminkin muistaa.
Idea kriittisessä rotuteoriassa on hyvin yksinkertainen: Valkoinen ihminen ja/tai valkoisen ihmisen luoma yhteiskunta, omaa etua ajaakseen, on muun rotuisia sortava. Näin on ollut aina ja näin on aina oleva, jos tilannetta ei kovalla kädellä, kompromisseihin taipumatta, lähdetä muuttamaan. Siis, tilanteen on muututtava.
Taistelulle on luotava yhteiskunnallinen tilaus lisäämällä sorrettujen tietoisuutta oman asemansa epäoikeudenmukaisuudesta. Amerikassa mustien on muistettava orjahistoriansa, intiaanien on muistettava kansanmurhahistoriansa…
Jotta liikkeen taakse saadaan riittävästi massaa, rotutematiikan kylkeen liitetään muita väestönryhmiä muistamaan sitä sortoa, jonka he ovat saaneet kokea ja kokevat päivittäin valkoisen kulttuurin ja luonnollisestikin valkoisen miehen toksisten luonneominaisuuksien vuoksi. Naiset, seksuaaliset vähemmistöt, sukupuoli-identiteettinsä kanssa pähkäilevät vähemmistöt voivat kaikki yhdessä liittyä mukaan taistelemaan tulevan muutoksen puolesta, tukijäsenen roolissa ja, miksipä eivät ihan kaikki muutkin vähemmistöt, jotka eivät ole tyytyväisiä elämän heille tarjoamiin mahdollisuuksiin.
Ajoittaisesta mustien kokemasta nuivuudesta huolimatta on taisteltava yhdessä myös antisemitismiä vastaan. Oikeastaan tämä on käytännön vaatimus, jos mielii saada taloudellisia ja sosiaalisia resursseja käyttöönsä. Mustien ajoittaista antisemitismiä ja Israel-kielteisyyttä vierastavien juutalaisten puolestaan on syytä tukea mustien vapautusliikettä juutalaisille elintärkeän monimuotoisuuden nimissä.

Kriittisen rotuteorian taustasta

CRT organosoitui 1980-luvulla juridiikan piirissä, liikkeen johtohahmoina toimivat Derrick Bell, Alan Freeman ja Richard Delgado.
CRT nojaa kriittisen oikeustutkimuksen ja radikaalifeminismin näkemyksiin. Vaikutteita liikkeelle ovat antaneet Euroopasta käsin Antonio Gramsci ja Jacques Derrida sekä Amerikasta Sojourner Truth, Frederick Douglass, W.E.B. DuBois, Cesar Chavez, Martin Luther King, Jr. kuten myös 1960- ja varhaisten 1970-luvun Black Power- ja Chicano-liikehdinnät.

CRT siis nojaa kriittiseen oikeustutkimukseen. Mistä on kyse?

Kriittinen oikeustutkimus -liike (CLS) organisoitui Amerikassa 1970-luvulla. Liike nojaa erityisesti 1920- ja 1930-luvulla yhteiskunnallista vaikutusvaltaa saavuttaneeseen oikeudelliseen realismiin.
Oikeudellisessa realismissa katsotaan, että oikeudelliset päätökset riippuvat pitkälti tuomarin taipumuksista ja sosiaalisesta tilanteesta eli lain sosiaalisesta kontekstista.

Vaikutteita CLS ovat antaneet Karl Marx, Friedrich Engels, Max Weber, Max Horkheimer ja Herbert Marcuse Frankfurtin koulukunnasta, italialainen Antonio Gramsci kuten myös poststrukturalistit Michel Foucault ja Jacques Derrida.

Mitä CLS ajatellaan lain luonteesta?

Liberalismissa on perinteisesti katsottu, että politiikasta eroten lakia luonnehtii objektiivisuus ja rationaalisuus. Näin ei ole, laki on politiikkaa. Lakia ja politiikkaa ei voi erottaa toisistaan.
Laki on siis luonteeltaan poliittinen ideologia. Laki on olemassa tukeakseen lain laatineen puolueen tai luokan omia etuja.
Laissa toki on logiikkaa ja rakenteita. Nämä kuitenkin nousevat yhteiskunnallisista valtasuhteista. Laki onkin ennakkoluulojen ja uskomusten kokoelma, joka piilottaa näkyvistä yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden käyttämällä hyväkseen laillisuuden naamiota.
Laki on yhteiskunnallisen sorron väline. Varakkaat ja voimakkaat käyttävät lakia säilyttääkseen oman hierarkia-asemansa.

Mitä CLS ajatellaan länsimaisesta liberaalista oikeusteoriasta?

Liberaalista oikeusteoriasta ja -käytännöstä löytyy kritisoitavaa: Oikeudellinen objektiivisuus on käytännön mahdottomuus, koska poliittista puolueettomuutta tahi filosofista objektiivisuutta ei voi olla olemassa.
Laki on luonteeltaan ennaltamäärittämätön, laki ei ole luonteeltaan selkeä, saatika ehdoton. Vakiotyyppisiä oikeudellisia argumentteja käyttäen voidaan yksittäistapauksissa päästä jyrkästi toisilleen vastakkaisiin ​​johtopäätöksiin.

Entä CLS suhde länsimaiseen liberalistiseen, individualistiseen ja kapitalistiseen maailmankuvaan, mitä CLS ajatellaan?

Liberalismissa maailma mielletään dualistisen kategorisoinnin kautta: on olemassa mies tai nainen, muut tai itse, yksilö tai yhteisö, julkinen tai yksityinen, subjektiivinen tai objektiivinen.
Dualistisuus tulee hajoittaa ja osoittaa, miten dualistiset kategoriat luovat hallitsevan luokan etuja ajavaa yhteiskuntaideologiaa.
Liberaalin yhteiskunnan arvostama individualismi tulee vaihtaa yhteisöllisyyteen.
Kapitalismi taloudellisena systeeminä ei ole kannatettava.

CRT nojaa myös radikaalifeministisiin ideoihin. Joten

Valerie Solanasin maailmasta:
Yhteisöllisille, vastuullisille, innostusta etsivälle naisille ​​on yhteiskunnassa jäljellä vain hallinnon kaatamisen, rahajärjestelmän poistamisen, täydellisen automatisaation pystyttäminen, miessukupuolen tuhoamisen tehtävä.
Teknisesti on mahdollista lisääntyä ilman miesten apua ja tuottaa vain naisia. Näin meidän on välittömästi alettava toimia. Miespuolisen ylläpitämisellä ei ole olemassa edes kyseenalaista lisääntymistarkoitusta.
Uros on biologinen vahinko, Y (uros) geeni on epätäydellinen X (naaras) geeni, siinä on puutteellinen sarja kromosomeja. Tahtoo sanoa: uros on epätäydellinen naaras, kävelevä abortti, abortoitu geeniasteella.
Miehenä oleminen on puutteellista, emotionaalisesti rajoittunutta. Miehisyys on puutostauti, miehet ovat emotionaalisia raajarikkoja.
Miespuolinen on täydellisen egosentrinen, loukussa omaan sisinpäänsä, kykenemätön empatisoimaan… Hän on loukussa hämärävyöhykkeellä ihmisen ja apinan puolivälissä ja on paljon huonommassa asemassa kuin apina, koska, toisin kuin apina, hän on kykenevä laajaan ryhmään negatiivisia tunteita vihaa, kateutta, halveksuntaa, inhoa, syyllisyyttä, häpeää, epäilyä ja tämän lisäksi on vielä tietoinenkin siitä mitä on ja ei ole.

Radikaalifeminismi syntyi 1960-luvulla Yhdysvalloissa.
Lyhyesti: Nainen on sorrettu ja naisten sorron pohjimmainen aiheuttaja on yhteiskunnallinen patriarkaatti. Sorron aiheuttaja on siis patriarkaattinen sukupuolijärjestelmä.

CRT yhteiskunnallisesta kehityskulusta

Vaikka CRT lähti liikkeelle juridiikan piirissä, se levisi nopeasti muualle yhteiskuntaan.
CRT ideoita käytetään koulutuksen alalla, kun halutaan ymmärtää kuria, hierarkiaa koskevia kysymyksiä, opetussuunnitelmaa ja historiaa koskevia kiistoja tai ÄO- ja suoriutumistestauksia ottaen huomioon värillisten vähemmistöjen kohtaaman sorron.
Politiikan tutkijat ovat kiinnostuneita CRT kuvailemista äänestysstrategioista.
Etnisten opintojen kursseilla tutustutaan CRT tuotantoon.
Amerikkalaisuuden tutkimuksen osastojen opinnot sisältävät kriittistä valkoisuuden tutkimusta, jonka maailman kuvaa voi luonnehtia seuraavasti:
Vaikka amerikkalainen yhteiskunta rakentuukin tasa-arvo-ideaalille, se ei ole onnistunut lopettamaan rasismin rajuja ja väkivaltaisia ilmentymiä sekä yhteiskunnallisia ​​vaikutuksia.
Värillisyyden tutkijat ovat tuoneet jo aikaa sitten julki kuinka valkoisuus on rasismin ongelman keskiössä. Valkoisuuden kriittinen tutkimus on sitoutunut horjuttamaan yhteiskunnassa ilmenevää rasismia problematisoimalla valkoisuutta korjausliikkeenä perinteiselle tavalle keskittyä yksinomaan rodullistettuihin, yksilöinä näkymättömiin ”muihin”.

