Lähti moderni nainen meitä käännyttämään.
Osan soi alamaisen syntynäytelmässään.
Minut Sairaaksi kastoi, kun hän itseään loi.
Nyt me aikanne taikaa taiomme pois!
Syntyi kirjat ja oppaat mieltä kiihdyttämään
itkuvirret, äidin taistot naista miellyttämään.
Emme kumarra Mekkaan eikä virtenne soi
nyt kun aikanne taian taiomme pois!
Joka lahja on lahjus, apu antajan tie.
Kenen lauluja laulat- sama sielusi vie.
Emme luovuta kultaa, jotta siliäis tie!
Tämä kivinen polku perille vie.
Valoa ja varjoja- rikosoikeuden psykologiaa.
Aspergerilainen persoonallisuus ei generoi rikollista käyttäytymistä; rikosoikeudellisessa käytännössä Aspergerin syndroomaa on kuitenkin käytetty puolustuksen strategiana, toisinaan onnistuen, toisinaan epäonnistuen. Ideana on ollut esittää ”Aspergerin syndroomaa sairastava” joko lapsenomaisesti hyväuskoisena hölmönä ja sitä kautta kykynemättömänä kriminaaliin intentioon tai impulsiivisenä raivopäänä, joka ei voi kyetä hillitsemään aggressiotaan, kun se kerran on trikkaantunut suhteettoman pienen turhauman tai kommunikatiivisen väärinkäsityksen pohjalta tai näiden yhdistelmänä.
Toki on ymmärrettävää, että puolustus tekee kaikkensa asiakkaansa eteen, mutta ei ole hyväksyttävää, että se näin toimiessaan aiheuttaa ainakin potentiaalisesti haittaa aspergereille, sillä nämä yksittäiset ääritapaukset saavat mediassa suhteettoman paljon huomiota ja siten luovat stereotyyppisiä uskomuksia. Ongelmana on myös heikkotasoinen media.
Aspergerit poliisin ja oikeusinstituution silmin?
Esimerkki tulee Yleltä.
2015 ajankohtaisohjelmassa käsiteltiin Aspergerin syndroomaa oikeuspsykiatrisesta näkökulmasta. Ohjelmassa tuotiin esille näkemys, jonka mukaan aspergereilla on siinä määrin kielellisiä ymmärtämisvaikeuksia, että asiointi poliisikuulustelussa ja oikeudessa vaikeutuu huomattavasti.
Ohjelmaan liittyen lainaus Yleltä:
”Matti Tolvasen mielestä kyseisessä esimerkkitapauksessa sekä poliisin esitutkintaan että oikeudessa kuulemiseen liittyi ongelmia.
– Henkilö, jolla on tämä oireyhtymä, kokee maailman hyvin eri tavalla. Hän käsittää asiat hyvin konkreettisesti, eikä osaa suhteuttaa omaa kertomustaan siihen kieleen, mitä oikeudenkäynnissä käytetään. Tällainen henkilö tarvitsisi tulkin, joka pystyisi hänen sielunmaisemaansa oikeudelle valottamaan.
Tolvanen antaa esimerkin asiayhteydestä, jota Asperger-henkilö ei pysty hahmottamaan.
– Jos häneltä kysytään, että löitkö tahallaan puukolla, hän sanoo että kyllä löin. Hän tarkoittaa, että onhan hän sen tahallaan tehnyt, kun puukko kerran oli hänen kädessään. Hän ei ymmärrä, että haetaan vastausta kysymykseen, onko hän tahallaan surmannut toisen. Hän ei pysty hahmottamaan tällaisia juridisia yhteyksiä.”
Lisää professori Tolvasen näkemyksiä:
”Professorin mielestä Aspergerin oireyhtymästä kärsivän kuulemista voi verrata lapsen kuulusteluun, johon käytetään asiantuntijoita.
– Pulma on tietysti se, että ilmiö on tunnistettu vasta äskettäin. Siinä asetetaan suuria vaatimuksia poliisille, joka kuulustelee. Mutta oikeudessa tilanne on jo toinen, kun mielentilatutkimus on suoritettu.
Tolvanen toteaa, että esimerkiksi Englannissa, Yhdysvalloissa ja Ruotsissa käytetään psykologeja ja psykiatreja kuulusteluissa ja arvioimassa, miten kuulusteltavan lausuntoja pitäisi tulkita.”
Rangaistuskäytännöistä.
”– Esimerkiksi Ruotsissa tuomioistuin voi rangaistuksen sijaan määrätä sairaan ihmisen hoitoon. Minusta sitä pitäisi selvittää Suomessakin. Onhan niin tehtykin, mutta päädytty kuitenkin siihen, että vain syyntakeettomat voidaan määrätä hoitoon.”
Ihmiset ovat erilaisia, mitä jonkin yksittäisen rikosprosessissa kahlaavan henkilön vaikeudet kuuluvat minulle?
Ei siis ole mitään perustetta olettaa, että aikuinen aspergeri käsittäisi asiat konkreettisesti, ymmärtämättä mitä oikeudessa esitetyt kysymykset ja omat vastaukset oikeuden kommunikatiivisessä kontekstissä tarkoittavat.
Aspergereillä ei ole kielellisiä ymmärtämisvaikeuksia. ICD:n AS-diagnoosikriteereissä vaaditaan, että henkilöllä ei todeta kliinisesti merkittävää yleistä viivästymää puheen tuottamisessa tai ymmärtämisessä tai kognitiivisessa kehityksessä. Omatoimisuus, sopeutumiskäyttäytyminen ja uteliaisuus ympäristöön ensimmäisen kolmen vuoden aikana ovat normaalia älykkyyskehitystä vastaavia.
Jos ja kun julkisuudessa leviää virheellinen stereotypia aspergerien kielellisestä ymmärryskyvyttömyydestä, vieläpä auktoriteettilähtöisenä, kenen tahansa aspergerin ymmärryskykyä ja itsenäistä toimintakykyä voidaan perusteettomasti lähteä kyseenalaistamaan pelkästään sen perusteella, että hän on aspergeri. Tämä lisää aspergerien yhteiskunnallista syrjintää. Esim. jo nyt huoltajuuskiistatilanteissa on esitetty, että vanhemman aspergerius an sich vaikeuttaa vanhemmuutta, joten ei-aspergerilainen huoltaja on lähtökohtaisesti lapsen kannalta parempi ratkaisu.
Eettisesti ajateltuna ei voi olla oikein, että syrjivän stereotypian vuoksi kompetentin aikuisen toimintakyky voidaan kyseenalaistaa siitä syystä, että hän määrittyy psykiatrisen diagnostiikan sekavuuden takia joukkoon, jossa joidenkin toisten toimintakyky on alentunut.
Rautalangasta: Samanaikaisesti kun halutaan lisätä heikkotasoisten AS-diagnosoitujen oikeusturvaa heikennetään kompetenttien aspergerien oikeudellista ja yhteiskunnallista asemaa.
Miten ymmärtää epäloogista oikeudellista näkökantaa?
Suomessa on käytetty Aspergerin syndrooman luonnehdinnassa virallisen ICD-diagnoosikäytännön rinnalla epävirallisesti Yhdysvalloissa ja myös Ruotsissa käytettyä DSM-käytäntöä, jossa korkeatasoinen autismi on pyritty jo vuosia rinnastamaan Aspergerin oireyhtymään AS-diagnoosikriteerejä vanuttamalla. Lopputuloksena korkeatasoista autistia on voitu luontevasti sanoa Aspergerin syndroomaiseksi.
