Kavanaugh vs. Ford – The Culture War

Even if the democrats would manage to block Kavanaugh’s nomination they are losing big time the larger war on culture. They are consigning themselves to the pariah class of dishonorable and despicable soulless power players without ethics or consideration for truth and justice.
They think their religious dogmas of feminism and multiculturalism represent purity and morality but they are actually entirely void of ethical considerations and the practice of any reasoning whatsoever.
They think they are pure and right even if they lie and cheat because they are with their God and against evil. They think they are right to hate those who disagree with their cult of limitless love towards multiculturalism and feminism because off-cause their enemies are evil racists right?

But this time God will not be there for them anymore because God is Culture and this God is only loyal to the victor. America is the land of victory- ”In God We Trust”.
There is just no long term prospects for the God of the left because the victor is not the one who is whining to be avenged and wants to tear everything down in anger. The victor is the one who claims new ground and can sustain it. Victors help themselves and God is always on their side who help themselves.
The God of the victim can be good when you are not ready to face adult responsibility of culture and society and it may suffice for the protection and security of children but the God of adults is the one that must put away childish things and take real world action, responsibility and truth in to consideration.

So God will not help the left anymore because that God of losers does not exist – It’s only a waste of time and thought- a fools comfort.

If people have a friendly or an honorable character or a deceitful and unethical one it is in overwhelming proportion due to the personality they are born with rather then the stories they come to believe in.
Delusional people have it in them to believe nonsensical bullshit that gets them nowhere except going in circles avoiding rational criticism over issues they do not wish to confront. They would believe some bullshit or another if it isn’t their protective, righteous and vengeful God it’s multiculturalism or feminism.
The godless left has it no better. The so called atheists who keep talking about crazy religious evil conservative people, racists, Nazis and whatever. It is you that are the religious ones. A believer in a God of responsibility and justice on the other hand is as far removed from religious delusions as the least religious true atheist. Your rantings on imagined evils Nazis, racists and the like are no less delusional then talking about angels and fairies. You talk about these things as if they are a real and actual part of your lives when they are actually just superficial beliefs in scary names from stories about history you have heard about and have very unlikely done any research on with any degree of critical thinking. Nazis, Hitler and Jesus and Mohammad. Most people’s level of knowledge on all of them is as good as the level of knowledge on pink elephants encircling the moon.

Many believe everything they are told about their political opponents that they are told to hate by their modern High Priests… just saying you are atheists does not make you more intelligent then some cultist worshiping their supreme leader. To truly be an atheist you also need to be non-religious on all levels and to be critical of common beliefs even if they are secular.

Both God and atheism if true are conservative. They take responsibility, justice and truth over vindictiveness and smearing of their enemies with dogmatic name calling and baseless accusations.

Kun Jumalaa ei ole.

Jumala: kokemuksellinen armo, turva. Tie, totuus, elämä.

Uskonnollisuus: Jumalkaipuu, taivaskaipuu; mä nään, on jotain korkeampaa, parempaa kuin tää puutteinen maa- jotain, jota mun sieluni janoaa.

Kuin vierailta kulmilta kaikki tuo on
ei totuus tuo tavoita mua.
Ei liikuta maallisen epäilyt sun
sun tuskasi heiluttaa sua.
Näen, usko ja toivo sun sielussas soi
kun ristille katseesi suuntaat.
Mun sieluni orpona päivin öin käy
vaan etsi ei isäänsä, Luojaa.

Jumala: arkisen mielihalun nimi, halun, joka ei salli lausuttavan nimeään.