Miten kriittiset rotuteoreetikot itse mieltävät toimintansa tarkoituksen?

Kriittisen rotutietämyksen sisällä keskitytään ymmärtämään miten valkoisen ylivallan järjestelmä ja sen sisältämä värillisten ihmisten alistaminen on luotu ja ylläpidetty. Keskitytään muuttamaan lain ja rotuperusteisen vallan tulehtunutta sidettä, ei pelkästään ymmärtämään sitä.

Miten kriittiset rotuteoreetikot näkevät yhteiskuntatasolla valkoiset ihmiset?

Termillä valkoinen ylivalta yleensä viitataan yksilöihin ja ryhmiin, jotka harjoittavat julminta, ilmeisintä rotuvihatoimintaa (kuten äärimmäiset kansallismieliset ja uusnatsit).
Kuitenkin, tärkein, piilotettu ja tunkeutuva valkoisen ylivallan muoto ilmenee sellaisten voimien toiminnassa, jotka värittävät jokapäiväisiä arkitoimintoja ja käytäntöjä. Näillä muokataan maailmaa valkoisten ihmisten edun mukaisesti.

Valkoisella ylivallalla tarkoitetaan poliittista, taloudellista ja kulttuurista järjestelmää, jossa valkoiset hallitsevat ylivoimaisesti valtaa ja aineellisia resursseja. Tietoiset ja tiedostamattomat ideat valkoisen paremmuudesta ja oikeuksista ovat yhteiskunnassa laajalle levinneitä. Valkoisen hallitsevuuden ja ei-valkoisen alistumisen suhteita luodaan uudelleen päivittäin laaja-alaisesti yhteiskunnan instituutioissa ja sosiaalisissa yhteyksissä.

Valkoiset ihmiset ovat homogeeninen joukko etuoikeutettuja rasisteja? Kaikki valkoiset ihmiset eivät ole yhtälailla etuoikeutettuja ja rasistisia. Kaikki valkoiset eivät hyödy samalla tavalla yhteiskunnassa ilmenevästä valkoisten ylivallasta. Pikemminkin on niin, että valkoisen vallan pelkästään omaa etua ajava ajattelu ja toiminta toimii juuri valkoisen eliitin eduksi valkoisen alaluokan kustannuksella. Kuitenkin, jopa työväenluokkaiset kuten myös köyhät valkoiset saavat hyötyä valkoisuudestaan. Lyhyesti: vaikkakaan kaikki valkoiset eivät hyödy yhtä paljon, kaikki hyötyvät.

Miten kriittiset rotuteoreetikot suhtautuvat keskeisiin yhteiskuntasysteemeihin ja -rakenteisiin?

Rasismia ei tule nähdä yksinkertaisena tai samana pysyvänä yhteiskuntailmiönä. Rasismin historiattomuus tulee haastaa. Rasismia tulee ymmärtää sen sosiaalisessa, taloudellisessa ja historiallisessa kontekstissa. Rasistisilla stereotypioilla on jatkuvasti muuttuva ja muokattava luonne.

Rotu määrää aina kaiken? Rotu ei joka tilanteessa ole se yksittäinen tärkein tekijä. Rodulla/rasismilla toki aina on merkitystä laajemmin esiintyvän yhteiskunnallisen eriarvoisuuden ymmärtämisessä, mutta rotu ei ole ainoa tekijä. Rodullista epätasa-arvoa ei usein voida ymmärtää mm. yhteiskuntaluokasta ja sukupuolesta/sukupuoli-identiteetistä irroitettuna.

Keskittyminen rasismiin ei sulje pois muita sosiaalisen eriarvoisuuden muotoja.
Tulee ymmärtää lukuisia, monimutkaisia ja muuttuvia tapoja, joilla rotu/rasismi risteävät muiden yhteiskunnallisten sortoakselien, kuten yhteiskuntaluokan, sukupuolen/sukupuoli-identiteetin, vammaisuuden ja seksuaalisuuden kanssa. Intersektionaalisuudesta huolehtiminen on tärkeää, eritoten kriittisessä rotufeminismissä.

Miten kriittiset rotuteoreetikot näkevät amerikkalaisen yhteiskunnan?

Amerikkalainen yhteiskunta on rasistinen. Amerikassa rasismi on normaalia, ei poikkeavaa. Rasismi on amerikkalaiseen kulttuurinäkymään juurtunut ominaisuus, joten se näyttää tavalliselta ja luonnolliselta.
Amerikkalaisessa yhteiskunnassa on hienovaraisia ja piilotettuja yhteiskuntaprosesseja, joilla tosiasiassa on diskriminoiva vaikutus, niiden julkilausutusta aikomuksesta ​​riippumatta.
Poliittisessa valtavirrassa rasismi liitetaan yleensä tahallisen rotuvihan tekoihin, koulutusjärjestelmässä syrjinnän oletetaan olevan epänormaali ja suhteellisen epätavallinen ilmiö. Rasismia ilmenee kuitenkin paljon oletettua laajemmin. Rasismia ylläpidetään usein arkipäivän toimien, rutiinien ja kyseenalaistamattomien oletusten välityksellä.

Ryhmäkategorioille, joita yhteiskunnat nimeävät roduiksi, ei ole olemassa konsistenttiä ja merkityksellistä biologista perustaa. Rotu on sosiaalisesti konstruoitu kategoria; se muuttuu yhteiskunnasta toiseen siirryttäessä ja sen merkitys vaihtelee ajan myötä jopa samassa yhteiskunnassakin. Rotu toki naamioituu luonnolliseksi ja muuttumattomaksi.
Yhteisen alkuperän omaavat ihmiset jakavat tiettyjä fyysisiä piirteitä. Persoonallisuuteen tai älykkyyteen, ylipäänsä kompleksisempiin piirteisiin tai käyttäytymismalleihin, yhteisellä alkuperällä ei kuitenkaan ole sanottavaa vaikutusta. Meillä ihmisillä on enemmän yhteisiä ominaisuuksia kuin erottavia ominaisuuksia. Fyysisten piirteiden korostaminen, rotu-teeman esille ottaminen, heikentää meille yhteisten ominaisuuksien merkitystä ja antaa tilaa rasismille. Rotu ei siis ole neutraali käsite.

Miten kriittiset rotuteoreetikot näkevät liberalismin?

Liberalismissa on runsaasti kritisoitavaa. Puolueettomuuden, objektiivisuuden, värisokeuden ja meritokratian väitteet toimivat yhteiskunnallisesti voimakkaiden yksiköiden oman edun naamiona.
Koulutusjärjestelmässä rasismia ilmenee aineellisten ja opetusresurssien jakautumisessa. Sitä ilmenee jopa opettajien käsityksissä oppilaiden kyvyistä ja motivaatiosta. Värisokean lähestymistavan omaksuminen, tavan, jossa kieltäydytään tunnustamasta rodullista todellisuutta ja korostetaan hallitsevilla arvioilla mitattavaa ”meriittiä”, voi ensi näkymältä vaikuttaa avoimelta ja oikeudenmukaiselta. Kuitenkin, vähemmistössä olevat opiskelijat käyvät todennäköisemmin heikosti rahoitetuissa kouluissa. Niistä löytyy vähemmän todella päteviä opettajia. Sosiaalis-taloudellisen eriarvoisuuden takia värillisten oppilaiden on vähemmän todennäköistä saada käyttöönsä lisäkoulusresursseja kotona. Johtuen ilmeisen epätasa-arvoisista lähtöasetelmista värisokea vaatimus kaikille yhteisestä meriitti -standardista ei pelkästään takaa rodullisen epätasa-arvoisuuden jatkumista vaan se myös kuvaa sortavan käytännön reiluna ja oikeudenmukaisena.

Miten kriittiset rotuteoreetikot suhtautuvat värillisten kansalaisoikeus-liikkeeseen?

Kansalaisoikeusreformi on syytä ottaa revisionistisen kritiikin kohteeksi:
Kansalaisoikeuksia ajaneen reformin rajoitukset ovat syntyneet ja syntyvät lain ja päätöksenteon muodossa. Ajan myötä parannukset, radikaalitkin muutokset, saadaan kyseenalaistettua, vaadittua muutettavaksi ja kehitys saadaan usein käännettyä jopa taaksepäin. Muutosprosessia estetään käyttämällä lain kapeaa tulkintaa, hallinnollista estämistä tai viivästämistä. Prosessin myötä vähemmistöryhmä jätetään hiukan parempaan tilanteeseen kuin ennen- voidaan jättää myös huonompaan.