Katsaus historiaan auttaa ymmärtämään miksi autismia on alettu psykiatriassa ja psykologiassa kutsumaan Aspergerin syndroomaksi. Varhaislapsuuden autismista,kannerilaisesta autismista, puhuttaessa viitataan yleensä tapaukseen, jossa autistiseen käytökseen yhdistyy älyllinen kehitysvammaisuus. Varhaislapsuuden autismi, jossa kognitiivinen kokonaissuoriutuminen ylittää kehitysvammatason, on ollut ilman omaa diagnoosiluokkaa. Tämä on tuottanut käytännön ongelmia, koska kliinikot ovat halunneet erottaa hyvätasoisen autismin heikkotasoisesta. Korkeatasoisen autismin omaavia henkilöitä onkin diagnosoitu Aspergerin syndroomaisiksi, koska on katsottu, että se on ollut käytettävissä olevista mahdollisuuksista paras vaihtoehto. HFA-henkilöillä voi hyvinkin olla kielellisen kehityksen puutteita siinä määrin, että kommunikaativinen konteksti ei hahmotu riittävästi.
Kun kerran AS ja HFA on sekotettu keskenään viranomaisen ja siviilin välille muodostuvan vuorovaikutuksen tulkitseminen juuri lapsentasoiseksi, ts, autistiseksi, tuntuu viranomaisesta oikeutetulta ja luonnolliselta oli se sitä tai ei. Tämä on huvittavaa siinä mielessä, että yksinkertaistavaan vammaisstereotypiaan jumittaminen hukkaa mahdollisuuden ymmärtää sitä aspergerien sielunmaisemaa, jota valaiseman piti.
Psykiatrisessa käytännössä ja medikalisoivassa yhteiskunnallisessa toiminnassa, jossa viime vuosina on puhuttu suulla toista suuremmalla yleisluonteisesti ”autismin kirjosta” ominaisuuksineen, on jätetty huomioimatta se olennainen tosiasia, että edes kirjokäsite Aspergerin syndrooma itsessään ei kerro mitään kovin olennaista yksittäisestä ihmisestä.
Julkisuus on ollut ja on vieläkin ylettömän viehättynyt aspergereista niin hyvässä kuin pahassakin ja näyttää hyvinkin siltä, että viime aikaisessa vähemmistöjä sinällään suosivassa ja suojelevassa asenneilmastossa aspergereista on tehty yhteiskunnallisesti lainsuojaton vähemmistö.
http://yle.fi/uutiset/professori_asperger-ihminen_ei_ymmarra_oikeuden_kielta/7913402
kursivointi minun
Jäljet johtaa sylttytehtaalle- no, kenethän siellä kohtaa? Kas, Lorna Wingin aurahan siellä korkeimmalla hohtaa!
Näkemys autistisesta psykopatiasta eli aspergerilaisuudesta linkittyy voimakkaasti näkemykseen kannerilaisesta autismista. Ilmiöiden välillä on kohtalonyhteys siitä huolimatta, että autistinen psykopatia ja autismi ovat toisistaan erillisiä ilmiöitä.
Kannerin, Bettelheimin ja Rimlandin varhaislapsuuden autismi.
Leo Kanner vaikutti länsimaiseen lastenpsykiatriaan ja samalla myös kasvatuskulttuuriin Amerikasta käsin 1940-luvulta, eritoten toisen maailmansodan jälkeen. 1943 Kanner julkaisi tutkielmansa Autistic Disturbances of Affective Contact (1). Hän antoi varhaislapsuuden autimisille kasvot ja nimen. Kanner katsoi, että varhaislapsuuden autismi oli mielekästä erottaa lapsuuden psykoottisuudesta, skitsofrenian autistisuudesta, omaksi entiteetikseen, koska sillä oli riittävän selkeät ominaispiirteet eikä lapsen vastavuorovaikutuksen huomattava puutteellisuus vaikuttanut vanhemman ja lapsen vuorovaikutuksen myötä muodostuvalta vaan pikemminkin lapsen primääriseltä toimintatavalta; aluksi Kanner siis katsoi, että autismi oli mielekästä nähdä biologispohjaisena ilmiönä. Sittemmin hän lähti myötäilemään amerikkalaista psykoanalyyttistä valtakulttuuria, jossa painotettiin varhaislapsuuden häiriintyneen vuorovaikutuksen ja psykodynamiikan merkitystä lastenpsykiatristen ongelmien synnyssä. Myöhemmin Kanner kuitenkin veti takaisin psykoanalyyttissävytteisiä kannanottojaan autististen lasten tunnekylmistä, mekaanisista vanhemmista. Myös Bruno Bettelheim vaikutti Amerikasta käsin toisen maailmansodan jälkeen. 1967 julkaistiin suosiota saavuttanut The Empty Fortress: Infantile Autism and the Birth of the Self. Psykoanalyyttinen Bettelheim junttasi julkiseen tietoisuuteen ajattelutavan, jonka mukaan tunnekylmä äiti omalla persoonallisuuspatologiallaan aiheutti lapsensa autistisen käyttäytymisen.
Amerikkalaisen psykoanalyyttisen kulttuurin valtakaudella 1950-ja 60-luvulla autistisen lapsen vanhemmat joutuivat voimakkaan julkisen syyllistämisen kohteeksi. Autistinen lapsi oli varsinkin äitinsä uhri. Lapsi olikin erotettava äidistä ja terapoitava terveiden aikuisten avulla kohti omaa minuutta. Kaikki autististen lasten vanhemmat eivät kuitenkaan uskoneet tähän jääkaappiäiti-teoriaan. Maalaisjärki kysyi: miksi yksi perheen lapsista sairastuu kylmän äidin toimesta kun muut lapset kasvavat terveinä? Vähitellen biologispainotteinen ajattelutapa lähti valtaamaan alaa. 1964 psykologi Bernard Rimlandilta, jolla oli autistinen lapsi, julkaistiin kirja Infantile Autism: The Syndrome and Its Implications for a Neural Theory of Behavior. Kanner meritoi neurobiologisen lähestymistavan hyväksymällä kirjan biologisen lähtökohdan. Vanhemmat vapautettiin julkisuudessa syyllisyydestä. Syy perhettä kohdanneeseen onnettomuuteen ei löytynyt äidistä, isästä sen kummemmin kuin itse lapsestakaan vaan autismista. Nyt vanhemmat, varsinkin äiti, saattoivat jopa auttaa lastaan taistelussa autismia vastaan, äiti siis saattoi olla sankari sen sijaan, että oli ollut konna. Tämän lisäksi äiti saattoi olla myös uhri. Sen sijaan että vanhemmat olisi nähty lapsensa sairauteen nähden erillisinä, kuten biologispohjainen malli antaisi ymmärtää, heidät edelleenkin nähtiin autismiin liimautuneina, perheen tragediasta vastuullisina. Aikaisemassa, vanhempia avoimesti syyllistävässä, vaiheessa lapsi ikäänkuin pakeni hirviöäitiään autismin suojiin tai äiti omalla emotionaalisesti kylmällä vuorovaikutusmallillaan sulki lapsensa ”autismin vankilaan”, ts. tukahdutti luontaisen kasvutendenssin, ulkomaailmaan tutustumisen ja itsensä löytämisen mahdollisuuden. Myöhäisemmässäkin vaiheessa vanhempien aito lapsi eli autismin vankina.
Aspergerin autistiset psykopaatit.
Hans Asperger vaikutti Itävallassa toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen. Aspergerin näkemykset autistisesta psykopatiasta olivat huomattavasti positiivisempia kuin Kannerin ja Bettelheimin näkemykset varhaislapsuuden autismista. Autistinen psykopatia sisälsi luovuuden potentiaalia ja lahjakkuutta. Autistiset psykopaatit olivat kykeneviä löytämään oman paikkansa yhteisössä huolimatta siitä, että omalaatuinen kommunikaatio- ja toimintatapa törmäsi vallitsevaan tapaan ja sopeutumisongelmiä syntyi varsinkin lapsuudessa. Asperger: ”We are convinced, then, that autistic people have their place in the organism of the social community. They fulfill their role well, perhaps better than anyone else could, and we are talking of people who as children had the greatest difficulties and caused untold worries to their care-givers.” Aspergerin mukaan autistinen psykopatia pohjautui biologiseen erilaisuuteen.
Wingin Aspergerin syndrooma.