Jumala: Käsite tai mielikuva, merkittävä kultturellinen vaikuttaja. Jumala on käsitemaailman kuningas, joka antaa luvan ja jopa velvottaa nostamaan käsitteellisen todellisuuden konkreettisen, havaittavan todellisuuden rinnalle, sillä kaikki valtauskonnot ovat luonteeltaan lakiuskontoja.
Tämä ajatustapa ohjaa kulttuuria laajemminkin irtaantumaan havaintopohjaisesta todellisuudesta. Kun käsitteellinen todellisuus itseriitoisena saa valtaa, kun ihmiset hyväksyvät sen arkikäyttöönsä, ymmärrys, joka ei perustu käsitetodellisuudelle, mielletään alkeelliseksi. Yltiöholistinen tapa ymmärtää todellisuutta, kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa, nähdään kehittyneenä, syvällisenä. Metafysiikka rehottaa.
Puhtaassa, itseriittoisessa käsitetodellisuudessa, ymmärtäminen voi hyvin perustua pelkästään uskomiseen, uskominen on luonnollinen tiedonkeruumenetelmä, sillä käsitetodellisuuden ilmiöitä ei tarvitse havaita.
Käsitteellisessä maailmankuvassa kaikki ihmiset on helppo mieltää uskoviksi: ”Kaikki ovat pohjimmiltaan uskovia. Ateistit ovat tosiasiassa niitä, jotka uskovat, ettei Jumalaa ole. Tämän kieltävät ovat älyllisessä ylemmyydenhalussaan muita epärehellisempiä tai yksinkertaisesti vain ylettömän epäloogisia.”

Uskonnollisuus- Elämä on tauti, joka parannetaan kuolemalla. ”Tie, totuus ja elämä”, pettyneen oljenkorsi.

Satanismi- uhka kollektiiville.

Koirani nimi on Piru- Piru, ei Pillu tai Siru, vaikka kristityt korvat sen niin helposti haluavatkin kuulla. Kovasti näyttää olevan vaikeaa ihmisten irrottaa nimi jostain maagisesta pahasta, jostain kollektiivin määrittelemästä uhasta, taikauskosta. Niin kovasti, että todennäköisemmin kuullaan koiraani kutsuttavan Pilluksi kuin Piruksi.

Minä olen aina ajatellut, että jokainen haluaa ensisijaisesti olla yksilö, indivuaali. Ensin yksilö ja sitten osa kollektiiviä, jos se tuntuu mielekkäältä suhteessa omiin tarpeisiin ja haluihin. Poikani totesi yksikantaan, että olen väärässä, ihminen haluaa ensisijaisesti olla osa kollektiivia- osa, joka saa turvansa ollessaan osa suurempaa kokonaisuutta, yhteisöä. Kaikki tämä on varsin ymmärrettävää ottaen huomioon evolutiivisen lähtökohdan ihmisen toiminnalle. On ensisijaista jäädä eloon ja lisääntyä. Tämän verran on siis annettava arvoa kollektiiville, tarpeelle olla ensisijaisesti osa yhteisöä.

Mikä sitten on kollektiiviin kuulumisen ongelma? Kollektiivi edellyttää itsensä rajaamista siihen muottiin, joka sopii sen jäsenille ja palvelee heidän omaa etuaan. Ei ole olemassa moraalisia tosiasioita vaan tosiasioiden moraalisia tulkintoja ja tulkinnat määrittää yhteisön valtaa pitävä osa. Jotkin yksilöt ovat hyvin todennäköisesti jo geneettisesti määrittyneet siten, että oma itse ei ole valmis muokkautumaan liian pitkälti vain ulkoapäin määriteltyyn yhteisön edellytysten mukaiseen muottiin, johon kasvatus mm. pakottaa. En ole koskaan älylläni ymmärtänyt perustelluiksi niitä yhteisön odotuksia, jotka kollektiivihengessä, joskin pitkälti sisäistettynä muokkaavat ihmisten elämisen tapaa. Olen kyllä tietoinen yhteisön odotuksista, mutta näen ne vain yhteisön jäsenten sopimuspohjaisina normeina vailla mitään rationaalista perustetta ja rationaalinen peruste on ainoa peruste, joka on riittävästi olemassa. Sopimuspohjainen peruste, joka määrittää nk. hyvän ja pahan on aina muokattavissa miten kuten vain- sen ei tarvitse noudattaa logiikkaa, se on logiikkaa vailla perusolemukseltaan. Älykkäänä yksilönä tätä en voi hyväksyä- sehän on vailla juurikin sitä älyä.