Kansalaisoikeusreformin myötä saavutettavat merkittävät juridiset päätökset voivat toimia rasistisen status quon hyväksi. Kun kuilu kasvaa liian suureksi liberaalien kaikkien yhtäläisiä mahdollisuuksia korostavan poliittisen retoriikan ja rasistisen todellisuuden välillä, voitoiksi tulkitut merkittävät juridiset päätökset mahdollistavatkin sen, että yhteiskunnassa on vallanpitäjille sopiva määrä rasismia, ei liikaa eikä liian vähän. Liikaa rasismia aiheuttaisi sorrettujen taholta ei-toivotun reaktion, syntyisi kapinointia. Liian vähän rasismia puolestaan heikentäisi valkoisen ylivallan omia etuja, niin psyykkisiä kuin aineellisiakin. Lopputulemana merkittävistä juridisista voitoista sitten on, että annetaankin asioiden mennä entistä sujuvammin kuten aina ennenkin, koska merkittävään päätökseen, poikkeustapaukseen, vedoten voidaan kriitikoille osoittaa, että järjestelmä tosiasiassa olisi reilu ja oikeudenmukainen.
”Suuret voitot”, merkittävät päätökset, siis saattavat näyttää edistävän oikeudenmukaisuutta- kuitenkin, lopputulemana mikään ei merkittävästi vähemmistön maailmassa muutu. Vastustajat sen sijaan saavat puhtia ja aineksia ponnisteluunsa. Merkittävä päätös tarjoaa retorisen aseen, jota tarvittaessa sitten voidaan käyttää lisävaatimusten vastustamisessa. ​​Asia on loppuunkäsitelty.

Miten sorrettujen vähemmistöjen tulisi rasistisessa yhteiskunnassa toimia?

Promotoiko CRT toivottomuutta ja epätoivoa, toteaako CRT, etteivät asiat yhteiskunnassa voi koskaan muuttua? CRT kuvaa yhteiskunnan rasistista todellisuutta, CRT ei luo yhteiskuntaan rasistista todellisuutta.
Sen sijaan, että CRT promotoisi toivottomuutta, CRT promotoi rasismin aktiivista vastustusta, se on elintärkeää. Rasismia ei koskaan voi täysin poistaa antirasistisen aktivismin keinoin, mutta ilman antirasistista vastarintaa rodullinen eriarvoisuus tulee entisestään pahenemaan. Taistelu on se, joka tuo edistystä. Tulee olla taistelua, tulee olla vaatimuksia.
Rodullisen tasa-arvon etenemistä tapahtuu vasta silloin kun valkoinen eliitti näkee muutoksen oman etunsa mukaisena. On otettava huomioon intressien konvergenssi-prinsiippi (the interest convergence principle).
Historiasta voi huomata, että rodullisen oikeudenmukaisuuden edistyminen täytyy saavuttaa protestoinnin ja mobilisaation avulla. Tarkoituksena on päästä siihen, että rasismin vastaisten toimien toteuttaminen on valkoisen intressin kannalta kahdesta pahasta se pienempi vaihtoehto.
Esimerkki historiasta: Ilman kansalaisoikeuksia ajavia ​​mielenosoituksia ja laajempaa kansainvälistä geopoliittista painostusta ei kansalaisoikeustaistelun ajamaa segregaation purkamista Amerikassa olisi saatu aikaan. Kylmän sodan aikana Amerikka profiloi itsensä ”vapaan maailman johtajaksi”. Amerikka tarvitsi kommunistisia voimia vastaan liittolaisia Afrikasta. Tässä tilanteessa omaa etuaan ajaessaan Amerikka ei voinut pitää yllä rotusegregaatiotaan.

Värillisten ihmisten kokemuksellinen tieto, oman todellisuuden nimeäminen, on tärkeää.
Tarinan kerronnalla, kuten myös vastatarinan kerronnalla, voidaan esitellä maailma sellaisena, joka kyseenalaistaa kulttuurissa itsestäänselvinä pidetyt oletukset. Niiden avulla voidaan destabilisoida kehitystä, joka ylläpitää ja maskeeraa rodullista epäoikeudenmukaisuutta.
Metodia kohtaan esitetty kritiikki omien tietojen keksimisestä käsittää väärin vastatarinan kerronnan luonteen. Tulee huomioida, että kerrotun tarinan argumenttien tueksi löytyy yksityiskohtaiset todisteet.
CRT-tutkijat rakentavat kertomuksia oman ja värillisten ihmisten elämän historiallisista, sosiaalis-kulttuurisista ja poliittisista realiteeteistä. He eivät keksi tarinoita.

CRT kannatetaan ei-valkoista kulttuurinationalismia ja separatismia, sisältäen mustan nationalismin.
Mustat nationalistit ovat ajaneet taloudellista omavaraisuutta, tuoneet julki ylpeyttä afrikkalaisesta syntyperästään sekä kannattaneet mustaa separatismia.
Mustat nationalistit ovat kritisoineet mm. Martin Luther King Jr linjausta, joka pyrki uudistamaan amerikkalaista yhteiskuntaa turvautumalla väkivallattomaan rotujenväliseen aktivismiiin.

Mitä kriittiset rotuteoreetikot ajattelevat toimintastrategiastaan?

CRT elää ajassa. Perinteisestä CRT löytyy monia haaraliikkeitä, löytyy mm. kriittinen rotufeminismi- ja LatCrit – liike. Jälkimmäinen keskittyy latinalaisamerikkalaisten yhteisöjen asemaan.
Liikkeessä käydään keskusteluja tehokkaimmista tavoista edistää asioita kriittisen käytännön avulla. Käydään keskustelua siitä, mikä on sopivin ryhmäidentifikaation taso, abstraktion taso. Joissain tapauksissa organisoituminen kollektiivisen määrittelijän ympärille voi olla parasta, kun taas joissain tapauksissa spesifimmän identiteetin käyttöä kannattaa suosia. Voidaan siis suosia lukuisten vähemmistöjen ympärille organosoitua aktivismia tai spesifimmän kansallisen, kielellisen tai uskonnollisen vähemmistön ympärille organisoitua aktivismia tilanteesta riippuen.
Intersektionaalisuutta ei tule nähdä eräänlaisena ratkaisua odottavana ongelmana. Intersektionaalisuus ei todellakaan ole ongelma. Intersektionaalisuutta voidaan käyttää pääkeinona sen ymmärtämiseen, miten valkoinen ylivalta operoi ja kuinka kasata valkoiselle ylivallalle tehokas vastus.

Mikä on valkoisen sortajan osa, mitä meidän valkoisina tulee muistaa?

Oma historiamme, sen sudenkuopat, rasismin mentävät aukot. Meidän on muuttuttava.
CRT: Rasistin on muututtava. Valkoista tulee opettaa muuttumaan, hänet tulee saada tiedostamaan puutteensa.
Muutosprosessia tukee mahdollisimman laaja kaiken ikäisiin kohdistettu CRT-koulutus.
Rasistin on syytä osoittaa oma muutoksensa. Tämä tapahtuu luontevasti julkisesti polvistumalla.
Toisaalta, muuttunut tai ei, rasistin on nyt syytä polvistua.
Tiedostava valkoinen ihminen voi toki osallistua CRT-liikehdintään, nostaa nyrkin solidaarisuuden merkkinä, mutta vain tukijäsenen roolissa. Tulee muistaa, että värillinen ääni on ainutlaatuinen.

CRT- toimintaan ottaa näkyvästi osaa myös Antifa. Mistä Antifassa on kyse?

Antifa on marxilainen, ts. länsimaisen kulttuurin ja elämäntavan vastainen liike. Antifa-ryhmien tavoitteena on politiikan uudistamisen sijaan saavuttaa tavoitteensa käyttämällä ​​suoraa toimintaa, myös häirintää, fyysistä väkivaltaa ja omaisuuden tuhoamista.
Antifa katsoo olevansa anti-rasistinen: Antifa on fasisteja ja rasisteja, tahtoo sanoa uusnatseja, valkoisia ylivallan kannattajia ja muita äärioikeistolaisia, horjuttava poliittinen voima. Vihapuhe ei ole sananvapautta. On täysin oikeutettua aiheuttaa tuntuva konflikti siellä, missä vihapuhetta/vihatekoja ilmenee.
Nimi Antifa juontaa Saksasta. Puolisotilaallinen Antifaschistische Aktion -liike muodostettiin Saksassa 1930-luvulla Saksan kommunistisen puolueen toimesta. Tarkoitus oli taistella kansallissosialisteja vastaan. Kansallissosialistit voittivat ja Antifaschistische Aktion toiminta tyssäsi siltä osin siihen.