Toinen maailmansota sota tuli ja meni: Amerikka kukoisti kun taas Eurooppa oli raunoioina. Kanner ja Bettelheim vaikuttivat länsimaisen kulttuurin keskiössä ja keskiöstä käsin kun taas Aspergerin toiminta jäi julkisuudelta syrjään. Amerikkalaispainotteiset autismilähtöiset näkemykset pääsivät 1980-luvulta lähtien vaikuttamaan voimakkaasti myös Aspergerin syndroomaan, sillä sen loi julkiseen tietoisuuteen Lorna Wing, ei Hans Asperger itse. Englantilaisella Lorna Wingillä itsellään oli autistinen lapsi, jonka kohtalon ymmärtämiseen vaikutti juuri kannerilainen, bettelheimiläinen ja rimlandilainen kulttuuriperintö. Lorna Wing, omia mieltymyksiään seuraten, otti Hans Aspergerilta joitain ydinajatuksia ja lisäsi niihin materiaalia kannerilaisesta autismista. Alla on vapaa käännös Lorna Wingin kirjoituksen osasta (2), jossa hän itse kertoo, kuinka on muokannut Hans Aspergerin ajatuksia autistisesta psykopatiasta omaa Aspergerin syndrooma-kuvaustaan varten. Wing suoranaisesti hylkäsi Hans Aspergerin ajatuksia muokatessaan autistisen psykopatian luonnekuvaa kohti kannerilaista autismia. Kirjoituksesta saa vaikutelman, että Wingin mukaan Hans Asperger joko ei tehnyt havainnointityötään riittävän huolellisesti tai tulkitsi havaitsemaansa virheellisesti. Näin Wingin oman tutkimuksen perusteella muodostuva kuva on ymmärrettävä luotettavammaksi lähtökohdaksi siitäkin huolimatta, että hän itse toteaa kirjoituksensa lopuksi, että hänen käyttämänsä otos on vinoutunut. Itse voin lisätä, että Wingin käyttämä otos on niin vinoutunut, että sen perusteella ei voi tehdä mitään yleistyksiä eikä luonnollisesti kumota Aspergerin näkemyksiä puutteellisina tai virheellisinä. Tällainen huomattavasti vinoutuneen, pienen otoksen käyttäminen yleistysten pohjana on kuitenkin ollut melko yleistä ja hyväksyttyä psykiatrissa.
Huom. kirjoituksessa Lorna Wing tarkoittaa artikkelin kirjoittajalla itseään.
”Modifikaatiot Aspergerin tuotantoon.
Kirjoittaja on huomannut lukuisia kehityshistoriallisia seikkoja, joita Asperger ei ole kirjannut, joita voidaan joskus saada selville kysymällä vanhemmilta tarkoituksenmukaisia kysymyksiä. Ensimmäisen elinvuoden aikana lapselta on voinut puuttua normaalisti jo syntymästä ilmenevä ihmisseuraan liityvä mielenkiinto ja nautinnon kokemus. Jokeltelu on voinut olla määrällisesti ja laadullisesti rajoittunutta. Saataa olla, ettei lapsi ole ilmaissut tarvetta vetää muiden huomiota ympäristön ilmiöihin, jakaakseen mielenkiintoa toisten kanssa. On mahdollista, ettei lapsi ole tuonut leluja näytettäväksi vanhemmille tai vierailijoille kun hän on alkanut kävellä. Yleisesti ottaen, lapsilla on puutetta normaalille varhaislapsuudelle luonteenomaisessa intenssiivisessä tarpeessa kommunikoida jokeltelulla, eleillä, liikeillä, hymyllä, naurulla ja lopulta puhumalla. Mielikuvikuksellinen teeskentelyleikki puuttuu joiltain syndroomaisilta täysin ja niiltä, joilla teeskentelyleikkiä esiintyy, se rajoittuu yhteen tai kahteen teemaan, uudelleen ja uudelleen ilman variaatioita. Teemat voivat olla hyvinkin monimutkaisesti toteutettuja, mutta niiden luonne on toistavaa, eikä niihin oteta mukaan muita lapsia, elleivät nämä ole halukkaita seuraamaan tarkalleen samaa kaavaa. Joskus käy niin, että nämä näennäis-teeskentelyleikkien teemat jatkuvat aikuisiän päähänpinttyminä ja muodostavat keskiön mielikuvitusmaailmalle ( katso tapaushistoria Richard L. … 1962).
On myös kaksi kohtaa, joissa kirjoittaja on erimieltä Aspergerin havaintojen kanssa. Ensinkin Asperger toteaa puheen kehittyvän ennen kävelyä ja viittaa ’erityisen läheiseen suhteeseen kieleen’ ja ’korkeasti hienostuneisiin kielellisiin taitoihin’. Van Krevelen (1971) painotti tämän olevan erottavuustekijä suhteessa Kannerin autismiin, jossa, yleisesti, kävely kehittyy normaalisti tai jopa normaalia aikaisemmin, kun taas puheen kehitys on merkittävästi viivästynyt tai puuttuu. Kuitenkin, hieman alle puolella kirjoittajan enemmän tyypillisistä Aspergergerin syndrooma tapauksista kävely alkoi normaali-iässä, mutta puheen kehitys oli myöhässä. Puolet puhuivat normaalisti mutta kävely kehittyi hitaasti ja yksi seurattu sekä käveli että puhui tavalliseen aikaan. Huolimatta siitä, että ennen pitkää kielioppi hallitaan hyvin ja sanavarasto on laaja, riittävän pitkäaikainen huolellinen havainnointi paljastaa, että puheen sisältö on köytynyttä ja siitä suuri osa on tilanteeseen sopimattomasti kopioitu toisilta tai kirjoista. Kielenkäytöstä syntyy vaikutelma, että se opittu ulkomuistista. Pitkien ja vaikeiden sanojen merkitys saattaa olla tuttu, mutta ei jokapäiväisten sanojen. Ei-kielellisen kommunikaation omituisuudet on jo mainittu. Toiseksikin, Asperger kuvaili henkilöitä, joilla oli hänen syndroomansa (kääntäjän lisäys: Wing viittaa tässä autistiseen psykopatiaan) pätevinä originelliin ajatteluun ja luovuuteen valitsemallaan toimintakentällä. Olisi todenmukaisempaa sanoa, että heidän ajatteluprosessinsa ovat rajoittuneet kapeaan, pedanttiseen, kirjaimelliseen, mutta loogiseen, järkeilyyn. Heidän lähestymistapansa poikkeuksellinen laatu juontuu heidän taipumuksestaan valita loogisen päättelynsä alkukohdaksi jokin sellainen aspekti kohteesta, joka ei tulisi mieleen normaalille kulttuurinsa asenteet omaksuneelle henkilölle. Yleensä lopputulos on asiayhteyteen sopimaton, mutta silloin tällöin se antaa uutta näkökulmaa ongelmaan. Asperger myös uskoi henkilöiden, joilla on hänen syndroomansa (kääntäjän lisäys: Wing viittaa tässä autistiseen psykopatiaan), olevan erityisen älykkäitä, mutta hän ei käyttänyt väitteensä tueksi standardisoitujen älykkyystestien tuloksia. Kuten täydennysosan tapaushistoriaselvityksestä käy ilmi erityiskyvyt pohjautuvat lähinnä ulkomuistiin, kun taas pohjimmaisen merkityksen ymmärrys on heikkoa. Niiltä, joilla on tämä syndrooma, puuttuu huomiota herättävästi maalaisjärkeä. On tuotava esille, että kaikilla kirjoittajan kuvaamilla tapauksilla oli niin vaikeita sopeutumisongelmia tai päällekkäisiä psykiatrisia sairauksia, että heidän on täytynyt tulla psykiatrisen klinikan potilaiksi. Yhdeksän oli jättänyt koulun tai jatkokoulutuksen. Näistä kolme oli työssä, kolme oli menettänyt työpaikkansa ja kolme ei ollut saanut työtä. Kirjoittaja on tutustunut The National Society for Autistic Children jäsenvanhempien kautta muutamiin nuoriin aikuisiin, joilla on raportoitu joitakin tai kaikki aspergerin syndrooman piirteet ja jotka hyöhyntävät erityistaitojaan onnistuneesti avoimilla työmarkkinoilla. Olisi sopimatonta antaa tarkkaa lukumäärää tai sisällyttää heitä arviointiin, koska kirjoittajalla ei ole pääsyä heidän tapaushistoriaansa tai arviointiinsa. Tästä syystä kuvattu sarja on todennäköisesti vääristynyt kohti vaikeammin vammaisia.”