Pitäisikö siis elää yhteisössä, joka on normeissaan vailla rationaalista mieltä vain siksi, että voisi tuntea olevansa turvassa? Turvassa miltä? Siinä peruskysymys ja mielenkiintoinen onkin, sillä uhan yksilön turvalle useinkin luo juuri tuo samainen turvaa lupaava kollektiivi, yhteisö ja uhka rakennetaan pitkälti sulkemalla tarpeen tullen ulos yhteydestä yksilöt, jotka eivät enää sopimattomina heidän puolestaan kollektiiviin kuulu. Poissuljettu ihminen on hyvin helposti vailla luottamusta itseensä, itsensä syyllistävä. Näin pääsemmekin käsitteeseen synti, joka määrittää länsimaista maailmankuvaa pitkälti silloinkin kun ihminen itse ei miellä olevansa mitään yli tapauskovaisen tai kuvittelee naivisti olevansa täysin kristinuskosta irti. Todellisuudessa kristinusko on kulttuurin perustassa ja saa erilaisia muotoja sekä johdannaisilmiöitä. Synti määrittää kollektiivisen hyvän ja pahan, moraalin, tavoitellun tavan elää. Synti ei määritä hyvää ja pahaa vain jonain ulkoisena tarkkarajaisena määreenä, tiettynä kollektiivisieluun kirjoitettuna toimintakäskynä vaan myös sen kautta, että ihminen asetetaan aina kohteeksi kollektiivin silmille, tarkkailun ja määrittelyn kohteeksi- kontrollin alle. Ihminen ei koskaan ole itsenäinen toimija, joka itse asettaa eettisiä määreitä, luo normeja vaan aina alisteinen jo asetetuille moraalisille määreille, normeille. Ihminen ollessaan osa kollektiivia ei omista oletuksistaan ja uskomuksistaan huolimatta voi olla individualisti. Hän on näennäisindividuaali, jonka tuleekin määritellä itsensä mielikuvassaan yksilöksi, mutta vain niissä raameissa, jotka kollektiivi hänelle määrittää. Tätä sumutusta ihmiset eivät tunnu tajuavan lainkaan, vaan katsovat olevansa juurikin yksilöitä silloinkin kun vain seuraavat sellaista ajan virtaa, joka korostaa tarvetta erottua massasta muodossa jos toisessa. Näennäisyksilöitä näennäisindividualismin pyörteissä tai ylpeänä osana kollektiivia ilman aikomustakaan olla minä, miten vain. Näin systeemi toimii ja hyötyjiä ovat ensisijaisesti ne, jotka voivat omalla vallallaan määrittää arvot, jotka muokkaavat ihmisten, ihmismassojen toimintaa.

Mitkä ovat ajan arvot ja kuka hyötyy? Mikä on ajanhenki? Koko yhteiskunnan läpäisevä kapitalismi, eettisesti kehittymätön nuhruinen hyötymoraali, joka pitää arvossa pitäytymistä sellaiseen elämäntapaan, jossa ei yritetäkään luoda mitään uutta ulottuvuutta elämään yli arjen sosiaalisen todellisuuden, kuvaa ajanhenkeä: kuluta, kuluta, kuluta, tuota samaa paskaa eri paketissa, luo kuluttajalle tarpeita sinne missä niitä ei ole, huijaa ihmiset uskomaan tavaran sosiaaliseen ulottuvuuteen, kykyyn saada jokaiselle yhteisöllinen kollektiivinen sosiaalinen status materian voimalla. Kapitalismi on kulttuuriin syvään rakennettu ideologia, jossa kollektiivin mukana meno on must, vaikka se antaakin aivan muuta näennäisesti ymmärtää. Kapitalismiin on voimakkaasti sisäänrakennettu ajatus siitä, että kuluttamalla tietylla tavalla ja tietyllä yrittäjyydellä ihminen voi saavuttaa yksilöllisyyttä, vaikka todellisuudessa näennäinen yksilöllisyys on niissä raameissa, jonka sen ideologia eli pohjimmiltaan keskiluokkainen kollektiivi ja varsinkin sen johto määrittää. Luonnollisesti kapitalistinen elämäntapa turvaa samalla kuulumisen kollektiiviin. Kuka hyötyy eniten? Se, joka riistää hyötymoralistisesti fiksuimmin eli röyhkeimmin tässä pohjimmiltaan ihmiskaupan kulttuurissa.
Samaa ihmiskauppaa käydään muillakin ideologioilla, niin poliittisilla kuin uskonnollisillakin jos niitä voi ylipäänsä toisistaan mitenkään erottaa. Yksilöllisyys vain puetaan vaikkapa kokonaisen tai aidon ihmisyyden ideaaliin, jonka voi saavuttaa. Kollektiivisuus rinnastuu lähimmäiseen, lähimmäisen rakkauden ilmapiiriin, sen suojaan. Lampaat kirkon portailla…
Synti takaa ideologioille hyvän alustan kulttuurin runko-osana, se antaa mahdollisuuden liikuttaa massoja helposti, sanoisin jopa taloudellisesti.

