Koirani nimi on Piru- Piru, ei Pillu tai Siru, vaikka kristityt korvat sen niin helposti haluavatkin kuulla. Kovasti näyttää olevan vaikeaa ihmisten irrottaa nimi jostain maagisesta pahasta, jostain kollektiivin määrittelemästä uhasta, taikauskosta. Niin kovasti, että todennäköisemmin kuullaan koiraani kutsuttavan Pilluksi kuin Piruksi.
Minä olen aina ajatellut, että jokainen haluaa ensisijaisesti olla yksilö, indivuaali. Ensin yksilö ja sitten osa kollektiiviä, jos se tuntuu mielekkäältä suhteessa omiin tarpeisiin ja haluihin. Poikani totesi yksikantaan, että olen väärässä, ihminen haluaa ensisijaisesti olla osa kollektiivia- osa, joka saa turvansa ollessaan osa suurempaa kokonaisuutta, yhteisöä. Kaikki tämä on varsin ymmärrettävää ottaen huomioon evolutiivisen lähtökohdan ihmisen toiminnalle. On ensisijaista jäädä eloon ja lisääntyä. Tämän verran on siis annettava arvoa kollektiiville, tarpeelle olla ensisijaisesti osa yhteisöä.
Mikä sitten on kollektiiviin kuulumisen ongelma? Kollektiivi edellyttää itsensä rajaamista siihen muottiin, joka sopii sen jäsenille ja palvelee heidän omaa etuaan. Ei ole olemassa moraalisia tosiasioita vaan tosiasioiden moraalisia tulkintoja ja tulkinnat määrittää yhteisön valtaa pitävä osa. Jotkin yksilöt ovat hyvin todennäköisesti jo geneettisesti määrittyneet siten, että oma itse ei ole valmis muokkautumaan liian pitkälti vain ulkoapäin määriteltyyn yhteisön edellytysten mukaiseen muottiin, johon kasvatus mm. pakottaa. En ole koskaan älylläni ymmärtänyt perustelluiksi niitä yhteisön odotuksia, jotka kollektiivihengessä, joskin pitkälti sisäistettynä muokkaavat ihmisten elämisen tapaa. Olen kyllä tietoinen yhteisön odotuksista, mutta näen ne vain yhteisön jäsenten sopimuspohjaisina normeina vailla mitään rationaalista perustetta ja rationaalinen peruste on ainoa peruste, joka on riittävästi olemassa. Sopimuspohjainen peruste, joka määrittää nk. hyvän ja pahan on aina muokattavissa miten kuten vain- sen ei tarvitse noudattaa logiikkaa, se on logiikkaa vailla perusolemukseltaan. Älykkäänä yksilönä tätä en voi hyväksyä- sehän on vailla juurikin sitä älyä.
Pitäisikö siis elää yhteisössä, joka on normeissaan vailla rationaalista mieltä vain siksi, että voisi tuntea olevansa turvassa? Turvassa miltä? Siinä peruskysymys ja mielenkiintoinen onkin, sillä uhan yksilön turvalle useinkin luo juuri tuo samainen turvaa lupaava kollektiivi, yhteisö ja uhka rakennetaan pitkälti sulkemalla tarpeen tullen ulos yhteydestä yksilöt, jotka eivät enää sopimattomina heidän puolestaan kollektiiviin kuulu. Poissuljettu ihminen on hyvin helposti vailla luottamusta itseensä, itsensä syyllistävä. Näin pääsemmekin käsitteeseen synti, joka määrittää länsimaista maailmankuvaa pitkälti silloinkin kun ihminen itse ei miellä olevansa mitään yli tapauskovaisen tai kuvittelee naivisti olevansa täysin kristinuskosta irti. Todellisuudessa kristinusko on kulttuurin perustassa ja saa erilaisia muotoja sekä johdannaisilmiöitä. Synti määrittää kollektiivisen hyvän ja