Tautiluokitukseen Aspergerin syndrooma tuli 1990-luvulla. Kliinisessä käytännössä Aspergerin syndrooma sisälsi sekä autistista psykopatiaa että varhaislapsuuden autismia. Kirjoituksessaan ”Asperger and his syndrome” autismiguruksi noussut Uta Frith pohtii pitäisikö autismi ja Aspergerin syndrooma nähdä erillisinä ja toisensa poissulkevina diagnostisina kategrioina vai pitäisikö Aspergerin syndrooma nähdä autismin alakategoriana ja toteaa, että tähän kysymykseen ei voida vielä vastata varmuudella olemassaolevan tieteellisen datan perusteella. Selkeän vastakkaisen todistusaineiston puuttuessa valitaan parsimoniaperiaatteen mukaan alakategoriaa puoltava näkemys. Autismia ja Aspergerin syndroomaa ei käsitellä toisensa poissulkevina diagnoosiluokkina, Asperger-henkilö kärsii autismin tietystä muodosta.(3) Wingin ajatuksia seuraillen Frith katsoi, että Asperger ja Kanner kuvaisivat samalla tavalla häiriintyneitä tapauksia. Päättelyketjussa Hans Aspergerin ajatukset sulautuivat ongelmitta osaksi Aspergerin syndroomaa. Aspergerin syndrooma muokkautui ongelmitta varhaislapsuuden autismin yhdeksi alakategoriaksi oikeastaan Frithin oman mieltymyksen perusteella, sillä parsimonia-periaatetta hän ei noudata: hän ohittaa vastakkaisen evidenssin merkityksettömänä kuten myös vastakkaisen näkemyskannan: kyse on yksinkertaisesti kahdesta eri ilmiöstä. Parsimoniaperiaatteen mukaan ilmiöille ei ole syytä etsiä monimutkaisempaa selitystä kuin se selitys, mitä havainnot edellyttävät. Parsimoniaperiaatteen mukaan tutkija ei voi suosia itselleen yksinkertaisinta ajatusmallia vaan tieteellisesti yksinkertaisinta. Tällöin autistisesta psykopatiasta ja Kannerin autismista saadut erilaiset havainnot olisivat puoltaneet ilmiöiden erottamista eikä yhdistämistä epämääräiseksi autismin kirjon himmeliksi. Koska Aspergerin havainnot autistisesta psykopatista haluttiin vetää osaksi Aspergerin syndroomaa, olisi sekin pitänyt nähdä autismista erillisenä. Näyttää siltä, että Frithin parsimonia-tulkintannassa kannerilainen autismi on kantamuoto, jonka kautta Aspergerinkin havaintoja on mielekästä tulkita ja ennen kaikkea arvottaa- asia on loppuunkäsitelty. Tämä sinänsä epätieteellinen valinta on helppo ymmärtää sitä kautta, että Englannissa varhaislapsuuden autismiin tutustuneelle psykologille juuri amerikkalaiseen kulttuuriin sitoutuminen on ollut yksinkertaisinta. Amerikkalainen autismiperinne on kuitenkin tuottanut bettelheimiläisen näkökannan, jonka luulisi toimivan varoittavana esimerkkinä niin amerikkalaisesta autismipsykiatriasta kuin parsimoniaperiaatteen väärinkäytöstäkin.
Vasta autismin kirjo-käsitteen vakiintuminen on liimannut autistiset psykopaatit autistisiin lapsiin ja samalla autistien perheiden tragediaan. Hans Asperger itse ei pitänyt autistista psykopatiaa ja varhaislapsuuden autismia toisiinsa linkittyneinä ilmiöitä, Leo Kanner ei varhaislapsuuden autismista kommentoidessaan siteeranut Aspergerin ajatuksia.
Kaikkien yhteinen Aspergerin syndrooma.
Aspergerin syndrooma, tullessaan laajempaan länsimaiseen tietoisuuteen 1990-luvulta, oli joko kommunikaatioltaan ja tavoiltaan erikoisten lahjakkaiden ihmisten ominaisuus tai erikoisten ja arkielämässä tuettavien ihmisten ominaisuus riipppuen siitä, mistä vinkkelistä asiaa katsottiin, sillä amerikkalasipainotteisen näkemyksen rinnalla eli eurooppalaispainotteinen käsitys, joka oli lähempänä autistista psykopatiaa. Aspergerin syndrooma saattoi siis hyvinkin viitata vaikkapa Ludwig Wittgensteiniin tai Albert Einsteiniin siinä kuin moniongelmaiseen vammaispalvelujen käyttäjäänkin. Saatettiin painottaa positiivisia piirteitä, varsinkin luovaa älyä, tai negatiivisia piirteitä: vuorovaikutusongelmia, käytösongelmia ja psykiatrisia häiriöitä ja myös kognitiivisiä heikkouksia. Kirjoituksen lopulta löytyvästä Aspergerin syndrooman kliinisten piirteiden vertailusta voi huomata, että ICD 10 ja Szatmari ovat ottaneet vaikutteita Hans Aspergerilta kun taas Wing, Gillberg ja Tantam ovat nojautuneet amerikkalaiseen perinteeseen. Sula Wollf ei esittänyt omia kriteerejä Aspergerin syndroomalle, mutta hänen kuvauksensa lapsuuden skitsoidisuudesta ovat lähellä Hans Aspergerin kuvausta autistisesta psykopatiasta.(4)
2000-luvulla julkisuuteen nousi nörttisyndroomaksi kutsuttu mielikuva, joissa yhdistyi sekä autismin synnyttämä kammo että autistisen psykopatian synnyttämä lumo. Piilaakson nörtit ovat lahjakkaita, hyödyllisiä toimijoita, tulevaisuuden rakentajia, jotka kuitenkin keskenään pariutuessaan tuottavat autistisia jälkeläisiä: autismihautumon vaaroja ei ole ajoissa tunnistettu. Toisaalta, nyt nörttien erityislahjakkuutta voitaisiin käyttää siihen, että löytyisi keino autismin eliminoimiseen. Aspergerit siis voisivat olla mukana eliminoimassa omaa olemustaan.
Julkisuudessa on alettu varoitella myös siitä, että Aspergerin syndroomaiset ovat potentiaalisesti vaarallisia. He hallitsevat tekniikkaa ja logiikkaa, koska ovat itsekin koneälynsä kera koneita. Koneina he kohtelevat ihmisiä koneina. Heiltä puuttuu empatiaa, toisin kuin ihmisiltä, joten he saattavat helposti syyllistyä ihmisiin kohdistuviin väkivaltarikoksiin. Kapea-alaiset erikoismielenkiinnotkin ajavat aspergereja kohti rikollisuutta, he kun eivät riittävästi ymmärrä asioiden laajoja kokonaisuuksia. Varhaisemmissa kirjoituksissa Kannerin varhaislapsuuden autismia sen enempää kuin autistista psykopatiaakaan ei merkittävästi yhdistetty rikollisuuteen eikä uusimmassa julkisuuskuvassa tietenkään kehitysvammaista autismia yhdistetä rikollisuuteen vaan juurikin nk. ”hyvätasoinen autismi” eli käytännössä myös autistinen psykopatia. Tuoreimpien stereotypioiden taustalta voi kuulla närkästyksen siitä, että epäihmismäiset asperger-paskiaiset saavat liikkuvat ihmisjoukossa; arvaamattomat autistit kuuluvat laitoksiin.
Sattuma korjaa satoa.