Kristinusko- jumala ei näytä omaavan huumorintajua. Ei sovi leikkiä elämällä, sehän on vakava juttu ja synti siinä näyttelee pääroolia. Synti, hyvä ja paha- se määrittää elämää. Synnistä pitää pysytellä kaukana, se takaa kollektiivin hyväksynnän, turvan ja turvaa pieni pelokas ihminen tarvitsee. Pelkoa taas lietsoo tuo synti, aina läsnäoleva itseä koskettava syntisyys ja siksi kristinusko onkin nerokas kontrollimekanismi. Se takaa kontrollin keinon yksinkertaisesti sen kautta, että sama taho tuomitsee kuolemaan synnistä ja vapauttaa elämään synnistä. Synnillä, syyllisyydellä on todella helppoa pelata. Ideologia vapauttaa syntisen todellisesta yksilövastuusta. Jumalalla eli kollektiivilla on valta kaikkeen ja siis pohjimmiltaan myös kaikki vastuu. Jos poistamme synnin,syyllisyyden, ei jäljelle jää mitään todella merkittävää. Kovin raskassoutuinen on tämä ideologia. Ja nyt asiaan eli satanismiin: Saatana on kristinuskossa kaiken ydin, Saatana on massojen käsittelyssä primus motor, strategisin ase ja siksi Saatana pitää määrittää juurikin tietyllä tavalla ja määritelmän tekee se taho, jolla on siihen valta. Saatanan on pakko olla paha, vihollinen kollektiiville eli tietyn systeemin vallalle. Saatana on pelote vapautta janoaville sieluille, kollektiiviä ei noin vain jätetä. Johtaa voi vain jos on sopivia johdettavia. Johtaja tarvitsee omanlaisensa joukon. Papisto ei ole ensisijaisesti laumaansa varten vaan lauma on ensisijaisesti papistoaan varten. Mitään erityistä rationaalista pahaa Saatanaan ei tarvitse sinänsä liittää, hieman maalata vain taikauskolla tuota perusrakenteeltaan yksinkertaista asiaa: Saatana on sama kuin yksilö, synnistä vapaa individuaali ilman kumarrusta kollektiiville. Mikään ei ole niin pelottavaa kuin individuaali, joka itse määrittää normeja yli sen, joka asetetaan yhteisössä eli individuaali, joka on vapaa kollektiivista ottaen itselleen vastuun ja vallan. Kysymys on pohjimmiltaan vallasta. Kristinusko on systeeminä tyypillinen ideologia, joka on tietyn valtasysteemin verho. Kaikista helpoin tapa kontrolloida ideologisen yhteisön jäseniä on jäsenten emotionaalinen kontrolli. Tunnekokemus kaikkineen ei tarvitse kritiikin estäviä perusteluja. Suggestiivinen manipulaatio on nähtävissä siinä tavassa, jolla kirkon piirissä satanismi halutaan nähdä. Jos satanismia alettaisiin purkaa rationaalisesti osiin ja kritisoida siltä pohjalta ei kritisoitavaa juurikaan jäisi. Jos ja kun satanismia kritisoidaan emotionaaliselta pohjalta saadaan muodostettua kuva moraalittomasta satanistisesta henkilöstä, joka omaa maagista voimaa vahingoittaa kohdetta ja varsinkin halua tehdä niin. Kristityn silmin nämä moraalittomat yksilöt muodostavat joskus jopa kollektiivejakin Saatanan palvojiksi rinnastuen. On niin kovin helppoa tehdä dikotomia hyvä versus paha ja kutsua pahaa Saatanaksi, synniksi. Vaikka aikuinen tajuaisikin järjellään kuinka absurdilta tämä kuulostaa, ei hän sitä emotionaaliselta aivotoiminnaltaan ymmärrä. Aikuinen uskoo, ainakin jossain määrin, siis satuihin.