pahan, moraalin, tavoitellun tavan elää. Synti ei määritä hyvää ja pahaa vain jonain ulkoisena tarkkarajaisena määreenä, tiettynä kollektiivisieluun kirjoitettuna toimintakäskynä vaan myös sen kautta, että ihminen asetetaan aina kohteeksi kollektiivin silmille, tarkkailun ja määrittelyn kohteeksi- kontrollin alle. Ihminen ei koskaan ole itsenäinen toimija, joka itse asettaa eettisiä määreitä, luo normeja vaan aina alisteinen jo asetetuille moraalisille määreille, normeille. Ihminen ollessaan osa kollektiivia ei omista oletuksistaan ja uskomuksistaan huolimatta voi olla individualisti. Hän on näennäisindividuaali, jonka tuleekin määritellä itsensä mielikuvassaan yksilöksi, mutta vain niissä raameissa, jotka kollektiivi hänelle määrittää. Tätä sumutusta ihmiset eivät tunnu tajuavan lainkaan, vaan katsovat olevansa juurikin yksilöitä silloinkin kun vain seuraavat sellaista ajan virtaa, joka korostaa tarvetta erottua massasta muodossa jos toisessa. Näennäisyksilöitä näennäisindividualismin pyörteissä tai ylpeänä osana kollektiivia ilman aikomustakaan olla minä, miten vain. Näin systeemi toimii ja hyötyjiä ovat ensisijaisesti ne, jotka voivat omalla vallallaan määrittää arvot, jotka muokkaavat ihmisten, ihmismassojen toimintaa.
Mitkä ovat ajan arvot ja kuka hyötyy? Mikä on ajanhenki? Koko yhteiskunnan läpäisevä kapitalismi, eettisesti kehittymätön nuhruinen hyötymoraali, joka pitää arvossa pitäytymistä sellaiseen elämäntapaan, jossa ei yritetäkään luoda mitään uutta ulottuvuutta elämään yli arjen sosiaalisen todellisuuden, kuvaa ajanhenkeä: kuluta, kuluta, kuluta, tuota samaa paskaa eri paketissa, luo kuluttajalle tarpeita sinne missä niitä ei ole, huijaa ihmiset uskomaan tavaran sosiaaliseen ulottuvuuteen, kykyyn saada jokaiselle yhteisöllinen kollektiivinen sosiaalinen status materian voimalla. Kapitalismi on kulttuuriin syvään rakennettu ideologia, jossa kollektiivin mukana meno on must, vaikka se antaakin aivan muuta näennäisesti ymmärtää. Kapitalismiin on voimakkaasti sisäänrakennettu ajatus siitä, että kuluttamalla tietylla tavalla ja tietyllä yrittäjyydellä ihminen voi saavuttaa yksilöllisyyttä, vaikka todellisuudessa näennäinen yksilöllisyys on niissä raameissa, jonka sen ideologia eli pohjimmiltaan keskiluokkainen kollektiivi ja varsinkin sen johto määrittää. Luonnollisesti kapitalistinen elämäntapa turvaa samalla kuulumisen kollektiiviin. Kuka hyötyy eniten? Se, joka riistää hyötymoralistisesti fiksuimmin eli röyhkeimmin tässä pohjimmiltaan ihmiskaupan kulttuurissa.
Samaa ihmiskauppaa käydään muillakin ideologioilla, niin poliittisilla kuin uskonnollisillakin jos niitä voi ylipäänsä toisistaan mitenkään erottaa. Yksilöllisyys vain puetaan vaikkapa kokonaisen tai aidon ihmisyyden ideaaliin, jonka voi saavuttaa. Kollektiivisuus rinnastuu lähimmäiseen, lähimmäisen rakkauden ilmapiiriin, sen suojaan. Lampaat kirkon portailla…
Synti takaa ideologioille hyvän alustan kulttuurin runko-osana, se antaa mahdollisuuden liikuttaa massoja helposti, sanoisin jopa taloudellisesti.