Varhaislapsuuden autismin yhdistyminen Hans Aspergerin autistiseen psykopatiaan, sen kautta, että Aspergerin syndroomaan lainattiin Aspergerilta nimi ja sen kautta, että muodostettiin käsite autismin kirjo, on leimannut merkittävästi aspergerilaisia. Kiitos tästä sattumasta lankeaa suurelta osin Lorna Wingille ja hänen ylen kuuliaiselle yleisölleen. Lorna Wingin olisi pitänyt nimetä itse kehittelemänsä entiteetti Wingin syndroomaksi. Uta Frithiä on tietenkin myös erityinen kiittäminen, siinä kuin hänen ajatustensa lukemattomia auktoriteettiuskoisia kopioijia.
Aspergerin syndrooman diagnostiikan sekavuus ei kuitenkaan yksistään selitä aspergerien stigmatisointitarvetta. Merkitystä on ollut myös sillä kohtalon oikulla, että autististen lasten vanhemmat joutuivat Kannerin ja Bettelheimin valtakaudella hyvin voimakkaan syyllistämisen kohteeksi ja sittemmin vastaiskuna siirtyvät joko sankarin tai uhrin rooliin. Autismin kirjon linkityksen kautta aspergerilaisestakaan lapsesta tai aikuisesta ei osata kertoa ilman, että vastaanottajaa muistutetaan siitä, mitä kaikkea ikävää Aspergerin syndrooma itsessään on henkilön tai perheen elämässä saanut aikaan. Amerikkalaisesta autismitraditiosta, jonka mukaan normaaliudesta poikkeamiseen täytyy löytyä syyllinen, ei ole osattu päästää irti. Aspergerilaisen poikkeavaa kommunikaatiota ei ole osattu pitää luontevana. On haluttu todistaa vanhempien syyttömyyttä: heillä on normaali suhde lapseensa. On ollut luontevaa nähdä tavanomaisesta poikkeavan kommunikaation syy autistisessa vammassa.
Sattuma ja välttämättömyys.
Mitä jos asia nähtäisiin toisin: ympäristön osuus arkielämän ongelmien synnyssä ja jatkuvuudessa otettaisiin esille, puhuttaisiin aspergerilaisen henkilön ja ei-aspergerilaisen ympäristön vuorovaikutuksen luonteesta? Palattaisiin kohti asetelmaa, jossa vanhempi voitaisiin nähdä myös syyllisenä? Kukaan ei halua toistaa menneisyyden tragediaa. On huomattavasti miellyttävämpää olla yksiselitteisesti tarinan uhri tai sankari kuin tarinan kulkuun vaikuttava konna.
1.http://simonsfoundation.s3.amazonaws.com/share/071207-leo-kanner-autistic-affective-contact.pdf
2.http://www.mugsy.org/wing2.htm
Aspergerin syndrooman kliinisten piirteiden vertailu. Mukana Asperger (1944), Wing (1981), Gillberg (1989), Szatmari (1989), Tantam (1988) ja ICD 10 (1988).
Puheen viivästymä
Asperger ja ICD 10: ei. Szatmari ei erityisesti mainitse, mutta muista oletuksista voi päätellä, että ei. Wing, Gillberg ja Tantam: saattaa olla.
Kognitiivisen kehityksen viivästymä
Asperger ja ICD 10: ei. Szatmari ei erityisesti mainitse, mutta muista oletuksesta voi päätellä, että ei. Wing, Gillberg ja Tantam: saattaa olla.
Sosiaalisesti autistinen käytös
Kaikilla kyllä.
Kömpelyys
Asperger, Wing, Gillberg ja Tantam: kyllä. Szatmari eleissä kömpelyyttä. ICD 10: yleistä.
Pedanttinen puhe
Asperger, Wing, Gillberg, Szatmari ja Tantam: kyllä. ICD 10: ei mainintaa.
Erityismielenkiinnonkohteet
Kaikilla muilla kyllä, paitsi ICD 10: yleistä.
P.S. Editoitu kerran softan visuaalista sekoilua.
Kukaan tuskin kiistää, että on olemassa eläimiä, jotka eivät ole ihmisiä.
Lisäksi monet ihmiset mieltävät ihmisen ei-eläimeksi, joiltakin olennaisilta poikkeavuuksiltaan, tyypillisesti älyn, tunne-elämän, etiikan ymmärryksen ja omantunnon kyvyiltänsä niin ainutlaatuiseksi, että se pitää jaotella eri ryhmään muista eläimistä.
Myös useat luonnontieteelliset ajattelijat, jotka katsovat ihmisen eläimeksi, ovat silti pääpiirteittäin omaksuneet nämä samat kaikille intuitiivisesti tutuiksi katsotut ihmisyyden määreet, joiden vuoksi ihmisen katsotaan olevan eläimenä varsin poikkeuksellinen.
Yleisesti tällöin puhutaan piirteistä ja kokemusmaailmasta, joiden katsotaan kuuluvan vain ihmiselle.
Vähemmän tiedostettuna elää myös se varsin yleinen intuitiivinen käsitys, että ihmisyys on olennaisesti muokkautumaton kokonaisuus: kaiken mikä koskettaa ihmistä ja ihmisyyttä on kosketettava kaikkea ja kaikkia jolla ihmisyyttä on.
Poikkeuksellisena pidetyn ihmisyyden katsotaan olevan ihmiskunnan erityislaatuisen moraalin ja teknologisen edistyksen mahdollistaja.
Kaikki tämä yhdessä liittynee pitkälti biologiseen laji- tai rotukumppanuuden tunteeseen.
Mainitsen rotukumppanuuden hypoteesinä, koska voi olla, ettei kumppanuus ole täysipainotteisesti ulottunut kymmenien vuosituhansien takaisiin eri rotuisiin ihmislajin edustajiin, vaikka useat heistä ovat osittain elossa nykyihmisen geeneissä ja heidän piirteensä saattavat sieltä ajoittain pilkahtaa esiin.
Älyllisen pohdiskelun tai fantasian tasolla useimmalle on varmaankin helppoa kuvitella olento, ikään kuin alieni tai ihmismäinen eläin, joka omaa ihmismäisyydestä omanlaisensa valikoiman piirteitä olematta silti kokonaan ihminen, kokematta kaikissa asioissa kuten ihminen. Useimmat pitänevät koiraa esimerkkinä tällisesta eläimestä, jonka kokemusmaailma on osittain ihmisen kaltainen, mutta joka silti on olennaisesti erilainen olento, eläin.
Miksi koiraa on silti useimman ihmisen niin vaikea arvostaa juuri koirana, erilaisena olentona?
Ihmisen huonosta koiraymmärryksestä
Koira ei ymmärrä hyvän ja huonon käytöksen eroa. Moraalinen närkästys huonosta käytöksestä tai ylpeys oikeanlaisesta hienosta käyttäytymisestä ovat osa ihmisen maailmaa, eikä niistä tulisi yrittää kommunikoida koiralle.
Koiralle sen sijaan on hyvä kommunikoida toivotusta ja ei-toivotusta toiminnasta sekä palkita mieltymystä koiran tyytyväiseen, kuuliaiseen, rauhalliseen tai energiseen olemukseen kunkin tilanteen mukaisesti.
Kuten voimme nähdä kulkukoirien yleisestä ystävällisyydestä tottuu koira luonnostaan yleensä itse ympäristöönsä.
Koira joka raivoaa ohikulkijoille saattaa ennen pitkää purra jotakuta, kun ihminen joka kerta koettaa rankaista koiran ”huonoa” käytöstä. Ihminen usein huutaa koiraa olemaan hiljaa ja käy läimäyttämässä tätä. Koira ei kykene tulkitsemaan ihmisen käyttäytymistä rankaisuksi, koska koiramaailmassa ei ole rankaisun käsitettä. Sen sijaan koira tulkitsee ihmisen agression kertovan hakuttavan kohteen pelottavuudesta ja vaarallisuudesta. Ihmisen rankaisupyrkimys eskaloi koiran ei-toivottua käytöstä.