Länsimainen elämäntapa rakentuu pitkälti juuri kristinuskon ja kapitalismin pohjalle. Skitsoidinen sekotelma tarua ja faktaa, nöyryyttä ja röyhkeyttä. Satanisti ei tunne oloaan kotoisaksi tässä älyllisesti epärehellisessä megakollektiivisessa verkostossa, jossa yksilöllisyys on mahdottomuus. Poissa ovat spontaanit, ohikiitävät ilon aiheet, luovuus ja tilalla pitkälti synkkä puurtaminen kollektiivisessa todellisuudessa, aikuisten maailmassa. Leiki kuin lapsi, eläin, pilkkaa kaikkea vakavaa, raskasta, pidä itsesi aina pohjimmiltaan irti kollektiivisesta ideologiasta, luo mielikuvituksessasi ja nauti siitä!- Siinä satanistin elämänohjeet. Satanisti on leikkivä lapsi ja eläin, ei kuluttava, jo kehdossaan vanhentunut synkkyytteen taipuvainen tosikko. Satanisti on juuri älynsä kautta leikkivä ja leikin välineenä on myös kollektiivi sekä normien että ihmisten muodossa. Ihmiset todella ovat leikin välineitä satanistille.

Voiko satanistiksi kääntyä? Mielestäni ei voi, koska satanismi ei ole  kollektiivisesti riittävän kattava ideologia. Se ei muodosta riittävästi pohjaa määrittelevälle ja valvovalle kollektiiville- kontrollikoneistolle normeineen. Se ei ole lähtökohtaisesti sokea itselleen, vaan satanistinen yksilö on pilkan kohde itselleenkin kuten myös toisille. Satanisti tietää olevansa narri ja runoilija. Satanismi on tiettyihin yksilöihin todennäköisesti jo geneettiseltä pohjalta rakennettu tapa mieltää maailma. Satanisti tunnistaa toisen satanistin, mutta toinen ihminen ei voi käännyttää ketään satanismiin. Jos joku on käännynnäinen, hän ei ole satanisti. Saatana on siis lapsillekin täysin turvallinen kaveri- Saatana ei kykene houkuttelemaan ketään syntiin. Toisaalta taas, jos on taipumus syntiin, ei sitä voi kollektiivi estää. Satanismi vaatii tiettyä älykkyyttä ja jokseenkin voimakasta tahtoa- ei voi olla individuaali tietämättä mitä tahtoo. Tietty temperamentti siis liittyy satanismiin mitä todennäköisemmin. Individualismi edellyttää halua kantaa yksilöllistä vastuuta. Yksilövastuuta ei paeta kollektiivin turviin, koska se on itselle vierasta. Jos vastuu katoaa, minä katoaa. Vastuu on siis olennainen osa yksilöä. Vastuu on vallan osa ja satanisti haluaa valtaa. Satanisti on yhteisön mielestä helposti röyhkeä, koska hän on ensisijaisesti individualisti, ei yhteisön jäsen eikä siten noudata sovinnaisuussääntöjä. Yhteisön ulkopuolelta hän ei kunnioita yhteisön auktoriteettejä ilman rationaalisia perusteita kuten kollektiivissa viihtyvä henkilö kunnioittaa ja tämä tekee hänestä helposti varsinkin kollektiivijohdon vastustajan- elämä on valtataistelua. Nämä piirteet erottavat satanistin kollektiivissä viihtyvästä henkilöstä ja tekevät hänestä kollektiivin uhan juuri individualismin kautta. Syyllisyydessä rypeminen ei ole luontevaa satanistille eikä säälivampirismi toimi aseena satanistia kohtaan. Myötätunto on eri asia kuin sääli. Sääli, sääliminen heikentää kohdetta eikä siis ole mielekäs tapa kohdella muita kuin vihollisia.