Kriittisen rotuteoria-projektin luonteesta

CRT/BLM/Antifa- projekti nojaa Frankfurtin koulukunnan näkemyksiin. Se nojaa marxilais-freudilaisiin akteemisväritteisiin näkemyksiin ottaen toimintaansa potkua suoraa, katutason toimintaa suosineista poliittisista liikehdinnöistä.
Lyhyesti sanottuna kyseessä on amerikkalaiseen yhteiskuntaan sovellettu, kulttuurin kumoamiseen tähtäävä, marxilainen liikehdintä.
Amerikkalaista kulttuuria, amerikkalaisia, on marinoitu marxilais-freudilaisuudessa jo kohta vuosisadan verran. Frankfurtin koulukuntalaiset ovat olleet merkittäviä kulttuurivaikuttajia valtamediassa, viihdeteollisuudessa ja akatemiassa. Frankfurtilaiset, monikulttuuria ajavat, näkemykset ovat saaneet poliittisessa valtavirrassa vahvan jalansijan.
Juuri frankfurtilaiset toivat näyttävästi julkisuuteen jo 1950-luvulla, kuinka Amerikassa oli kytevää fasismia, etnosentrisyyttä ja vähemmistöjen arvon ohittamista tai sortoa, ja huolestuvassa määrin. Yhteiskunnassa oli huolestuttavissa määrin totalitarismiin taipuvaisia autoritaarisia persoonallisuuksia, jotka eivät omasta psykopatiastaan johtuen osanneet arvostaa kuin omaa elämäntapaansa, joka kiertyi valkoisen entosentrisyyden, patriarkaattisuuden ja patriotismin ympärille.
Vuosikymmenten saatossa yltiökriittistä suhtautumista amerikkalaisuuteen on liberaalien tuella normalisoitu kohti BLM- kannanotoissa ilmenevää länsimaista valkoista yhteiskuntaa hajoittavaa rotusota-asetelmaa.
Nyt julkisuuteen nostetulla ja julkisuudessa tuetulla CRT-liikehdinnällä on siis oikeastaan takanaan vuosikymmenien aikainen amerikkalaiskriittinen kehityshistoria, CRT/BLM historia ei rajoitu tai edes pääasiallisesti pohjaa mustien kansalaisoikeusliikehdintään.

Frankfurtilaisten tapaan CRT ollaan kovin kriittisiä. Käytännössä marxilainen kriittisyys on tarkoittanut kielteistä suhtautumista eurooppalaistaustaisen luomaa yhteiskuntaa ja kulttuuria kohtaan. Kriittinen asenne ei viittaa yhteiskunnan instituutioiden säätötarpeeseen vaan pikemminkin alasajo- ja korvaustarpeeseen.
BLM: Amerikkalainen rasistinen rikosoikeusprosessi tulee ajaa alas, rasistinen poliisivoima tulee ajaa alas. Resurssit tulee suunnata mustien tarpeita palveleviin sosiaalisiin projektihin.
Valkoisten ei tule odottaa saavansa poliisisuojelua itselleen, jos suojelun ehtona on, että rasistinen poliisi saa jatkaa toimintaansa. Heillä ei ole oikeutta tällaiseen valkoiseen etuoikeuteen.
Julkinen ryöstely mellakoinnin vanavedessä on oikeastaan hyväksyttävää, koska sen avulla mustat voivat saada itselleen oikeutettua korvausta kokemastaan taloudellisesta sorrosta, korvausta orjahistoriastaan.
Valkoisiin kohdistuva vihamielisyys on CRT-vaikutteisen BLM-liikehdinnän parissa niin luonnollista, että yhteiskunnallisia linjauksia tehtäessä rotuneutraalista asenteesta luopuminen ja sen korvaaminen ei-valkoisia suosivalla asenteella nähdään osana välttämätöntä kehytyskulkua, jos Amerikassa todella halutaan irti rasismista. Siis, Amerikkaan tarvitaan lainsäädäntö ja käytäntö, joka takaa ei-valkoisille heidän rotuominaisuuksiensa pohjalta erioikeuksia.

Freudilais-marxilainen kulttuuriin vaikuttava liikehdintä, nk. ”kulttuurimarxismi”, on ollut akateemispainotteista. Se on ollut käsitteitä apuna käyttäen todellisuuden luomista ja tämä sama käsitteillä luominen on tunnusomaista myös CRT-liikehdinnälle. Toimitaan näin: Määritetään jokin tapahtuma tai ilmiö rasistiseksi nimeämällä se rasistiseksi. Näin meille saadaan luoduksi rasismia eli meillä on nyt sitten rasismia.
Rasismin ympärille synnytetään näyttäviä yhteiskunnallisia diskursseja. Apuna käytetään suosiollista mediaa, suosiollista viihdeteollisuutta, suosiollista akatemiaa. Todellisuutta luodaan.
Meille tarjoillaan reality show-keinoin tuotettua todellisuutta päivästä toiseen, Hollywood- todellisuutta aamusta iltaan.
Kulttuurin peruskäsitteitä uudelleen määritellään ja näillä uudelleen määrittelyillä legitimoidaan värillisten oikeuksia ajavaa ideologiaa. CRT linkittyvää mellakointia, ryöstelyä, vandalismia ja poliittista väkivaltaa lietsovaa massaliikehdintää on tuettu perustuslain takaamalla oikeudella poliittiseen mielipiteenilmaisuun, ”right of the people peaceably to assemble”. BLM-liikkeelle suosiollisessa mediassa on ohitettu todellisuus, jossa eritoten suurissa kaupungeissa Amerikka palaa, ja kuvattu tapahtumia tilastoja tarkoitushakuisesti tulkiten esim. pääasiallisesti rauhanomaisiksi BLM-kokoontumisiksi, mielenosoituksiksi, joita liittovaltion ei pidä fasistisesti lähteä rajaamaan.

Freudilais-marxilaiseen tapaan CRT käytetään niin emotionaalista vaikuttamista kuin kognitiivistakin. Vähemmän tietoinen ja enemmän tietoinen prosessointitapa toimivat rintarinnan toisiaan täydentäen, painotus on kuitenkin emotionaalisessa vaikuttamisessa.
Ihminen on evolutiivisesti laumaeläin. Ihminen tarvitsee varmuuden tunteen viiteryhmänsä hyväksynnästä pysyäkseen toimintakykyisenä. Ihminen haluaa olla hyväksytty lauman jäsen, joten ihminen kyllä vähintäänkin taipuu kohti lauman normatiivista vaatimusta, jos normatiivinen vaatimus on tarpeeksi voimakas ja yksiselitteinen ja täten dissidentin laumasta poissulkeva.
Joko olet meidän joukossamme tai olet yksin. ”Cancel culture”-ilmiön hyväksikäyttö on tullut arkipäiväiseksi tavaksi hoitaa ideologinen vastustaja pois pelistä. CRT toimintatapa: Uhataan julkisen tuen menettämisellä esim. henkilöä tai firmaa, joka on tehnyt jotain, josta CRT- aktivistit eivät pidä.
Julkisen tuen menetys aiheuttaa imagohaittaa, mutta myös fyysinen haitta muuttuu astetta todennäköisemmäksi.

Eurooppalaistaustaiset amerikkalaiset ovat massiivisen informaatiosodankäynnin kohteena.
Valkoisia pyritään demoralisoimaan: Heidän tulee epäillä omia silmiään, omaa todellisuuskäsitystään, omaa kulttuuriaan, omaa historiaasta, omaa elämäntapaansa, omaa arvoaan.
Minneapolis, Seattle, Atlanta, Chicago, New York, Washington D.C., Portland: mellakointia, ryöstelyä, vandalismia tai poliittista väkivaltaa jo useamman kuukauden ajan.
Valtalehdistö on syöttänyt julkisuuteen kuvaa rauhanomaisista BLM-mielenosoituksista, liittovaltion harjoittamasta fasismista ja rasismista sekä äärioikeiston kaduille tuomasta uhasta. Akatemia on antanut auktoriteettinsa poliittisen aktivismin käyttöön tuottamalla CRT tukevia pseudotutkimuksia. Anti-Defamation League julkaiseman raportin mukaan voidaan näyttää todeksi kuinka valkoisen ylivallan kannattajat ovat uhka amerikkalaiselle yhteiskunnalle.
Sosiaalinen media on osallistunut BLM tukemiseen suosimalla BLM- ja Antifa-aktivismia.
Apple, Coca-Cola, Google, Facebook, Twitter, Microsoft, IBM, Disney, Cisco, Starbucks, Amazon, PayPal: merkittävät yritykset ovat lähteneet vaikuttamaan rotujen välisiin valtasuhteisiin antamalla julkisuudessa tukensa BLM-liikehdinnälle.

Vaikuttaa siltä, että Amerikassa valkoisia ajetaan mukauttamaan itse itsensä nopeasti muuttuvaan todellisuuteen ja normalisoimaan heille itselleen vihamielinen todellisuus.
Mukauttamisessa käytetään myös suoranaista uhkailua CRT-ideologiaa mukaellen. Joissain tilanteissa luopuminen valkoisesta etuoikeudesta, esim. luopuminen oikeudesta istua iltaa ravintolassa, on pienempi paha kuin joutua ravintolassa uhkailevan BLM- tai Antifa- aktivistin väkivallan kohteeksi. Joissain tilanteissa luopuminen valkoisesta etuoikeudesta, esim. luopuminen poliittisesta osallistumisoikeudesta, on on pienempi paha kuin joutua BLM- tai Antifa- aktivistin murhayrityksen kohteeksi.