Koiramaailmassa ei rankaista, vaan rajoitetaan, suojellaan ja jaetaan auktoriteettiä, reviiriä, vastuuta, ruokaa ja leluja. Alfauros rajoittaa laumanjäsenensä turhaa vahtimista asettumalla haukkuvan koiran eteen selkä ohikulkijaan päin ja puskee koiran kauemmas ohikulkijasta kiilaamalla toistuvasti koiran tielle. Koirat eivät käännä selkäänsä uhkatekijälle, vaan kääntävät selkänsä ilmaistakseen rauhantahtoa selän taakse jäävää tahoa kohtaan. Kiilaamalla koira ilmaisee reviiriomistusta alueeseen, joten kiilaamalla tässä tilanteessa ilmaistaan ohikulkijan oikeutta kävellä alueella, jonka käyttöä alfauros rajoittaa ei-toivotusti haukkuvalta koiralta.
Jos koiraa tässä tilanteessa rankaistaan, koirakielellä tätä käytännössä puraistaan tai näykätään, eikä ihminen siten ilmaise johtajuuttaan koiraan, vaan sanoo koirakielellä: ”Haluaisin purra tuota ohikulkijaa, mutta en uskalla niin puren sinua, koska haluan sinun hoitelevan sen pelottavan ohikulkijan päiviltä. Haluan sinun olevan tässä laumassa pomo, joka huolehtii minusta.” Sijaispureminen on yleistä koirien pelkokäyttäytymistä. Vahtiva koira ei voi käsittää vahtimisen olevan haitaksi vahditun alueen ihmisille.
Tärkeää on myös erottaa itsevarman koiran iloinen hännän heilutus pelokkaan matelevasta ja turvaa hakevasta hännän heilutuksesta. Pelkokäyttäytyvä mielistelijä ei kaipaa omistajan paijailua ja hellyyttä vaan ryhdikkään rauhallista johtajan asennetta. Ohittaminen, ohi katsominen ja selän kääntäminen rauhattomasti mielistelevälle koiralle ja tarvittaessa sen rajoittaminen rauhoittumaan omalle paikalleen toimii viestinä siitä, ettei koiran tarvitse mielistellä ollakseen turvassa. Matelevan omistajan pelokas koira tulkitsee hakevan turvaa ja pyytävän koiralta johtajuutta alistumalla koiralle, vaikka kyseinen koira pyrkii alistumaan hänelle. Ennen pitkää pelokaskin koira sattaa ottaa pyynnön vastaan ja rohkaistua johtamaan laumaa… ryhtyä jopa näykkimään omistajaansa ohjatakseen tämän käyttäytymistä vaatien alistumista uuden johtajan eli koiran auktoriteettiin.
Niille, jotka ovat oppineet koirien luonteenlaatua todella ymmärtämään, on selvästi nähtävissä, että suurin osa ihmisistä, jotka ovat tekemisissä koirien kanssa eivät alkuunkaan tiedä mitä koirat ymmärtävät ja mitä eivät. Tästä huolimatta koirat ovat niin oppimiskykyisiä, että ihminen harvoin kykenee estämään koiran oppimista omalla irrationaalisella koulutuksellaan.
Erilaisuuden arvostuksen vaikeus
Koira nauttii ihmisen arvostusta. Tähän on historiallisesti liittynyt paljon rehellisiä käytännön syitä. Kun koiran rooli hyötyeläimenä on vähentynyt myös koiran arvostus on painottunut enemmän sen arvostamiseen seuraeläimenä ja kumppanina, mutta kuinka laajalti tämä arvostus suuntautuu oikeasti koiraan, aidosti erilaisena olentona?
Vaikka koiran erilaisuus ymmärretään älyllisesti, suurimmalle osalle ihmisistä näyttää vaikealta hahmottaa tai hyväksyä sellainen ihmismäinen kokemusmaailma, joka ei olekaan kokonaan ihmismäinen.
Useimmat ihmiset haluavat nähdä koiran kommunikoivan samoja tunteita samankaltaisin ilmaisuin kuin ihminen. Heidän on helppo ajatella koira mielummin älyllisesti ja arvomaailmallisesti ihmistä vähäisempänä pikkuihmisenä kuin eri olentona ja ihmisen arvokkaana, vaikkakin vieraan arvomaailman omaavana, liittolaisena. Pikkuihminen, tai vähäihminen, on ihmiserityisyyttä arvostavalle humanistille kivempi ajatus kuin arvostettava epäinhimillinen vierasolento.
Kunnioittava suhde vieraaseen arvomaailmaan voi olla monelle vaikeata. Vieraat arvot voidaan kokea uhkana mielikuvalle ihmisyyden erityisasemasta. Vieraan arvostettavuus voi herättää pelkoa oman ryhmän haavoittuvaisuudesta evolutiivisessa kilpailussa.
Koiran mieltäminen ja arvostaminen todella erilaisena olentona ei siis ole ihmiselle kovin luontevaa, siitä huolimatta, ettei koira kilpaile ihmisen kanssa. Koira mielletään ikäänkuin pikkuihmiseksi, vaikka koiralta puuttuu juuri se ihmisyyden kruunu, jonka katsotaan olevan ihmiskunnan erityislaatuisen moraalin ja teknologisen edistyksen mahdollistaja.
Ensisijaisesti kulttuurin, perinteen ja sosiaalisen identiteetin tarve ja kunnioitus nähdään keskeisinä ihmisyyden määreinä. Erilaiset leimat, roolit ja tittelit, kuten sukupuoli, ikä, vanhemmuus, sisaruus, jäsenyys, ammatti, kansallisuus, niin kutsuttu ihmisarvo ja sosiaalisen suosion sekä kuuluisuuden taso, ankkuroivat jokaisen ihmisen jaettuun kulttuuriin ja perinteisiin. Kulttuuri ja perinteet nähdään ihmiskunnan suurten saavutusten taustalla olevana voimavarana. Ne tarjoavat tutut ja turvalliset, väkevät ja luotettavat rakenteet, joihin nojautumisen nähdään vahvistavan ihmistä ja ihmisen argumentteja yhteisesti jaetussa arvoamaailmassa tai sosiaalisessa hierarkiassa.
Suuri osa ihmisyhteisöissä tapahtuvasta toiminnasta on sosiaalisen aseman tavoittelua ja vahvistamista. Perinteet ovat paitsi ase, joka antaa auktoriteettiä, myös keskeinen ihmismielen rakennusmateriaali, jonka varaan ihmisen elämänkokemus, muistikuvat, oppiminen ja emotionaaliset mielleyhtymät pitkälti rakentuvat. Ne muokkaavat ja järjestävät ihmisen koko elämää.
Näiden ihmisyyteen liittyvien arvojen ansiosta, ihminen voi kokea välitöntä liittolaisuutta ja turvaa toisten ihmisten läheisyydestä senkin uhalla, että konkreettisemmat toiminnalliset tarpeet jäävät vähäisemmälle huomiolle.
Oman merkityksen tunne on ravinnon saannin jälkeen ihmiselle tärkein tarve, jopa seksuaalivietti on sille alisteinen, sillä täysin merkityksettömäksi, arvottomaksi hylkiöksi itsensä kokeva ihminen on taipuvainen potemaan impotenssia, kokemaan itsensä liian huonoksi suvun jatkamiseen. Evolutiivisen ryhmävalinnan takia ihmisen lisääntymiesvietti ei suosi ainoastaan omien geenien, vaan myös ryhmän parhaimmiksi ja arvokkaimmiksi katsottujen geenien valintaetua. Yhteisöllinen arvostus on siis ihmiselle tärkeää ei vain filosofisesti vaan biologisestikin.
Toiminnallisen paremmuuden arvostaminen muissa ihmisissä on myös osa ihmisen biologiaa juuri ryhmävalinnan kautta. Yhteisön menestyksen toimintaehtona on ollut kyky suosia teknisesti toimivia ratkaisuja, jotka ovat auttaneet ryhmää selviytymään muita ryhmiä paremmin.