Saatana on kollektiiville hyvä ja perin tarpeellinen vihollinen- VIP. Jos haluaa tutustua siihen, mitä satanismi voi tarkoittaa lukekoon utelias Nietzscheä, mielestäni satanismi on tiivistytty hänen teksteihinsä melkoisen hyvin… tosin vain satanisti voi Nietzscheä ymmärtää.

Kristinusko- perusteeton, turha ja haitallinen meemi.

Olen ollut lapsuudestani sielultani ateisti, nietzscheläinen antikristus. Jumala ei ole koskaan lapsuudessani merkinnyt minulle pitkän päälle mitään muuta kuin tuulessa leijuvaa höyhentä, poispuhallettavaa, ohutta. Jumala ei ole minua koskaan todella kurittanut, ei armoonsa kutsunut. Rippileirillä kerran toki yritin häntä lähestyä, ei synkannut meillä. Jotain puolimukavaa, kevyttä, viihteellistä olen jumalaan liittänyt pitkin nuoren elämäni. Hauskaa oli uskonnonopettajan hermoja koetella, kovasti arvostin hänen oikeudenmukaisuuttaan kun kympin todistukseeni antoi pelkän kirjatiedon perusteella, ei häirinnyt hänen oikeudenmukaisuuttaan kurittoman oppilaan pilkka. No niin, siis niin kului armas nuoruus…Sen verran alkoi ärsyttää tuo naispappeuden syntisyys, että veroja ei nyt ei ainakaan huvittanut kirkolle kantaa ja paras tapa siihen oli eroaminen.

Lapseni kasvatin periaatteella ” pohdi itse ja itse päätä, päätät niin tai näin hyväksyn kantasi”. Kuusi vuotiaana totesi jässikkä, että ei ole jumalaa, ei ole siitä mitään todistetta. Opettaja katsoi pojan ateismin johtuvan siitä, että ei osaa aspergeri ajatella tarpeeksi abstraktisti. Oppi tuo ajattelemaan abstraktistikin ja toteaa vieläkin samaa eikä näytä edes juttu paljon askarruttavan- selvä pyy, ei ole jumalaa. Suku totesi ankaraan sävyyn kuinka aiheutan pojalleni turvattomuutta, kun en lue iltarukousta, en opeta turvaamaan jumalaan. Kasvattajana olen siis ollut vaillanainen! Ei ole poika moittinut, ei osoittanut tuota niin perin odotettua turvattomuutta. Ei ole korvannut tuota jumaluuden puutetta millään muullakaan vastaavasti kiihkeällä auktoriteettiperusteisella ideologialla turvaa hakien. Toki on ongelmia nuorella miehellä ollut, mutta ei eettisen ajattelun saralla!