Kristinusko- jumala ei näytä omaavan huumorintajua. Ei sovi leikkiä elämällä, sehän on vakava juttu ja synti siinä näyttelee pääroolia. Synti, hyvä ja paha- se määrittää elämää. Synnistä pitää pysytellä kaukana, se takaa kollektiivin hyväksynnän, turvan ja turvaa pieni pelokas ihminen tarvitsee. Pelkoa taas lietsoo tuo synti, aina läsnäoleva itseä koskettava syntisyys ja siksi kristinusko onkin nerokas kontrollimekanismi. Se takaa kontrollin keinon yksinkertaisesti sen kautta, että sama taho tuomitsee kuolemaan synnistä ja vapauttaa elämään synnistä. Synnillä, syyllisyydellä on todella helppoa pelata. Ideologia vapauttaa syntisen todellisesta yksilövastuusta. Jumalalla eli kollektiivilla on valta kaikkeen ja siis pohjimmiltaan myös kaikki vastuu. Jos poistamme synnin,syyllisyyden, ei jäljelle jää mitään todella merkittävää. Kovin raskassoutuinen on tämä ideologia. Ja nyt asiaan eli satanismiin: Saatana on kristinuskossa kaiken ydin, Saatana on massojen käsittelyssä primus motor, strategisin ase ja siksi Saatana pitää määrittää juurikin tietyllä tavalla ja määritelmän tekee se taho, jolla on siihen valta. Saatanan on pakko olla paha, vihollinen kollektiiville eli tietyn systeemin vallalle. Saatana on pelote vapautta janoaville sieluille, kollektiiviä ei noin vain jätetä. Johtaa voi vain jos on sopivia johdettavia. Johtaja tarvitsee omanlaisensa joukon. Papisto ei ole ensisijaisesti laumaansa varten vaan lauma on ensisijaisesti papistoaan varten. Mitään erityistä rationaalista pahaa Saatanaan ei tarvitse sinänsä liittää, hieman maalata vain taikauskolla tuota perusrakenteeltaan yksinkertaista asiaa: Saatana on sama kuin yksilö, synnistä vapaa individuaali ilman kumarrusta kollektiiville. Mikään ei ole niin pelottavaa kuin individuaali, joka itse määrittää normeja yli sen, joka asetetaan yhteisössä eli individuaali, joka on vapaa kollektiivista ottaen itselleen vastuun ja vallan. Kysymys on pohjimmiltaan vallasta. Kristinusko on systeeminä tyypillinen ideologia, joka on tietyn valtasysteemin verho. Kaikista helpoin tapa kontrolloida ideologisen yhteisön jäseniä on jäsenten emotionaalinen kontrolli. Tunnekokemus kaikkineen ei tarvitse kritiikin estäviä perusteluja. Suggestiivinen manipulaatio on nähtävissä siinä tavassa, jolla kirkon piirissä satanismi halutaan nähdä. Jos satanismia alettaisiin purkaa rationaalisesti osiin ja kritisoida siltä pohjalta ei kritisoitavaa juurikaan jäisi. Jos ja kun satanismia kritisoidaan emotionaaliselta pohjalta saadaan muodostettua kuva moraalittomasta satanistisesta henkilöstä, joka omaa maagista voimaa vahingoittaa kohdetta ja varsinkin halua tehdä niin. Kristityn silmin nämä moraalittomat yksilöt muodostavat joskus jopa kollektiivejakin Saatanan palvojiksi rinnastuen. On niin kovin helppoa tehdä dikotomia hyvä versus paha ja kutsua pahaa Saatanaksi, synniksi. Vaikka aikuinen tajuaisikin järjellään kuinka absurdilta tämä kuulostaa, ei hän sitä emotionaaliselta aivotoiminnaltaan ymmärrä. Aikuinen uskoo, ainakin jossain määrin, siis satuihin.