Jaettu käsitys ihmisyydestä antaakin luvan arvostaa toistenkin suoriutumista ilman, että se on pois yksilön omanarvontunteesta. Muiden suuret teot ja poikkeukselliset ajatukset voidaan pyhittää laskemalla ne yhteiselle kulttuurin ja perinteen alttarille, jossa ne eivät ole uhkana yksilölle. Yhteisen ihmisyyden raameissa kaikkien nähdään omaavan jossain mielessä tasa-arvoisesti merkityksellisiä ja arvokkaita mielenliikkeitä, tunteita ja kokemuksia. Jokainen suuren yksilön nerokas aikaansaannos voidaankin nähdä kulttuurin ja perinteen ansiona. Erilaiset leimat, roolit ja tittelit määrittävät ihmisten mielikuvaa omasta kyvykkyydestä enemmän kuin konkreettinen toimintakyky. Historiallinen suuri teko ei olekaan poikkeuksellisen yksilön ainutlaatuinen teko vaan esimerkiksi oppineen professorin viisas teko.
Ihmiset ovat tottuneet arvostamaan poikkeuksellisia yksilöitä usein kiertäen ja epäsuorasti heistä yhteisöllisesti muodostettavien tarinoiden kautta. Epäihmisestä, joka hyljeksii kulttuuria ja perinteitä, tehdään idoli, jonka palvominen on mahdollista ilman kiusallista irtautumista yhteisestä ihmisyyden pyhyydestä. Epäinhimillinen poikkeusyksilö nähdään erityisesti nykyaikaisten massojen sopuisuutta ylistävien arvojen valossa suorastaan saatanallisena. Monesti eläessään parjattujen toisinajattelijoiden onkin kuoltava ennen kuin heistä voidaan muodostaa kulttuuri-idoli ja massoja miellyttävä tarina.
Koiraa kurjempi
Epäinhimillisen erilaisuuden hyväksyminen on paljon vaikeampaa silloin, kun erilainen kohde on laajalti ihmisen kaltainen ja kyvykäs vaatimaan ihmisoikeuksia, auktoriteettiä ja oikeutta väitellä siitä mikä on oikeudenmukaista ja arvokasta, muttei omaa luontaista arvostusta kulttuuria ja perinteitä kohtaan eikä tarvetta mielikuvaan ihimisyyden kruunusta.
Kyvykkään aspergerilaisen loogista älyä ja systemattista käytännöllisyyttä kunnioittava ja sosiaaliset hierarkiat ohittava asenne herättää yleisesti ristiriitaista tunnetta. Kyvykkyys vaatii ihmiseltä kunnioitusta, mutta ihmisyyden kruunun mielikuvan ohittaminen hermostuttaa.
Aspergerilaisen elämänkokemus ei muotoudu sosiaalisista hierarkisista asetelmista vaan muistikuvat, oppiminen ja emotionaaliset mielleyhtymät rakentuvat sen mukaan miten ne asettuvat aspergerilaisen mielen loogis-systemaattiseen ajatusmaailmaan. Asia muistetaan, opitaan ja koetaan, sen kautta ja siten, kuinka se liittyy loogiseen systeemiin oli logiikka sitten oikeaa tai väärää.
Opitun uudelleenarviointi onkin aspergerilaiselle yleensä helppoa, vaikka toisin yleisesti uskotaan. Aspergerilaisen tarvitsee vain hahmottaa korjattu looginen kokonaisuus ja korjausliikkeen teko koko kokemusmaailmaan tapahtuu kuin itsestään. Aspergerilaisen ei näkökantaansa uudistaakseen tarvitse nähdä suurta vaivaa ihmisyydelle tärkeäksi katsotun arvomaailman, sosiaalisten lojaliteettien, hierarkioiden ja perinteiden uudelleenarviointiin.
Puhtaasti sosiaalisen hierarkian kautta arvotetut ihmisten yleismaailmallisena pitämät tosiseikat jäävät tavallisesti aspergerin mieleltä unholaan ellei niihin löydy aspergerin itsensä rakentamaa loogista systeemiä. Tämä lienee taustalla siinä miksi sosiaalisiin hierarkioihin kiintyneet ihmiset kutsuvat aspergerilaisia jääräpäisen putkinäköisiksi ja pitävät heitä huonoina hahmottamaan konaisuuksia.
Aspergerilainen olemus ei ainoastaan toimi loogisuudessaan muistutuksena siitä, miten johdonmukainen konkreettinen toiminta on välttämätöntä kehityksen aikaansaamiseksi, vaan hajoittaa sitä illuusiota, että kyvykkään ihmisen täytyy olla kokonaan ihminen ja omata arvostus juuri sosiaalisen kulttuuri-ihmisen inhimillisyyden kruunua kohtaan.
Pelkkä aspergerilainen olemus murtaa humanismi-uskonnollisen harhan ihmisyydestä ja on siten useimmalle ihmiselle koiraa kurjempi kammotus, näkymä, joka pitää peittää valheellisilla mielikuvilla, jotta ihmiset voivat säilyttää mielikuvan itsestään tärkeänä ja taiteellisena siveltimenjälkenä pyhässä ihmismassafrescossa.
Aspergerilaisen näkeminen on joillekin ihmiselle* niin pelottavaa tai ahdistavaa, että he omistautuvat luomaan aspergerilaisuudesta räikeän rasistisia tulkintoja ihmisen lievänä kehityshäiriönä, ihmisen lievänä autistisena vammaisuutena, ihmisen nörttiytenä, tai ihmisen patologisen paskamaisena persoonallisuushäiriönä.
Kaikessa tässä korostuu tarve nähdä aspergerilainen kaikesta kummallisuudestaan huolimatta muiden ihmisten kanssa turvallisen rotukumppanuuden piirissä, ”tasa-arvoisena” osana tuttua ihmisyyden perinnemaailmaa, jotta aspergerilaiset eivät näyttäisi siitä niin pelottavasti irralaan olevilta erilaisesti maailmaa arvottavilta epäinhimillisiltä vierasolennoilta. Kuinka traumaattista se mahtaakaan olla, että ihmiskunta voisi tarvita ja evoluutio näyttää suosineen niin pelottavan vierasolennon selviytymistä ja lisääntymistä. Pikkuinen natsi ihmisen sisällä varmaan kokee olonsa ristiriitaiseksi- mielellään steriloisi sen juutaspergilaisen, jollei se vaan olisi niin tarpeellisen kyvykäs.
*Esimerkkinä asperger-hysteriasta Wired lehden journalisti Steve Silbermanin (joka parhaillaan kirjoittaa asperger aiheista kirjaa) aspergerien lisääntymisen uhkakuvaa maalaileva lehtikirjoitus: http://archive.wired.com/wired/archive/9.12/aspergers_pr.html
Vapaasti suomennettuja lainauksia:
”…something dark and unsettling is happening in Silicon Valley.” (…Piilaaksossa on meneillään jotakin huolestuttavaa ja pahanenteistä.)
”In another age, these men would have been monks, developing new ink for printing presses. Suddenly, they’re reproducing at a much higher rate.” (Toisella aikakaudella nämä miehet olisivat olleet munkkeja kehittämässä uutta mustetta painokoneisiin. Äkkiä he lisääntyvätkin paljon nopeampaa tahtia.)
”As more women enter the IT workplace, guys who might never have had a prayer of finding a kindred spirit suddenly discover that she’s hacking Perl scripts in the next cubicle.” (Kun IT-alan työpaikoihin tulee enemmän naisia, miehet, joilla ei aiemmin olisi saattanut olla toivoakaan sukulaissieluisesta elämänkumppanista, löytävät sellaisen hakkeroimassa Perl-ohjelmakoodia viereisessä työlokerossa.)
Kunhan alamme ymmärtää kuinka autistisuuteen yhdistyvät geneettiset variantit vaikuttavat aivotoimintaamme voimme paremmin ymmärtää autistisen älykkyyden luonnetta.