Poliisi-instituutiolla ei ole legitimiteettiä toimia. Oikeusinstituutiolla ei ole legitimiteettiä toimia. Kapitalistisella yksityisomistus-instituutiolla ei ole oikeutta jatkaa olemassaoloa. Ydinperhe-instituutiolla ei ole legitimiteettiä toimia ihmissuhde- tai perhemallina. Kristinuskon harjoittaminen ei nauti lainsuojaa. Amerikkalainen kulttuuri ei ole legitiimi kulttuuri, eurooppalaistaustainen historia tulee hävittää näkyvistä. Summa summarum: valkoista yhteiskuntaa, sen perusinstituutioita, pyritään horjuttamaan.

Vaikuttaa hyvinkin siltä, että amerikkalainen yhteiskunta pyritään ajamaan kohti poliittista kriisiä BLM ja Antifan myötävaikutuksella.
Vaalivuonna otteet luonnollisestikin ovat kovat, keinoja ei kaihdeta. Kuitenkin, liberaalien 2016 vaalihäviön jälkeisinä vuosina ja eritoten viime kuukausina presidentin ja liberaalien osavaltiopoliitikkojen välit ovat olleet sotaisat. Konflikti istuvan presidentin ja CRT-tukevien liberaalijohtoisten osavaltioiden poliitikkojen välillä näyttää jyrkältä. Esim. New Yorkin kuvernööri Cuomo ilmaisi jokin aika sitten selväsanaisesti, että Trump ei voi tulla takaisin New Yorkiin, Trump ei ole tervetullut. Cuomo kehotti Trumpia tulemaan armeijan kanssa, jos mielii tulla New Yorkiin. Cuomo: ”Forget bodyguards, he’d better have an army if he thinks he’s going to walk down the streets in New York.”
Poliittinen kriisi tarjoaa mahdollisuuden opposition vallan kasvattamiseen. Näyttää siltä, että monikulttuuria ajava eliitti taistelee vallasta ja käyttää taistelussaan apuna katutason massamellakointia. Eliittiin luonnollisestikin kuuluu taloudellinen eliitti.
Marxilaisuus on eliitin ase yhteiskunnan horjuttamiseen, ei päämäärä itsessään.

Onko valkoisesta amerikkalaisesta tullut käytännössä poliittisesti lainsuojaton?

CTR/BLM-liikehdinnästä puhuvat huolestuneesti niin liikehdintää vierastavat liberaalit kuin konservatiivitkin. He eivät hyväksy kehenkään kohdistuvaa rasismia, ”koska amerikkalaiset eivät ole rasisteja”. Heille kaikkien elämä on merkityksellistä, siis myös valkoisten, vaikkeivat he sitä selkeästi ääneen sanokaan.
Konservatiivinen establismentti sen sijaan ei näytä selkeästi tunnistavan yhteiskunnallisesti merkittävää valkoiseen väestönosaan kohdistuvaa uhkaa. BLM/Antifa- puolimilitanttien hyökkäily valkoisia vastaan on mielletty pitkälti hyökkäilyksi konservatiiveja kohtaan. Antifa, rikollisen toimintansa vuoksi, on nimetty näkyvästi järjestäytyneen amerikkalaisen yhteiskunnan viholliseksi.
Toki presidentti Trump, ilmeisesti julkisuudessa esitetyn CRT-koulutuksia koskevan kritiikin myötävaikutuksella, on määrännyt liittovaltion organisaatioissa ylläpidetyn CRT-koulutuksen rahoituksen keskeytettäväksi.
Demokraattinen establismentti tukee CRT/BLM- liikehdintää julkisesti. CRT muutosvaatimukset ovat oikeutettuja, vain liikehdinnän myötä tapahtuvat ilmiselvät laittomuudet ovat tuomittavia. Syy ei-toivottavaan tilanteeseen löytyy kuitenkin istuvasta presidentistä.

CRT-opit ovat levinneet laajalle, mm. kasvatus- ja koulutusinstituutioihin, tiedonvälityksestä vastaavaan massamediaan ja maailmankuvaa laajalti muokkaavaan viihdeteollisuuteen.
Näköpiirissä ei ole mitään, minkä pohjalta olettaa, että poliittinen establismetti jatkossa merkittävästi hillitsisi Amerikassa jo pitkään kytenyttä valkoiskielteisyyttä.
Amerikkalaisuus näyttää liberaaleille tarkoittavan mahdollisuuksia, mahdollisuuksia kaikille.
Amerikka on rasistinen, värillisiä syrjivä yhteiskunta. Rasismista on päästävä. Ei-rasistisessa Amerikassa rasismin aiheuttama värillisen väestönosan heikompi yhteiskunnallinen tilanne korjataan. Tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden toteutumiseen tarvitaan sosiaalistaloudellisia resursseja värillisille, koulutuksellisia resursseja värillisille, juridisia oikeuksia värillisille.
Konservatiivit näkevät amerikkalaisen yhteiskunnan moninaisuudelle avoimena ja yksilökeskeisenä. Jokainen ihminen kohdataan yksilönä ominaisuuksineen ja toimineen, yksilön etnisellä taustalla ei ole tässä merkitystä. Amerikka ei ole rasistinen yhteiskunta.
Amerikkalaisuus näyttää tarkoittavan pitkälti yleistä lainkuulijaisuutta.

Onko Amerikka sattumalta ajautunut valkoisvastaisuuteen?

Amerikka on jo aikaa valinnut mieltää amerikkalaisuuden käsitteellisesti.
Kun amerikkalaisuus mieltyy ideologian kautta, lainkuulijaisuuden tai mahdollisuuksien, se ikään kuin irtoaa todellisuudesta. Yhteiskunnassa aina esiintyvää etnistä vaikutetta ei oteta vakavasti, rotuteeman esille ottohan olisi rasistista eikä Amerikka ole rasistinen maa.
Amerikkalaisuus ei ole kiinni yksilön rodullisesta syntyperästä. Amerikkalaisuus on kuitenkin joskus mieltynyt pääasiallisesti juuri valkoisen ihmisen kautta.

Amerikka, siis valkoinen Amerikka, on surutta ajanut itsensä 1960-luvulta kohti väestönvaihtoa. Väestönvaihdon myötä poliittiset valtasuhteet tulevat horjumaan ja mahdollisesti, tai jopa todennäköisesti, kääntymään päälaelleen.

Vaikuttaa siltä, että värillisten vähemmistöjen etnosentrisiä valtapyrkimyksiä ei ole otettu eikä oteta tosissaan, vaan eletään aivan kuin valkoisen ihmisen asema pysyisi turvattuna myös ei-valkoisten kansoittamassa ja hallinnoimassa värillisessä Amerikassa. Valkoisen ihmisen kulttuuri on taipuvainen yksilöpainotteisuuteen, yksilöpainotteisuustaipumus ei kuitenkaan ole universaali piirre.
Valkoisille on kehittynyt vuosikymmeniä kestäneen fasismia, natsismia ja rasismia kammoavan kulttuurivaikuttamisen myötä todellisuuden vääristymä? Kyllä, valkoisille suunnattu monikulttuurinen indoktrinaatio on pitkällä.

Valkoinen Amerikka, mitä ilmeisemminkään, ei muista poliittista historiaansa. Käyttäydytään aivan kuin roturistiriitoja ei olisi ollut tai roturistiriidat olisivat olleet jokseenkin merkityksettömiä, sovittavissa olevia, värilliseksi muuttuneessa Amerikassa valkoisten anteeksipyynnöllä ja hyvityksellä kuitattavia rasistisen historian jäänteitä. Näyttää kuitenkin siltä, että valkoisuudesta ei aikaan ole Amerikassa erityisesti pidetty.

Väestönvaihdon myötä poliittiset valtasuhteet vaihtuvat ei-valkoisten intressejä tukeviksi ja tällöin valkoiskielteisyys realisoituu niin yhteiskuntatasolla kuin yksilötasollakin.
Valkoiskielteisyys normalisoituu ja normalisoitunut valkoiskielteisyys avaa portin valkoisvastaisuudelle.

Amerikkalaisessa yhteiskunnassa nyt selkeästi vaikuttava valkoisvastaisuus ei ole yhteiskunnallisen sattuman vaan yhteiskunnallisen välttämättömyyden tulos.

Game over demokratia..

Kaikki haluavat demokratiaa. Miksi?

Ihmiset saavat demokratian myötä itselleen valtaa; valta on ihmisille välttämätöntä eloonjäämis- ja lisääntymistaistelussa. Ilman valtaa ei ole pääsyä resursseihin.

Demokratia on toiminut moderneissa länsimaisissa individualistispainotteisissa yhteiskunnissa konfliktien ratkaisustrategiana; edustuksellinen demokratia on edesauttanut yhteiskuntarauhan ylläpidossa.
Kansalaisille taatun vallan ja sen edellytykseksi asetetun vastuunkannon kautta ihmiset ovat kasvaneet osaksi yhteiskuntaa. On ollut mahdollista muodostaa sopimuspohjainen yhteiskunta.