Länsimainen elämäntapa rakentuu pitkälti juuri kristinuskon ja kapitalismin pohjalle. Skitsoidinen sekotelma tarua ja faktaa, nöyryyttä ja röyhkeyttä. Satanisti ei tunne oloaan kotoisaksi tässä älyllisesti epärehellisessä megakollektiivisessa verkostossa, jossa yksilöllisyys on mahdottomuus. Poissa ovat spontaanit, ohikiitävät ilon aiheet, luovuus ja tilalla pitkälti synkkä puurtaminen kollektiivisessa todellisuudessa, aikuisten maailmassa. Leiki kuin lapsi, eläin, pilkkaa kaikkea vakavaa, raskasta, pidä itsesi aina pohjimmiltaan irti kollektiivisesta ideologiasta, luo mielikuvituksessasi ja nauti siitä!- Siinä satanistin elämänohjeet. Satanisti on leikkivä lapsi ja eläin, ei kuluttava, jo kehdossaan vanhentunut synkkyytteen taipuvainen tosikko. Satanisti on juuri älynsä kautta leikkivä ja leikin välineenä on myös kollektiivi sekä normien että ihmisten muodossa. Ihmiset todella ovat leikin välineitä satanistille.
Voiko satanistiksi kääntyä? Mielestäni ei voi, koska satanismi ei ole kollektiivisesti riittävän kattava ideologia. Se ei muodosta riittävästi pohjaa määrittelevälle ja valvovalle kollektiiville- kontrollikoneistolle normeineen. Se ei ole lähtökohtaisesti sokea itselleen, vaan satanistinen yksilö on pilkan kohde itselleenkin kuten myös toisille. Satanisti tietää olevansa narri ja runoilija. Satanismi on tiettyihin yksilöihin todennäköisesti jo geneettiseltä pohjalta rakennettu tapa mieltää maailma. Satanisti tunnistaa toisen satanistin, mutta toinen ihminen ei voi käännyttää ketään satanismiin. Jos joku on käännynnäinen, hän ei ole satanisti. Saatana on siis lapsillekin täysin turvallinen kaveri- Saatana ei kykene houkuttelemaan ketään syntiin. Toisaalta taas, jos on taipumus syntiin, ei sitä voi kollektiivi estää. Satanismi vaatii tiettyä älykkyyttä ja jokseenkin voimakasta tahtoa- ei voi olla individuaali tietämättä mitä tahtoo. Tietty temperamentti siis liittyy satanismiin mitä todennäköisemmin. Individualismi edellyttää halua kantaa yksilöllistä vastuuta. Yksilövastuuta ei paeta kollektiivin turviin, koska se on itselle vierasta. Jos vastuu katoaa, minä katoaa. Vastuu on siis olennainen osa yksilöä. Vastuu on vallan osa ja satanisti haluaa valtaa. Satanisti on yhteisön mielestä helposti röyhkeä, koska hän on ensisijaisesti individualisti, ei yhteisön jäsen eikä siten noudata sovinnaisuussääntöjä. Yhteisön ulkopuolelta hän ei kunnioita yhteisön auktoriteettejä ilman rationaalisia perusteita kuten kollektiivissa viihtyvä henkilö kunnioittaa ja tämä tekee hänestä helposti varsinkin kollektiivijohdon vastustajan- elämä on valtataistelua. Nämä piirteet erottavat satanistin kollektiivissä viihtyvästä henkilöstä ja tekevät hänestä kollektiivin uhan juuri individualismin kautta. Syyllisyydessä rypeminen ei ole luontevaa satanistille eikä säälivampirismi toimi aseena satanistia kohtaan. Myötätunto on eri asia kuin sääli. Sääli, sääliminen heikentää kohdetta eikä siis ole mielekäs tapa kohdella muita kuin vihollisia.
Saatana on kollektiiville hyvä ja perin tarpeellinen vihollinen- VIP. Jos haluaa tutustua siihen, mitä satanismi voi tarkoittaa lukekoon utelias Nietzscheä, mielestäni satanismi on tiivistytty hänen teksteihinsä melkoisen hyvin… tosin vain satanisti voi Nietzscheä ymmärtää.