Dr Toni-Kim Clarke
Tutkimus viittaa siihen, että autistisuuden geenit voivat tuoda mukanaan, keskimäärin, pienen älyllisen edun niitä kantaville henkilöille, jos he eivät ole autistisia.
Professori Nick Martin
Edinburghin yliopistosta julkaistiin maaliskuussa 2015 jokseenkin mielenkiintoinen tutkimus
Click to access ClarkeTM_MolPsych_10Mar.pdf
http://www.ed.ac.uk/news/2015/autismintelligence-100315
Yleisesti älykkyydestä:
Yleisestä kognitiivisestä kyvykkyystä, g-tekijästä, puhuttaessa viitataan siihen, että henkilöiden tulokset säännönmukaisesti erityyppisiä älyllisiä kykyjä mittaavissa testeissä ovat taipuvaisia korreloimaan positiivisesti keskenään.
g-tekijää voikin kuvata kyvyksi järkeillä, suunnitella, ratkaista ongelmia, ajatella abstraktisti, ymmärtää kompleksisia ideoita, oppia nopeasti ja oppia kokemuksesta. Kaksos-, perhe- ja adaptiotutkimusten perusteella voidaan katsoa yleisen kognitiivisen kyvykkyyden olevan merkittävässä määrin periytyvää, periytyvyysaste nousee lapsuuden n. 20% jopa 80% myöhäisemmässä aikuisuudessa. Älykkyys on polygeneettinen ominaisuus.
Älykkyys on suht pysyvä ominaisuus, mm. 11 ja 79 vuotiaana testattujen väliltä on löydetty 0.63 korrelaatio.
Ylesisesti periytyvyydestä:
Polygeenisessä periytyvyydessä monet eri geenit vaikuttavat samanaikaisesti, jolloin yhdellä geenillä on vain pieni osuus ominaisuuden muodostumisessa. Monet määrälliset ominaisuudet ovat polygeenisiä. Ominaisuudet jakautuvat normaalijakauman tapaan, Gaussin käyrää noudattaen.
Periytyvyysaste on kvantitatiivisen genetiikan käsite eli väestötasoa kuvaava.
Ominaisuuden periytymisaste ilmoittaa kuinka suuri osuus yksilöiden välisistä eroista kyseessä olevassa ominaisuudessa johtuu perinnöllisistä tekijöistä.
Lyhyesti autistisuuteen liittyvät tulokset ja pohdintaa.
Taustaa:
Autismin kirjon häiriöön liittyy usein merkittäviä kognitiivisiä kehitysvaikeuksia. On arvioitu, että 70 % autistisista henkilöistä on älyllisesti vammautuneita, vaikkakin osuus vähenee, kun vähemmän oireilevat henkilöt otetaan huomioon.
On katsottu, että autismin kirjon häiriössä jotkin älykkyyden osatekijät säilyvät ja ovat jopa ylivoimaisen toimivia: joissain tutkimuksissa on tullut esille osa-alueita, joissa suoriutuminen on ollut ylivoimaista, etenkin ei-kielellisissä tehtävissä. Konsistentti todistusaineisto tästä kuitenkin puuttuu.
Viimeaikaisessa tutkimuksessa on havaittu autismiriskiä nostavan harvinaisen geneettisen variaation yhdistyvän kognitiivisiin eroihin terveillä henkilöillä: henkilöillä, joilla oli 16p11.2 häviämä, oli merkittäviä verbaalisia vaikeuksia sekä puutteita työmuistin ja eksekutiivisten toimintojen hallinnassa.
Tutkijoiden tietämän mukaan yksikään tutkimus ei kuitenkaan ole arvioinut autismin kirjon häiriön yleisen geneettisen riskin ja kognitiivisten toimintojen välistä yhteyttä yleisessä populaatiossa.
Tutkimuksen tarkoitus:
Tutkimuksessa tarkasteltiin autismin kirjon häiriön yleisen polygeenisen riskin suhdetta kognitiiviseen kyvykkyyteen yleisessä populaatiossa.
Tutkijat olettivat, että henkilöt, joilla on suurempi geneettinen taakka, suoriutuisivat heikommin älykkyystesteissä kuten ihmiset, joilla on autistinen kehityshäiriö.
Tarkoitus oli myös tutkia josko henkilöt, joilla on merkittävä geneettinen taakka, suoriutuisivat paremmin älykkyysarvion ei-kielellisissä osioissa kuten henkilöt, joilla on autistinen kehityshäiriö.
Tutkimuksen kohde:
Autismin kirjon yleinen polygeeninen riski määritettiin Psychiatric Genetics Consortiumin genomitutkimuksia hyödyntäen ja se arvioitiin kolmesta riippumattomasta tutkimusaineistosta, Generation Scotland Scottish Family Health Study (GS:SFHS) (n=9863), the Lothian Birth Cohorts 1936 ja 1921 (n=1522) sekä the Brisbane Adolescent Twin Sample (BATS) (n=921). Aineistoista selvitettiin myös kognitiivistä suoriutumista.
Tulos:
Autismin kirjon häiriön yleinen polygeeninen riskitaakka yhdistyi GS:SFHS-aineistossa yleiseen älylliseen kyvykkyyteen (g), verbaaliseen älykkyyteen, verbaaliseen fluenssiin ja sanavarastoon, sekä loogiseen muistiin. Suoriutuminen oli sitä parempaa, mitä enemmän riskitaakkaa oli. BATS-aineistossa geneettisen taakka yhdistyi yleisen älykkyyteen (FIQ) sekä verbaaliseen älykkyyteen.
Summa summarum: Tutkimushypoteesin vastaisesti autismin kirjon yleinen polygeeninen riski yhdistyy kognitiiviseen kyvykkyyteen.
Henkilöt, joilla on korkeatasoinen autismi, tuottavat älykyystutkimuksessa usein epätyypillisen suoriutumisprofiilin vahvuuksineen ja heikkouksineen. He mm. selviytyvät hyvin Wechslerin matriisipäättelyssä ja kuutiotehtävissä, joissa kielellinen ymmärtäminen ei ole olennaista. Tutkijat eivät löytäneet näyttöä siitä, että ei-kliinisessä populaatiossa yleinen polygeeninen autismiriski yhdistyisi konsistentisti autisteilla havaittaviin kognitiivisiin vahvuuksiin ja heikkouksiin.
Mitä tuloksesta voisi ajatella?
N. 70 % autistista henkilöistä on älyllisesti vammautuneita, joskin osuus tippuu, kun vähemmän oireilevat kirjon henkilöt otetaan huomioon. Autismin riskiä kasvattava geneettinen variaatio voi olla yhteydessä tuntuviin kognitiivisiin vaikeuksiiin terveillä ihmisillä. Tässä tutkimuksessa autistisuuden yleinen polygeeninen riski näytti kuitenkin yhdistyvän kognitiiviseen kyvykkyyteen yleisessä populaatiossa. Autistisuuden ja kognitiivisen suoriutumisen suhdetta saattaakin monimutkaistaa erityyppisten geneettisten riskitekijäluokkien olemassaolo. Autismin kohdalla kaksosten välinen periytyvyysaste on kaikkiin psykiatrisiin häiriöihin verrattuna korkein, silti vain 17% variansista voidaan selittää yleisillä geneettisillä varianteilla. Tämä todennäköisesti johtuu harvinaisten ja de novo mutaatioiden merkityksestä. Juuri mutaatioiden katsotaan muodostavan merkittävän autismiriskin ja ne voivat yhdistyä kognitiivisiin vaikeuksiin terveillä ihmisillä, esim. harvinainen kromosomaalinen 16p11.2 poistuma muodostaa merkittävän autismiriskin ja heikentää selkeästi terveiden henkilöiden kognitiivista suoriutumista.
Autistisuuden yleinen polygeeninen riski yhdistyy kognitiiviseen kyvykkyyteen yleisessä populaatiossa. Tämä viittaa siihen, että se todennäköisesti on riippumaton autismin kirjon häiriön patologiasta.
Aspergerilainen blogi 