Ihmiset haluavat lisää demokratiaa. Miksi?
Ihmiset pitävät demokratian heille lupaaman vallan myötä lankeavista resursseista, joten he, luonnollisestikin, ovat olleet tyytymättömiä, kun demokratia ei ole täyttänyt lupaustaan äänestäjälle lankeavasta vallasta. Yhteiskunnalliseen vallanjakomekanismiin on haluttu korjausta- tarvitaan lisää demokratiaa.

Siis- lisää demokratiaa?

Miten perustellulta ajatus epäoikeudenmukaisesta vallanjakomekanismista, ts.”riittämättömästä demokratiasta”, näyttää demokratiaan intohimottomasti suhtautuvan näkökulmasta? Ideana edustuksellisessa demokratiassamme on, että äänestäjät valitsevat omien intressiensä pohjalta vaaleissa itselleen poliittisen edustajiston ja valitut edustajat toteuttavat heidät valinneiden äänestäjien tahtoa. Ja, näinhän todella myös tapahtuu- ei ehkä ideaalin mukaisesti, mutta mikään inhimillinen ei noudata käsitteellistä esikuvaansa. Tässä ei voi katsoa olevan mitään ehdottomasti korjattavaa. Poliitikot eivät aina ole rehellisiä ja äänestäjiä johdetaan informaatiomanipulaation kautta harhaan, mutta edustajien epärehellisyys ja edustettavien harhaanjohtaminen on yleistä riippumatta yhteiskunnallisesta päätöksentekomekanismista ja edustuksellisessa demokratiassa edustettavat voivat, niin katsoessaan, rangaista heitä edustavia poliitikkoja petollisesta käytöksestä kääntymällä heitä vastaan seuraavissa vaaleissa. Parlamentaariseen päätöksentekoon vaikuttaa osaltaan ulkoparlamentaristiset intressiryhmät, mutta yhteiskunnallisesti merkittävät hallinnon ulkopuoliset ryhmät vaikuttavat, voisi sanoa, aina yhteiskunnalliseen päätöksentekoon järjestelmästä riippumatta.
Jos taas vaaleilla valittu edustus ei itseä miellytä, se ei tarkoita, että on todistettu vallan väärinkäyttöä, joten demokratia ei toimisi. Demokratiassa enemmistö tai riittävän lähellä enemmistöä oleva koalitio pitää itsellään lainsäädäntö- ja toimeenpanovaltaa. Voittanut enemmistö päättää, hävinneen vähemmistön paikka on olla oppositiossa.
Korruption, manipulaation ja ulkoparlamenttaarisen vallankäytön näkökulmasta arvioituna demokratiamme toimimattomuudesta ei ole painavaa näyttöä. Yhteiskuntamme ei ole kriisissä vallan väärinkäytön vuoksi siksi, että demokratia ei toimi ihanteellisesti.
Yhteiskunnallisen vallanjaon legitimiteettiä arvioitaessa tuppaa unohtumaan se, että demokraattisessa systeemissä ihmiset saavat meritoitumatta mahdollisuuden vaikuttaa yhteiskunnan suuntaan. Poliittiseen toimintaan osallistujilta ei vaadita yhteiskunnallista ymmärrystä. Marxilaiseen utopiaan nähden demokratiamme on tietenkin riittämätön vallan jakajana. Voisikin sanoa, että demokratiaa kiihkeästi puolustaessamme olemme sielultamme jokseenkin marxilaisia, huomaamme sitä tai emme. Oletamme, tai pikemminkin vaadimme, että demokratiahyödyke jaetaan ihmisten kesken heidän tarpeidensa mukaan.

Demokratiaa ei totta totisesti tarvita edes nykyistä määrää, saatika sitten lisää. Miksi?

Demokraattinen vallankäyttö mahdollistaa yhteiskunnan toimintatason taantumisen, kun poliittinen vallankäyttö on mahdollista riippumatta valtaa käyttävien toimijoiden yhteiskunnallisen ymmärryksen tasosta.
Politiikkamme feministymisen vaaroista ei ole turhaan varoiteltu. Femiininen intressi auttaa pitämään lähipiirin toimivana, mutta hyvin todennäköisesti vaikeuttaa kotipiirin ulkopuolisen todellisuuden hahmottamista. Nainen on evoluution myötä kehittynyt toimimaan luontevimmin ja samalla tehokkaimmin juuri perhepiirissä. Perhepiiri on pieni piiri, yhteiskunta on laaja piiri. Systeemit ovat hyvin erilaisia. Se, että jokin toimintamalli toimii kotipiirissä, ei tarkoita, että se toimisi kodin ulkopuolisessa ympäristössä. Femiiniset hyveet, tunneherkkyys, tunnepainotteinen kokemustapa, sympatiataipumus, tarve pitää kaikki lähipiirin yksilöt hyvinvoivina sekä taipumus ottaa kaikki lähipiirin jäsenet mukaan toimintaan, kääntyvät helposti elämää ylläpitävää tarkoitustaan vastaan poliittisessa ja ylipäänsä yhteiskunnallisessa toiminnassa. Ne kiihdyttävät yhteiskunnan toiminnan tehokkuuden takaavan meritokraattisen arvomaailman alasajoa. Laajalle leviävä epäpätevyys, johon ei vaadita korjausta, on tällöin arkipäivää.
SARS-CoV-2 viruspandemia konkretisoikoon asiaa. Suomessa on feminisoitunut poliittinen toimintakulttuuri, hallitus koostuu pitkälti naisista, hallitus ajaa meritokraattista arvomaailmaa vierastavaa tasa-arvoa painottavaa feminismiä. Näyttää siltä, että hallitus ei ole kyennyt ennakoimaan, miten todennäköisesti virus leviäisi Suomeen eikä sitä miten ongelmallisen epidemian se voisi hankalimmillaan aiheuttaa.
Kiinassa lähti kehittymään jo 2019 lopulla 2020 alussa näkyvästi uutisoitu hankala SARS-CoV-2-epidemia. Tapauksia lähti jo 2020 alusta löytymään myös Kiinan ulkopuolelta, jopa Suomestakin. Tilannekuva ei herättänyt suomalaisia päättäjiä näkemään, että Kiinasta on lähes varmasti lähtenyt pandemia.
7.2.2020 STM kertoi tiedotteessaan, kuinka ”Suomi on varautunut uuden koronaviruksen varalta tilanteen niin vaatiessa. Sen lisäksi, että Suomessa seurataan tiiviisti tilannetta ja tehdään jatkuvasti yhteistyötä eri viranomaisten kesken kotimaassa, Suomi tekee jatkuvasti yhteistyötä kansainvälisesti kaikkien tartuntatautien leviämisen estämiseksi…Ajantasaista ja oikeaa tietoa saa parhaiten seuraamalla Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen…verkkosivuja. Siellä on kattavasti tietoa koronavirustilanteesta, ja sivuja päivitetään jatkuvasti. Koronavirukselta, kuten monilta muiltakin tarttuvilta taudeilta, voi parhaiten suojautua pesemällä kädet hyvin vedellä ja saippualla. Jos niitä ei ole saatavilla, voi käyttää alkoholipitoista käsihuuhdetta… Aivasta hihaan, ei käsiin.”
Ilmeisesti kyseessä oli pitkälti jokavuotiseen flunssaan rinnastettava riesa?
STM linkittyvän semipoliittisen THL mukaan tilanne 12.2.2020 oli seuraavanlainen: Tartuntoja n. 45 200, joista lähes kaikki todettu Kiinan epidemia-alueella. Muissa maissa tapauksia todettu 435, iso osa liittyy epidemia-alueella oleskeluun. Etenkin Kiinassa tautitapausten määrän arvioidaan kasvavan ja on olemassa riski, että epidemia leviää Kiinan ulkopuolisiiin maihin. WHO ei tällä hetkellä suosita rajoituksia matkailuun tai kaupankäyntiin. Ylilääkäri totesi, että epidemia-alueen ulkopuolella yksittäisen lomamatkailijan riski saada tartunta on pieni.
Edes Euroopassa, Italiassa, näkyvästi uutisoitu hankalaksi äitynyt SARS-CoV-2- epidemia ei herättänyt THL johtoa ja hallitusta näkemään tilannetta uhkana. Esim. 24.2.2020 THL taholta katsottiin, että Italian asettamat yleiset liikkumisrajoitukset epidemian rajaamiseksi olivat perusteettomia.
11.3.2020 WHO viimein lausui julkisuuteen, että pandemiasta on kyse. 12.3.2020 THL totesi, että tartunnan saamisen riski on kohonnut koko Euroopassa kuten myös muualla maailmassa. 16.3.2020 hallitus totesi, että Suomessa vallitsee poikkeusolot.
Mitä sitten Huoltovarmuuskeskuksen suojavarusteiden hankinnassa osoittamaan epäpätevyyteen tulee valtioneuvoston päätöksessä huoltovarmuuden tavoitteista vuodelta 2018 katsotaan, että asiasta vastaavan poliittisen tahon tulee olla kykenevä kantamaan vastuuta huoltovarmuuden säilymisestä tartuntatautiepidemiassa: ”Sosiaali- ja terveysministeriö arvioi ja kehittää yhteistyössä huoltovarmuusorganisaation kanssa tärkeimpien lääkkeiden…ja terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden velvoite- ja varmuusvarastointia sekä säilytystä vakavien häiriötilanteiden, tartuntatautien ja poikkeusolojen varalta.”
Jatkuu. Suomi ei päässyt mukaan EU:n suojavarusteiden yhteishankintasopimukseen STM epäpätevyyden vuoksi.
Ei aktiivisia testauksia, ei aktiivisia tartuntaketjujäljityksiä, ei systemaattisia karanteeneja, ei suojavarustevalmiutta, ei aktiivista suojelua Ruotsin puolelta tulevaa ilmeistä tartuntavaaraa vastaan ymv. Suomessa valittiin strategia, jossa pyritään saavuttamaan laumasuoja hallitusti, ottaen huomioon terveydenhuollon resurssien ylikuormittumisen mukanaan tuomat ongelmat sekä julkisuuteen tulevat kuolemat ja sairastumiset, joista aiheutuisi poliittisia ongelmia strategiaa linjanneelle taholle. Hallittu laumasuoja-strategia ei ole strategia virusta vastaan, sen toimet eivät ole kohdennuttu itse viruksen torjuntaan, sen toimet ovat kohdennettu kontrolloimaan viruksen ympärille kehityviä lieveilmiöitä. Antamalla toiminnalle käsitteellinen sisältö, määrittelemällä se huipun tasaamis- ja riskiryhmien suojelemis- strategiaksi, koska virusta ei voi pysäyttää, on luotu vaikutelma, että tosiasiallinen tekemättömyys onkin teko. Linjauksen kritisoijille on jätetty velvoite todistaa, että viruksen pysäyttämiseen tähtäävä strategia olisi valittua strategiaa toimivampi.
Nyt on puhuttu viruksen kontrolloimatonta leviämistä rajaavien yleisten rajoitusten vähitteisestä purkamisesta, on puhuttu eteläkorealaisen testaa aktiivisesti, etsi tartuntaketjut, eristä systemaattisesti- strategian käyttöön ottamisesta, strategian, jolla pyritään pysäyttämään virus. Jaa.
Nytkö otetaan käyttöön strategia, jota ei edes alkuvaiheessa, tilanteen ollessa helpommin hallittavissa, osattu ottaa tehokkaasti käyttöön? Ettei vain ole kyse jälleen sopivien ilmausten käytöstä, joiden suojissa voidaan jatkaa laumasuojaan pohjaavaa strategiaa. Jälleen linjauksen kritisoijille jää velvoite todistaa, miksi linjaus ei näissä olosuhteissa tule toimimaan suunnitelulla tavalla.
Suurelta yleisöltä näyttää löytyvän valmiutta hyväksyä johtajakseen katsomansa taho. Epäpätevät toimijat odottavat itselleen julkista tukea ja näyttävät sitä myös saavan. Taustalla saattaa osittain vaikuttaa ”rally-round-the-flag”- dynamiikka. Toimijat saavat tukea itselleen, kun opposition ääni vaimenee, koska se yhtenäisyyden hengessä lähtee kriisin hetkellä liiallisesti tukemaan johtajakseen ottamaansa tahoa. Meritokratiaa vierastava kulttuurimme saa luonnollisestikin lisäpotkua moisesta.