-Kevyttä tuo kristinusko, ei syytä huoleen! Näin kulki ajatukseni vielä ennen kesää vaan toisin kävi, kun tapasin tulevan mieheni. Kuunnellessani hänen tarinointiaan lapsuudestaan juurikin kristinuskon maisemissa mieleeni alkoi nousta epäilys varsin omalaatuisesta ja potentiaalisesti haitallisesta ideologiasta.- Mitä helvettiä! Mistä helvetistä onkaan kyse? Mitä ihmeen puolipsykoottista käsitystä pitää sisällään tämä kristinuskon ajatusleikki jostain hahmosta, joka vierailee ja jopa asuu perhepiirissä noin niin kuin näkymättömänä perheenjäsenenä eikä vain asu vaan myös myös hallitsee. Mitä ihmettä tarkoittaa se, että lapsi opetetaan näkemään jokin olento olevaisena vain sen kautta, että aikuinen niin hänelle kertoo eikä luottamaan siihen, että omat aistit ja oma havaintokokemus määrittävät pohjimmiltaan sen mikä on olevaista ja mikä ei. – Jumala on olemassa ja jumala on pomo ja jumala asuu meillä- jaa, voiko siis sotkea pahemmin lapsen ajatusmaailmaa kuin syöttämällä ehdottomana totuutena hänelle moisia havaintotodellisuudesta irti olevia uskomuksia, jotka tarkkaan ottaen eivät ole irti lapsen omasta havaintokokemuksesta vaan jopa sille vastakkaisia! Ja mikäpä siinä, jos tuo jumala olisi sitten tuollainen hyväntahtoinen vanha ukko, mutta ei ole hyväntahtoinen tuo jumala, ei ole, ei. Tirkistelijä on tuo jumala, luonnonnottoman utelias, joka kaiken näkee ja haluaa nähdä. Ihme ukko, joka kaiken tahtoo mieleisekseen määrätä. Eikö ole muuta tekemistä kuin ihmisiä kiusata tuolla ikiainaisella synnillään. Onko jumala niin avuton, että ei osaa muuten johtaa kuin pelottelemalla?  Mitä tuolla tekee? Mihin sitä tarvitaan? Miksi opettaa lapsi näkemään maailma vaarallisena paikkana, jonka turvan takaa mielikuvitusolento tai elävä psykoosi? Miksi opettaa, että ihminen on lammas, lammasaivoinen, joka saa armon olla itseään viisaamman paimenen johdettavana osana lammaslaumaa? Mitä hyvää tuollainen lammasaivo-oletus tekee lapsen kriittisen ajattelun siis ajattelun ja itsenäisyyden kehitykselle?

Tarvitaanko kristinuskoa jostain välttämättömästä syystä? Mistä syystä tarvittaisiin? Se, että kristinusko voidaan valjastaa joidenkin sosiaalisten systeemien ja psykologisten tarpeiden välineeksi ei tarkoita, että jokin muu ideologia ei tarjoaisi samoja mahdollisuuksia. Ihminen on suhteellisen yksinkertainen olento lajiominaisuuksiensa puolesta. Ennen kristinuksoa on tultu toimeen, eletty ja lisäännytty ja jo tästä voi päätellä, että jokin muukin ideologia on tarjonnut perusteiltaan vastaavia välineitä.

Ei ole etiikkaa ilman kristinuskoa- tämä on tuo ikuinen heitto, jolla pyritään perustelemaan kristinuskon oikeutus länsimaisessa ajattelussa. Eikö ole ollut etiikkaa ennen kristinuskon alkuaikoja? Syntyikö kristinusko tyhjästä, ilman kulttuuriperustaa? Ovatko kristityt erityisen hyveellisiä, eettisiä muiden kuin omien mielipiteidensä perusteella? Ovatko ei-kristityt kristittyjä epäeettisempiä joillain todennettavissa olevilla määreillä arvioituna? Onko todella mitään muuta perustetta ajatella, että kristityt ovat erityisen eettisiä henkilöitä kuin heidän oma ja heidän sosiaalisen systeeminsä kollektiivikanta? Koska itse on voinut olla itsensä määrittelijänä ilman, että on lopputuloksen kritiikin ulkopuolella? Riittääkö se, että jossain oman uskomussysteemin kannattajien kirjoituksessa sanotaan oman uskomussysteemin olevan yli muiden perusteeksi sille, että näin pitäisi muidenkin uskoa ja mikä pahempaa jopa kritiikin allakin uskoa?