Demokraattinen vallankäyttö mahdollistaa kansalaisten elinolojen heikentymisen, kuten myös kansakunnan yhteenkuuluvuuden heikentymisen, kollektiivin hajoamisen sisältä käsin, kun poliittinen vallankäyttö on mahdollista riippumatta valtaa käyttävän toimijan yhteiskunnallisen ymmärryksen tasosta.
Nyt pääsemme erityisesti politiikkamme feministymisen mukanaan tuomiin ongelmiin. Femiininen, heikko reviirinsuojeluvalmius ei valmista suojaamaan yhteiskuntaa ulkopuoliselta uhalta samassa määrin kuin maskuliininen reviirinsuojeluvalmius. Mies kun on evoluution paineessa kehittynyt suojelemaan reviiriään naista hanakammin.
Otetaan kansalaisten elinolojen heikentymisestä esimerkiksi SARS-CoV-2 virusepidemiaan suhtautuminen. Sen tuomiin ongelmiin on toimintaa linjaavien poliitikkojen ja heihin linkittyvän THL taholta suhtauduttu reaktiivisesti, ei aktiivisesti, kuten elinolosuhteiden heikentymisen uhka olisi vaatinut. Passiivisuudella on hyvin todennäköisesti heikennetty yleistä varautumista, joka auttaa vaativan tilanteen hallinnassa. Se, että suojavarusteiden riittävyydestä ollaan kentällä oltu huolissaan ei oikeastaan ole ihme. Ylipäänsä syntyy vaikutelma, että terveydenhuollon kenttäväen on täytynyt kertoa globalistisiin wokeprojekteihin omistautuneelle naishallitukselle mistä toimenpiteistä Suomessa tulisi nyt linjata, mitä epidemian aiheuttaman uhan hallitsemiseksi Suomessa hallituksen tulisi nyt tehdä. Hallitus vetoaa THL. THL vetoaminen on osoitus hallituksen passiivisuudesta, passiiviseen THL vetoaminen alleviivaa hallituksen passiivisuutta.
Valtion rajoja ei suojella, rajat on haluttu pitää auki yhteenkuuluvuutta heikentävälle siirtolaisuudelle. Toimiakseen tehokkaasti sopimuspohjainen yhteiskunta kuitenkin edellyttää jäseniltään yhteenkuuluvuutta. Edes yhteiskunnallisia resursseja syövän ja täten yhteenkuuluvuutta koettelevan SARS-CoV-2 virusepidemian aikana siirtolaisten oikeuksista, ”oikeudesta hakea turvapaikkaa Suomesta”, ei ole oltu halukkaita luopumaan.
Siirtolaisuusvirralla avitettu väestönvaihtopolitiikka on jo lähtenyt murtamaan arkikäytäntöjämme laajalla rintamalla. Suomalaistaustaiset tulevat olemaan vähemmistönä heidän isiensä rakentamassa maassa. He tulevat etnisenä ryhmänä menettämään nykyisen yhteiskunnallisen valta-asemansa jo väestönvaihtoprosessin aikana. Toki voisi ajatella, että osa suomalaistaustaisista tulee aikanaan muodostamaan hyödyllisen lisän ei-suomalaiseen yhteiskuntaan. Heillä tulee olemaan yhteishyötyyn perustuva suhde ei-suomalaisiin vaikuttajiin. He adaptoituvat.
Etnosentriset ulkomaalaisryhmät tulevat aktiivisesti ajamaan politiikassaan omiensa etuja samalla kuin vaativat lisää oman ryhmänsä edustajia Suomeen. Näin heillä on ollut tapana toimia muuallakin. Suomalaistaustaiset poliitikot sen sijaan pitäytyvät pitkälti ajamaan kuvitteellisiä yhteisiä etuja tai yleishumaaneja periaatteita tai varoittelevat etnosentrisen identiteettipolitiikan vaaroista. He ovat valmiita jakamaan vastuutaan ei-suomalaisille vaikuttajille.
Hallitus ajaa aktiivisesti väestönvaihtopolitiikkaa- mutta, meillä ei ole yhtään valtapuoluetta, joka vastustaisi väestönvaihtopolitiikkaa. Ei yhtään. Väestönvaihtopolitiikka on saanut äänestäjiltä hyväksyntänsä. Äänestäjät, laajalla rintamalla, ovat antaneet luvan alasajaa oman elämäntapansa. He ovat antaneet luvan heikentää omaa ja jälkeläistensä yhteiskunnallista valta-asemaa.
On samantekevää, ymmärtävätkö he tekevänsä näin tai haluavatko he todella sisimmässään tehdä näin ja missä määrin; tämä on heidän politiikkansa aikaansaamaa todellisuutta. Yhteiskuntatasolla poliittisen toiminnan tulosten psykologisoiminen on ajanhukkaa, vain valintojen lopputulos ratkaisee.

Demokratia on luonteeltaan nihilististä. Se mahdollistaa minkä tahansa poliittisen ideologian ja sen myötä yhteiskunnallisen kehityskulun, kunhan sillä on riittävä määrällinen kannatus. Demokraattinen päätöksenteko ei pidä sisällään minkäänlaista jarrua. Demokratiaan sisältyvä arvotyhjiö voi täyttyä poliittisten valintojen myötä arvoilla, joiden johdosta kansalaiset menettävät demokratian heille takaamia poliittisia ja yhteisöllisiä perusoikeuksiaan. Systeemi ikäänkuin kääntyy itseään vastaan. Missä määrin demokraattisesti valitulla enemmistöllä on oikeus vaarantaa väestönvaihtopolitiikkaa vastustavan, vähemmistössä olevan, ihmisryhmän arkea? Demokraattisen päätöksenteon legitimiteetti voidaan kyseenalaistaa sillä perusteella, että poliittinen päätöksentekosysteemi ei ole legitiimi, jos se aiheuttaa kansalaisten perusoikeuksien vaarantumisen. Tällöin kyse ei ole tilanteesta, jossa oppositioon jääneen mieli on paha, koska vallassa on ideologia, joka ei itseä miellytä. Kyse on tilanteesta, jossa vallalla olevaa monikulttuurilinjausta vastustavilta kansalaisilta voidaan rajata tai poistaa poliittisia, juridisia, taloudellisia tai sosiaalisia perusoikeuksia.
Koska demokratia on nihilististä, demokraattisesti voidaan päättää, että nykyistä väestönvaihtopolitiikkaa vastustavaa liikehdintää tai edes yksittäisiä kannanottoja ei suvaita, tapahtui arjessa sitten mitä tahansa. Nationalistit ovat väestönvaihtopolitiikassa kaikkien valtapuolueiden tähtäimessä.
Väestön vaihtumisesta puhuttaessa keskitytään ajoittain liiaksi puhumaan väestömääriä koskevista seikoista sen sijaan, että keskityttäisiin puhumaan siitä, mitä arvelluttavia käytännön seurauksia yhteiskuntatasolla väestömäärien muutokset tuovat mukanaan.

Miksi edustuksellinen demokratia on ollut riittävän toimiva hallintomalli yhteiskunnassamme?

Sen arvotyhjiötä on täyttänyt kansallisvaltiota ja sen kansalaisia suojaavat instituutiot, kuten oma raha, valtion suveneriteettiä arvostava armeija, kansalliset sivistysinstituutiot ja patriarkaattis painotteinen ydinperhettä tukeva kulttuuri.
Kyseenalaistamaton käsitys, demokratia toimii kansallisvaltion intressien alaisuudessa, on täyttänyt demokratiaan lähtökohtaisesti sisältyvän arvotyhjiön. Nyttemmin, globalisaation myötä, tästä kansalaisia suojaavasta kulttuurielementistä on pitkälti luovuttu. On alettu korostaa demokratiaa unohtaen, että sen on ollut tarkoitus toimia kansallisvaltio-ideologian alapuolella, ei yläpuolella. Tässä tilanteessa demokratiasta on tullut pitkälti liberaalidemokratiaa. Kyseessä on globalistien ase nationalistisia liikehdintöjä vastaan.
Demokratian vastaista ei ole vaatia, että demokratiaa toteutetaan sen tarkoituksessa. Toteutetaan hallintamallia, jossa edustuksellinen demokratia on osa kansallisvaltiomentaliteettia, ei globalistista mentaliteettia. Valtiovallan Suomessa tulee kuulua kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Kansa ei ole joukko ihmisiä, kansa on etninen entiteetti.

Suhteemme demokratiaan?

Mitä tulee ajatella nykytilanteesta, jossa äänestäjät toiminnallaan mahdollistavat etnosentrisyyttä vierastavan, femiinisen näkemyksen demokratiasta, juuri demokratiaan vedoten? Riittääkö demokratia-käsitteen hämärtyminen ja sen uudelleen määrittelyn sisäistyminen perusteeksi? Ei. Tämä nykyinen pitkälti liberaalidemokraattinen vallanjakomekanismimme ei ole demokratiaa. Demokratiamme on sidottu etnosentriseen patriarkaattispainotteiseen kansallisvaltioperinteeseen, se on osa kansallisvaltiokulttuuriamme.
Onko Suomi siis käynyt läpi globalistisen vallankumouksen, jonka myötä olemme siirtyneet postdemokraattiseen kulttuuriin?
Valtion suveneriteetistä luopuminen, massasiirtolaisuuden hyväksyminen poliittisissa linjauksissa, poliittisten, juridisten, taloudellisten ja sosiaalisten oikeuksien tarjoaminen siirtolaisille, vastaavien perusoikeuksien rajaaminen suomalaisilta, globalistisen teknokraattisen kontrollipolitiikan ulottaminen koko yhteiskuntaan vihreän ideologian nimissä, kulttuurinormiemme alasajo yhteiskuntamme keskeisten instituutioiden myötävaikutuksella ja kaikkialle levittäytyvä feminisaatio todellakin kertovat perinteisen suomalaisen kulttuurin kumoutumisesta. Emme käyttäydy enää kuin suomalaiset. Olemme globalisteja.

Ihmiset toimivat yhteiskunnan valintapaineessa omalle ja jälkeläistensä selviytymiselle sopivimmalla tavalla. Näillä näkymin näyttää siltä, että ihmiset synnynnäisten piirteidensä myötävaikutuksella ovat taipuvaisia reagoimaan monikulttuurisen paineen alla pitkälti siihen sopeutuen. Heihin tarttuvat monikulttuurin meemit. Ihmiset kun ovat riippuvaisia yhteiskunnan instituutioista ja nämä globalistien miehittämät instituutiot kohdistavat heihin voimakkaan sopeutumispaineen.
Sillähän ei ole merkitystä, miten tietoisesti ihmiset sopeutuvalla toiminnallaan tukevat globalistista politiikkaa. Jos yhteiskunnan suuntaa kääntävää, monikulttuuria vastustavaa, etnosentristä liikehdintää olisi olemassa, siitä näkyisi merkkejä. Näkyykö? Perussuomalaisuus on synonyymi kansallismielisyydelle. Mutta, perussuomalaisen politiikan kaltainen liikehdintä naulaa suomalaisten arkun. Puolueen johdon poliittisessa linjassa on nähtävissä ääri-ilmiöksi mielletyn etnosentrisen liikehdinnän torjuntaa. Perussuomalaiset tarjoavat meille nationalismin ja globalismin välisen sovittamattoman ristiriidan kompromissihakuiseksi ratkaisuksi globalistista nationalismia ”kulttuurinationalismia”. Tämän linjauksen myötä he normalisoivat väestönvaihdon.
Katsoisin, että yleisesti ottaen suomalainen ihminen ei omaa riittävästi kannustinta taistella globalistisia voimia vastaan. On epätodennäköistä, että monikulttuuria vastustava poliittinen valistus tulee monikulttuuriin myöntyvää nykysuomalaista ratkaisevasti muuttamaan. On järkevämpää lähteä siitä evolutiivisesta näkökulmasta, että yksilöt tulevat toimimaan synnynnäisten taipumustensa mukaisesti ja ne tilanteeseen adaptoituvat taipumukset ovat suurimmilta osin jo nyt havaittavissa. Monikulttuurin meemit on hyväksytty osaksi arkipäivää. Tulevatko ihmiset tiedostamaan SARS-CoV-2 pandemian mukanaan tuomien vaikeuksien myötä globalistisen politiikan ongelmat, tuleeko heistä nationalisteja? Miksi näin olisi, miksi he eivät mieltäisi Suomessa esiintyvää epidemiaa globalistisen tulkinnan kautta kaikkia maailman ihmisiä yhdistäväksi koettelemukseksi, joka suorastaan huutaa solidaarisuutta? Ongelmat voidaan hyvinkin tulkita luokkaristiriitaa korostavan maailmankatsomuksen kautta, jolloin painotetaan syrjäytyneisyyden ja köyhyyden aiheuttamia ongelmia ja ratkaisuksi vaaditaan yhteiskunnallista tasa-arvoa tai jopa globaalia tasa-arvoa.
Näillä näkymin demokratiaan ei ole paluuta, meillä ei ole riittävästi siihen vaadittavia etnosentrisiä rakennusaineita. Olemme antaneet femiinisille kulttuurivaikutteille ja feministisille poliittisille liikehdinnöille kontrolloimattomasti yhteiskunnallista valtaa. Tämä pönkittää liberaalidemokraattista politiikkaa. Globalistiset vaikuttajat elävät tästä. Vastarintaa ei näytä merkittävästi löytyvän. Tällainen valta-asetelma ruokkii jatkossakin kulttuurissamme meritokratian arvostuksen vähenemistä, yhteiskunnallisen toiminnan tason laskua ja väestönvaihtoa, joka ruokkii väestönvaihtoa.

Mitä sitten tapahtuu sille vähemmistössä olevalle väestönosalle, suomalaisille, jotka omaavat kannustimen taistella globalismia vastaan? Onko demokraattinen hallintamalli joskus vielä mahdollinen, onko se haluttu, populaatiossa, joka on onnistunut selviämään globalismin paineessa? He ovat havainneet, kuinka juuri demokraattinen systeemi on ollut avuton globalistisia voimia vastaan. He ovat havainneet, että demokratia voidaan kääntää aseeksi heitä vastaan korvaamalla kulttuurielementit, jotka mahdollistavat toimivan ja heitä suojelevan demokratian, vastakohdillaan.
Entäpä jos he tiedostavat, että demokraattinen vallanjakomekanismi pitää sisällään femiinisen kokemusmaailman: jokaisella on oikeus tulla tasavertaisesti kuulluksi, jokaisen mielipide on yhtä tärkeä, että demokraattinen vallanjakomekanismi itsessään pitää sisällään globalistisen kommunismin aiheen: jokaiselle tarpeensa mukaan?