Suomessa on valtion ja kristinukson avioliitto, joka todella on pyhä. Mitä tarkoittaa tämä pyhyys? Se tarkoittaa pakkoa. Miten pakko rinnastuu pyhään? Miten pyhyys voidaan kollektiivitasolla saavuttaa ja ylläpitää pakolla? Miten pyhä sikiää pakosta? Mikä on sellainen pyhä, joka tarvitsee pakon ollakseen pyhä? Kristinusko on lähtökohta ja ensisijaisena oletusnormi elämänmuodolle jopa silloin kun kyse on nk. tapauskovaisuudesta. Tapauskovaisuus se vasta onkin pelkurien valinta, koska siinä lasketaan varman päälle, vaelletaan kahdessa todellisuudessa, ollaan vähän maallisia ja vähän pyhiä siis ei oikeastaan juuri mitään todellista, mutta niin tai näin, valtaeliitti Suomessa ja tähän valtasysteemiin liittyvät organisaatiot toki osaavat käyttää kristinuskon perusperiaatteita hyväkseen pitäessään kaikki alamaisensa helpossa kurissa joko suoranaisella sisältöön viittaamisella tai kristinuskon mukanaan tuoman ja kannatteleman kollektiivin palvomisena. Kirkon ovella on lampaita ja sisällä paimen- niin juuri, juuri niin on myös kristinuskon muokaamassa systeemissä! Individualismi on syntiä ja syntiä on myös valinta- siksi pakko on must ja hyväksytty must. Individualisti on todellisuudessa pahuutta, niin pelottava se systeemille on.

Ateistin pitää pyytää erityisesti lupa sadakseen ilmaista itseään, jumalan pilkka on vielä laissamme ja kuten viime aikoina olemme saaneet huomata ei aivan kuollut kirjain tuo olekaan. Luvan pyytäminen ei toki ole aina näkyvä toimi, mutta ilmaistessaan itseään ateistin pitää pitää mielessään, että hän saattaa hairahtua jumalan pilkkaan ja mikä lähes samaa sosiaalisesti sopimattomaan käytökseen, hienotunteisuuden puutteeseen.- Onhan toki otettava huomioon se, että jotkut voivat loukkaantua kun heidän uskoaan, heidän vakaumustaan vähätellään! Mutta- tämä kaunis ajatus ei takaa samaa ilmaisuvapautta satanistisille säkeille, satanismille, joka juurikin ajoittain leikkii kristinuskolla ja välillä hieman jopa kissaa ja hiirtäkin. Logiikan puute ei todella tätä niin oikeudenmukaista ideologiaa, krististinuskoa, juurikaan öisin synnintunnoissa valvota.

Elämä ilman jumalaa- jotain joka ilmeisesti kristinuskon mukaan on mahdoton hahmottaa. Ajatus siitä, että ateistinen elämäkin olisi jossain suhteessa jumalaan, pyörisi jumalan ympärillä jolloin kierolla tavalla, näyttää sisältyvän uskovaisten ajatustapaan. Eksistenssi, nyt ja tässä eläminen, elämän rajallisuus, yksilön valinnan pakko ja vastuuunotto omista valinnoista- nämä tuntuvat olevan jotain, joiden todellinen merkitys ei näytä avautuvan elämää jäsentävinä prinsiippeinä uskovaisille. He ovat omassa ideologiassaan niin sisällä, niin sokeita sen rajallisuudelle, että eivät kykene hahmottamaan riittävästi yli itsensä. Arroganssi omasta moraalisuudestaan jumalan lapsina toki vielä lisää perspektiiviä kaventavaa sisäsiittoisuutta ajatusmaailmassa- miksi tutkia maailmaa aidon pluralistisesti kun kuitenkin kaikki muu on itsensä alapuolella.

Jokainen ideologia on sokea itselleen. Jokainen ideologia on aikaansa sidottu. Ideologiat ovat rajallisia. Mielessäni on monta maailmaa, monta todellisuutta. Toki kristitty todellisuus saa paikkansa tuossa pluralismin meressä, mutta vain yhtenä ideologiana ja tänä vaihtoehtona se ei ole perusteltu yhtään enempää kuin jokin muukaan ideologia ja ennen kaikkea- sen ei pitäisi olla mitenkään suojattu avoimelta kritiikiltä ja pilkalta, leikin kohde se on siinä kuin mikä tahansa muukin ideologia.